torstai 29. marraskuuta 2012

Terveystuloksia

Nyt voisi jo kirjoitella, kun on toipunut ensi järkytyksestä. Noelin terveystulokset tuli virallisiksi viime viikolla
Lonkat hienosti A/A, mutta kyynäreet 0/1. Eihän tämä nyt mikään maailman loppu ole ja paljon huonommatkin tulokset olisi voinut tulla, mutta kyllä vaan silti harmittaa. Tulosta nyt vaan ei voi muuttaa ja tämän kanssa eletään eteenpäin. Ikään kuin varmistukseksi soitin vielä kennelliittoon kysyäkseni, mitä siinä kuvassa oikein näkyi ja vastaus oli, että varislisäkkeen alueella useissa kohtaa pieniä muutoksia. Kuulemma kuva ei ole diagnostinen, eikä siitä voi oikein muuta sanoa...

Viikko sitten käytiin lopulta siellä koirahierojalla. Ensin katsottiin koiran liikkeitä ja noh, eipä tullut yllätyksenä, että se peitsaa. Lisäksi se seisoo kierossa kuin korkkiruuvi. Tämänkin olen huomannut, mutta olen siihen jo niin tottunut, etten enää kiinnitä siihen huomiota, se kun on seissyt siten pennusta asti... Sitten itse hierontaan. Noel antoi (Noeliksi) hieroa itsensä ihan hyvin. Selkä oli kipeä ja sitä hieroessa se yritti nousta ylös. Selän kipeytyminen johtuu mahdollisesti hihnassa vetämisestä ja aiheuttaa peitsaamisen. Hieronnan jälkeen Noel peitsaa kuten ennenkin. Eilen hieroin sen itse uudelleen. Selkä oli yhtä kipeä kuin viikko sitten ja Noel peitsaa edelleen... Nyt en ole huomannut, että se seisoisi yhtä kierossa kuin ennen, mutta voi olla, että kuvittelen. Tuntuu, että tuo banaanin muodossa seisominen liittyy ehkä jännittäviin tilanteisiin tai ainakin se korostuu silloin. Asento voi olla ihan tapakin. Ell on kuitenkin kuvannut selän terveeksi...

Maanantaina oli agilityä, mihin kaikesta edellä mainitusta huolimatta mentiin. Teemana oli takaaleikkaus. Koira osasi oikein hyvin, minulla oli ajoituksessa ongelmia, mistä seurasi hyvin pitkiä kaarroksia... Sitten oli vuorossa se kamala keinu. Ohjaaja otti keinun vastaan, ettei se pamahda. Noel meni sen ihan hyvin. Se ääni on se ongelma. Se säikkyy ihan pientäkin keinun kolausta, vaikkei se arkielämässä ole mitenkään erityisen ääniarka. Lopuksi vielä rengasta. Yksittäisenä esteenä menee hyvin, mutta radan osana tuotti ongelmia. Noel päätti mennä renkaan sivusta ja sehän meni. Todella monta kertaa. Aina vaan uudestaan ja uudestaan. Vaikka palkkaa ei tullut, homma oli siitä hauska leikki. Aina vaan uudestaan putkeen ja renkaan sivusta. Ja uudestaan ja uudestaan... Hulluilla on halvat huvit ja idiooteilla ilmaiset. Kyllähän se sitten lopulta meni siitä renkaastakin, kun avustaja oli lelun kanssa renkaan takana ja osittain esteenä, ettei se päässyt siitä renkaan vasemmasta sivusta, mistä se aina meni...

Tiistaina oli tokotreenit. Ensin oltiin ympyrässä ja koirat perusasennossa. Ohjaaja yritti houkutella koiria lelulla ja nameilla ja käskeä niitä. Noelille suurin haaste tällaisissa harjoituksissa on, että se kokee epäilyttävänä sen, että joku ihminen tulee lähelle ja kiinnittää siihen huomiota. Lelulla häirinnästä se selvisi hyvin. Sillehän ei tulisi mieleenkään leikkiä vieraan kanssa... Namit oli pahempi häiriö. Vähän piti kurkotella nenä pitkällä, mutta paikalla pysyi kuitenkin. Yhtä ohjaajan maahan-käskyä se totteli, mitä ei ole ennen tehnyt.

Sitten koirat ympyrään paikkamakuuseen ja taas häiriköitiin. Lelu ei ollut ongelma, tosin nyt Noel alkoi jo olla aika epäluuloinen häiriköijää kohtaan. Se mulkoili korvat luimussa ja yritti ihan huomaamatta hivuttautua kauemmas. Seuraavalla kierroksella käskytettiin. Istu-käsky osoittautui mahdottomaksi jättää noudattamatta. Se vaan kerta toisensa jälkeen nousi istumaan ja jo pieni ohjaajan käden heilautus ilman käskyä sai sen nousemaan. Ja jokaisella nousulla ja takaisin maahan menolla, se siirtyi vähän kauemmas ohjaajasta. Taisi se lopulta ymmärtää, ettei saanutkaan nousta. Muihin käskyihin se ei reagoinut, mutta tämä oli jotenkin vaikea.

Sitten varsinainen paikkamakuu rivissä. Noel oli aika rauhallinen ja kävin sitä välillä palkkaamassa. Pääasia, että siihen voi taas alkaa luottamaan, että se ei nouse sieltä. Seuraavana paikkaistuminen. Pysyi hyvin, mutta kurkotteli vähän joka suuntaan, saikohan jotain hajuja, mitkä kiinnosti.

Ohjaajan kanssa tehtiin ruutua. Yritettiin saada Noel menemään tyhjään ruutuun, kun se on aiemmin mennyt namialustalle. Noh, se oli tyhjässä ruudussa yhtä pallo hukassa kuin ennenkin. Pyöri vaan etsien sitä namialustaa. En nyt jaksa tästä olla hirveän huolissani, kun tuskin koskaan päästään voittajaan asti. Ruutua on vaan kiva tehdä välillä, kun se on Noelista niin kivaa, ihan niin kuin tunnarikin. Lopuksi vielä seurattiin. Noel kuulemma seurasi nyt paremmin kuin ikinä. Ei siis ole mennyt hukkaan tämä seuraamisen alusta opettelu uudelleen. Nyt pitää vaan malttaa edetä tarpeeksi hitaasti. Ja seuraamista ei pidä selvästikään treenata joka päivä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Koirahierontakurssi

Tänään oli koirahierontakurssi. Noel joutui luennon ajan olemaan omassa häkissään, mikä sujui yllätyksekseni todella hyvin. Noelhan on ollut häkissä vain automatkojen ajan ja ajattelin, että se vieraassa paikassa saattaisi alkaa protestoida, kun jätin häkin kauemmas siten, ettei se edes nähnyt minua. Noel meni kuitenkin häkkiin mielellään ja oli siellä rauhassa. Häkki oli sille selvästi turvapaikka, josta se ei olisi edes halunnut tulla pois. Inaustakaan ei kuulunut, vaikka muut koirat välillä vähän ääntelikin.

Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja (valitettavasti) oma käsitys vaan vahvistui, että Noelilla ihan varmasti on lihasjumia selässä ja takapäässä. Noelhan on jo jonkin aikaa peitsannut hihnalenkeillä ja peitsauksesta on jo tullut ihan kirosana minulle. Aina kun koira liikkuu, kyttään että peitsaako se nyt vai ei... Lenkille lähtö stressaa jo etukäteen, kun mietin että mitenhän paljon se tällä kertaa peitsaa. Epäilen, että osa ongelmaa on, ettei Noel osaa kulkea hihna löysällä. Se ei vetämällä vedä, mutta kulkee hihna kireällä. Tätä asiaa on nyt jo vuosi jankattu, eikä se vaan tunnu tajuavan hihna löysällä kävelemisen ideaa. Tämä on sitten toinen stressin aihe, kun meidän lenkit vaan on edelleen sitä jatkuvaa pysähtelyä hihnan kiristyttyä...

Mistä tietää, että lenkki on onnistunut? Hihna on lenkin jälkeen kurainen :D Noel on siis kävellyt hihna löysällä ja hihna on laahannut maata. Eilen meillä oli todella kurainen hihna ;)

Kurssilta saatiin kotihierontaohjeet koiralle ja lopuksi jokainen hieroi oman koiransa. Noel oli yllättävän nätisti paikoillaan ja välillä vähän rentoutuikin. Enemmän se oli kuitenkin sellaista, että se makasi siinä, koska oli pakko. Hieman se reagoi selkään, mutta reidet reagoi todella voimakkaasti. Kumpikin reisilihas alkoi täristä, kun niitä hieroi eli kipeät on. Kurssin vetäjän mukaan ihan kotihieronnankin pitäisi auttaa, eikä se ainakaan tilannetta pahenna. Noelilla on nyt kuitenkin varattu hieronta-aika ensi viikolle ihan ammattilaiselle, edellisen ajan peruunnuttua.

Jos Noel vielä joskus ravaa kauniisti hihna löysällä lenkit, niin sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Sitten tämä kaikki on ollut sen arvoista...

maanantai 12. marraskuuta 2012

Noel agilitykoirana :)

Noel täytti perjantaina 14kk ja pääsi taas valokuvamalliksi. Perjantaina oli vielä lunta jä lähdettiin kuvaamaan Noelia ja Leeviä. Alla kuvasatoa :)

Tarkkana kuin porkkana :D




Noel & Leevi
Tänään piti olla koirahieroja, mutta hierojan sairastumisen vuoksi aika peruuntui, niimpä mentiin agilityyn. Alla yritelmää ratapiirroksesta:
Teemana oli irtoaminen. Noelhan irtoaa tosi hyvin. Ykköseltä lähetettiin suoraan putki-käskyllä putkeen. Samoin 3-putkelta putki-käskyllä 6-putkeen. Sitten tuli se vaikea kohta eli valssi. Noel vaan ei meinannut lähteä valssiin mukaan, vaan juoksi selkäni takaa. Pari kertaa palkkasin sen namilla kädestä, kun se tuli putkesta oikeaan kohtaan, minkä jälkeen se valssi onnistuikin. Tätä pitää kuitenkin harjoitella. Noel sai lauantaina uuden pallon, joka oli nyt käytössä ja hyvin kelpasi :)

Lopuksi otettiin vielä keppejä. Otettiin ekan kerran kaikki 12 keppiä ja koska ohjureita on mennyt rikki, ei niitä riittänyt kaikkiin väleihin ja näimpä osa niistäkin puuttui. Se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan Noelin menoa, ei se tainnut edes huomata osan ohjureista puuttuvan ja hyvin jaksoi mennä kepit loppuun asti. Tässä tuli taas ilmi se, miten koiraharrastuksessa yksi sanoo yhtä ja toinen toista. Toinen ohjaaja neuvoi viikko sitten, että 12 keppiä ei kannata tehdä ennen kuin koira menee 6 keppiä ilman ohjureita ja että Noelilta voi alkaa ohjureita poistaa parin viikon päästä... Tänään sitten toinen ohjaaja laittoi menemään ne 12 keppiä ohjureilla ja vieläpä osa niistä puuttuen... Sinänsä tässä nyt varmaan on vaan näkemys ero ja kummallakin tavalla voi päästä hyvään lopputulokseen. Monissa muissa asioissa on tullut paljon ristiriitaisempiakin neuvoja, ei siis mitenkään agilityyn liittyen. Mitä enemmän neuvoja saa, sitä enemmän on solmussa, että ketä oikein pitäisi uskoa ja mikä olisi se paras tapa omalle koiralle...

Koska luulin, että tänään jää agilityt väliin käytiin eilenkin treenaamassa. Samaa tehtin kuin tänäänkin. Mentiin 6 keppiä ohjureilla ja lähetin vähän eri kulmista. Treenattiin irtoamista ja valssia. Tehtiin muutamat kontaktit. Lisäksi kokeiltiin pussia, jota ei oltu tehty sitten viime kevään ja hyvinhän se sinne sujahti. Lopuksi vielä kerättiin rohkeutta ja kokeiltiin keinua. Keinu laskeutui pöydälle ja pään alla oli pehmuste, ettei kolausta kuulu. Ekalla kerralla Noel ei tajunnut, mistä oli kyse ja meni tosi innoissaan. Tokalla kerralla se yrittu puolessa välissä pois, mutta vaadin sitä vaan menemään loppuun asti ja lopussa se ottikin hyvin kontaktin. Loput toistot meni samalla mallilla, että se aina puolessa välissä vähän empi, mutta loppu meni hyvin. Eiköhän se tästä, kun vaan tarpeeksi hitaasti jaksaa edetä...

Tämä on yksi niistä neuvoista johon päätin uskoa. Noelilta pitää vaatia. Ja ainakin tällä erää se toimi. Noel ei ole oikeasti niin ressukka kuin millaisena sitä pidän. Se käyttää sitä luuloa hyväkseen ja väistää passiivisuuteen. Siltä voi vaatia, se ei mene siitä paniikkiin ja toimintakyky säilyy. Ikinä en ole sen paniikkia lietsonut tai sitä säälitellyt, mutta välillä on tullut ajateltua joissakin asioissa, että antaa olla, yritetään myöhemmin uudelleen. Näin en saa kuitenkaan tehdä, sillä koira oppii, että kun ei tee mitään, pääsee epämiellyttävästä tilanteesa pois... Se on vaan minulle juuri vaikeinta Noelin kanssa katsoa sen pelkoa ja olla itse reipas ja vaatia tekemään sitä asioita, joita se ei halua tehdä. Tekisi vaan mieli viedä se pois epämiellyttävästä tilanteesta (kummalle meistä se sitten onkin enemmän epämiellyttävää...). Vaikka niinhän se on, että jokainen joutuu joskus tekemään asioista, joita ei haluaisi ja Noelin tapauskessa ne on asioista, joiden se voi kuitenkin lopulta tajuta olevan ihan mukaviakin...

perjantai 9. marraskuuta 2012

Harrastelua

Maanantaina oli agilityn jatkokurssin neljäs kerta. Teemana oli pakkovalssi eli ihan uusi juttu meille. Alla on yritelmää piirtä rata ;D

Pakkovalssit siis tehtiin ennen esteitä 2 ja 5. Parilla eka yrittämällä Noel tuli 2-esteestä ohi, mutta kun se kerran tajusi mitä pitää tehdä, teki se sen jälkeen aina oikein. Toinen pakkovalssi 4 ja 5-esteiden välillä onnistui joka kerta. Lisäksi ulkona tehtiin keppejä, 6 keppiä ohjureilla vähän eri kulmista. Noelilla on jo tosi hyvä rytmi kepeillä ja kohta voisi alkaa poistaa ohjureita.

Noel on ihan huippu agilityssä. Se on siinä tosi innokas ja kun se kerran tajuaa, mitä siltä haluan, se tekee sen jälkeen aina oikein. Eikä se tajuaminen yleensä vaadi kuin pari toistoa. Se lukee ohjaustani todella tarkasti ja myös noudattaa sitä. Palkaksi kelpaa aina pallo ja vauhtia löytyy. Agilityssä se ei ota häiriötä melkein mistään. Sen verran se kyllä kuumuu agilityssä, että muiden koirien lähelle sitä ei voi siellä päästää. Agility on niin paljon helpompaa kuin toko... Kun tuon innon ja häiriönsiedon vaan saisi siirrettyä sinnekin puolelle.

Tiistain tokoissa oli paikalla taas vain kolme koiraa, joten jokainen sai tehdä kaikki alo-luokan liikkeet. Hihnassa seuraaminen jätettiin väliin ja mentiin suoraan vapaana seuraamiseen. Kun paikalla oli niin vähän porukkaa, Noel jaksoi keskittyä ihan kiitettävästi ja itsekin pystyin pitämään koko treenien ajan sellaisen positiivisen mielen. Omasta mielestä seuraaminen oli Noelin seuraamiseksi tosi hyvä. Vähänhän sen paikka eli, mutta kontakti pysyi. Ohjaajan mielestä se kuitenkin edisti hirveästi, vaikka sehän meni niin kuin on opetettu... Eli sen paikka on aina ollut vähän edessä. Nyt on taas kuurina opeteltu taaempaa perusasentoa. Saa nyt nähdä miten kauan tämä taas kestää ja milloin palataan taas entiseen... Hyvin se on kuitenkin tajunnut jutun idean (kuten aina ;)).

Jäävistä maahan meno on tosi hyvä. Se heittäytyy maahan heti käskyn kuultuaan. Palatessani viereen, se nousi liikkurin käsky-käskyllä, mitä se ei ole ennen tehnyt. Seisomisessa se pysähtyi, mutta hiipi sitten muutaman askeleen verran perään. Luoksetulo oli super. Tulee vauhdilla ja hakee hyvin oikean paikan (mitä nyt tässäkin sen pari senttiä liian eteen). Sekä jäävissä, että luoksetulossa vaan ongelmana, että kun jätän sen se muuttuu levottomaksi ja alkaa vilkuilla ympärilleen. Tähän pitäisi puuttua olemalla koiralle yllätyksellisempi, jotta sen mielenkiinto pysyisi minussa ja se jaksaisi katsoa perääni, eikä ympärilleen.

Hyppy oli hieno. Irtosi hypylle ekalla käskyllä ja pysähtyi hypyn taakse, eikä väistänyt, kun siirryin sivulle. Olisi saanut pysähtyä nopeammin. Se on nyt oppinut kääntymään hyppyä kohti ja kun sanoin käskyn ennen kuin se oli ehtinyt kääntyä, se kääntyi loppuun asti vielä käskyn jälkeen. Luulen, että asiaa olisi auttanut ihan se, että olisin sanonut käskyn myöhemmin. Eihän se sitä käskyä varsinaisesti tarvitse, se kyllä tietää, mitä sen kuuluu tehdä. Käsky on vain muodollisuus, joka pitää sijoittaa oikeaan kohtaan.

Toisen koiran tehdessä liikkeitä, treenattiin sivussa. Noel jaksoi keskittyä tosi hyvin leikkimään ja tekemään, vaikka toista palkattiin vinkulelulla. Se oli ihan kuin oltaisiin oltu hallissa kaksistaan. Tällaisia onnitumisia tarvittaisiin kyllä paljon lisää. Tästä tulee niin iloiseksi, kun se jaksaa keskittyä ja olla oma iloinen itsensä :)

Loppuun otettiin vielä paikkamakuu. Noel nousi heti jätön jälkeen istumaan. Saattoi ottaa häiriötä siitä, kun viereistä koiraa jäätiin palkkaamaan. Meni käskystä takaisin maahan ja oli loppu ajan ihan hyvin. Tässäkin se tietysti pyöritteli päätään, mutta ei tää nyt mitenkään pahimmasta päästä ollut.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Yhteinen vuosi

Tästä lähdettiin tasan vuosi sitten. Vuosi on nyt kuljettu yhteistä taivalta ja hirmuisesti on molemmat opittu. Vielä enemmän on opittavaa ja eihän se oppiminen koskaan lopu.

Noel kävi torstaina terveystutkimuksissa, joista saatiin ainoastaan positiivisia uutisia. Silmistä ei löytynyt kerrassaan mitään, ei edes niitä sheltille tyypillisiä ylimääräisiä ripsiä. Eläinlääkäri sanoi Noelilla olevan sheltiksi isot silmät, mutta kuulemma isot silmät on useammin terveet kuin pienet. Tiedä sitten tämän paikkaansa pitävyyttä, mutta jos näin on, niin onpahan jotain hyötyä vähän isoista silmistä :D Polvet oli 0/0. Lonkat ja kyyväreet lausutaan tietysti kennelliitossa, mutta hyvältä ne molemmat näytti. Terveet ne on joka tapauksessa ja se on tärkeintä. Voin harrastaa koiran kanssa hyvillä mielin. Myös selkä kuvattiin ja sielläkin kaikki hyvin. Noel ei meinannut millään nukahtaa ja meinasi jo saada toisen piikin rauhoitusainetta, mutta ei onneksi kuitenkaan tarvinnut sitä. Ei se kunnolla nukkunut oikein missään vaiheessa, mutta oli kuitenkin niin rauhallinen, että homma saatiin hoidettua. Aina kun joku kolaus kuului, nousi pää pystyyn... Näköjään, kun on tarpeeksi vilkas koira, se on sitä rauhoitettunakin :D



Mätsäreissä on käyty syksyn aikana ahkerasti. Tosin vain kerran on sijoituttu. Siitä kuva yllä. Noelhan kilpailee nykyään aikuisissa, missä on ehkä vaikeampi sijoittua kuin pennuissa. Noelin käytös mätsäreissä on vähän taantunut kesän aikana ja sitä on nyt taas jännittänyt turhan paljon. Liikkeet meinaa aina mennä peitsaamiseksi. Tämän takia Noelille onkin varattu koirahieroja-aika viikon päähän. Se on pitkin syksyä peitsannut enemmän ja vähemmän. Saa nähdä antaako se käsitellä itseään ollenkaan...
Talven takia mätsärit jää nyt joka tapauskessa tauolle, mutta on ihan harkitsemisen arvoinen asia, käydäänkö niissä enää jatkossa, kun näin 15 mätsärin jälkeen tasan tiedän, että koira ei nauti tilanteesta sitten yhtään ja alan vähän epäillä oppiiko koskaan nauttimaankaan.

Talvi kävi täällä ja Noel sai uuden pompan :)
Agilityn jatkokurssi alkoi kolme viikkoa sitten. Agility on alkanut hyvin ja Noel muistaa keväällä opitut asiat todella hyvin, vaikkei koko kesänä treenattu ollenkaan. Nyt on päästy jo tekemään pientä radanpätkääkin, eikä vaan yksittäisiä esteitä. Pieni rangaskriisi tässä jo ehdittiin kokea, kun Noel säikähti renkaan ketjujen helähdystä, eikä olisi enää tahtonut tehdä koko rengasta ollenkaan. Tästäkin kuitenkin selvittiin ja kun tänään käytiin hallilla tokoilemassa ja sivussa kokeiltiin rengasta, niin Noel meni sen jo ihan innoissaan :)

Tokoryhmässä käydään edelleen joka tiistai tunnollisesti. Heh, kun tänään vilkaisin seurantalistaa, huomasin olevani ainoa, joka on ollut paikalla jokaikinen tiistai... Treenit siirtyi halliin muutama viikko sitten, mikä on aiheuttanut hieman päänvaivaa. Noel ottaa hirmuisesti häiriötä hallissa, mitä ihmeellisemmistä asioista ja tekee muutekin ryhmätreeneissä mitä sattuu. Ihan kuin sillä olisi esiintymisjännitystä. Kun treenataan itsekseen, se tekee tosi hyvin, leikkii hyvin ja on iloinen, mutta ryhmätreeneissä ei meinaa mistään tulla mitään. Yksin treenatessa se rakastaa noutoa ja hyppyä, mutta kun tuolla ryhmässä käsken sen tehdä niitä, se on kuin ei olisi koskaan kuullutkaan, mitä hyppy tai nouto tarkoittaa ja keskittyy ennemmin lattian haisteluun. Nyt on käyty hallissakin yksin treenaamassa, eikä sielläkääm ole yksin mitään ongelmaa. Kun ollaan kaksistaan, halli ei ole yhtään pelottava paikka, eikä lattian hajutkaan kiinnosta... Noh, ehkä se tästä talven aikana tottuu.

Me päästiin yhdityksen jäseniksi ja nyt on mahdollisuus käydä treenaamassa myös itsenäisesti. Viikolla vaan ei oikein ehdi, kun halli on arki-iltaisin aina varattu, mutta viikonloppuisin koitetaan aina käydä.

Noelilla on uusi paras kaveri Leevi :) Leevi on ollut muutamaan otteeseen meillä hoidossa ja pojat tulee juttuun tosi hienosti. Noel käyttäytyy ihan yhtä pentumaisesti Leevin kanssa leikkiessään kuin Leevikin. Noelista olisi varmaan hirmu kiva, jos meille tulisi pentu, Jasmin ei todellakaan olisi samaa mieltä ;)

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Perjantai

Noel pääsi leikkimään pitkästä aikaa Elmo-mäykyn kanssa. Ensin mentiin koirapuistoon, mutta eihän Noel siellä taaskaan oikein viihtynyt, kun paikalla oli isoja koiria. Noel kertoi mielipiteensä koirapuistoilusta oikein selvästi kusemalla lahkeeseeni o_O. Oikeasti viimeinen niitti koirapuistoilulle oli puistoon tullut iso uros, joka haastoi vuorollaan vähän kaikkia. En halunnut tietää, miten Noel olisi haasteeseen vastannut. Käveltiin siis kaukalolle, jossa Noel ja Elmo sai jatkaa.


Jotenkin niillä vaan käy ajatukset yhteen. Noel ei oikein kunnolla leiki minkään muun koiran kanssa. Elmoakin se saattaa aluksi vähän ujostella, kun Elmo juoksee suoraan päin, mutta pian se antaa samalla mitalla takaisin. Ei Noelia saisi millään mitään painileikkejä leikkimään, kunhan juoksevat ja törmäilevät toisiinsa. Sää oli aika kuuma ja kun vielä lenkkeiltiin, niin Noel oli aika väsynyt kotona. Vähän jo epäilin, miten se jaksaa illan tokotreenit, mutta tunnin unien jälkeen se oli taas täydessa vauhdissa.

 

Tokotreeneissä aloitettiin kaukoilla. Avo-kaukot sujuu jo ihan hyvin. Parin metrin päästä pystyin käskyttämään. Noel on oppinut hyvin käsimerkit, eikä välttämättä tarvitse suullisia käskyjä ollenkaan. Hieman ongelmia aiheutti maan haistelu ja nuoleminen, jota seurasi leuan väpätys... Paikalla oli siis juoksuinen narttu. Toinenkin paikalla ollut uros oli vähän kuutamolla. Noelia auttoi kuitenkin paikan vaihto kohtaan, jossa narttu ei ilmeisesti ollut istuskellut ja maan nuoleminen loppui. Muuten juoksunarrtu ei vaikuttanut Noeliin. Seisominen kaukoissa ei oikein onnistu. Kun on vielä häiriötä Noel alkaa stepata seisomaan nousuissa.



Sitten otettiin tunnaria. Noel etsi ensin muutaman kerran pelkästään omaa. Sitten kokeiltiin kahta kapulaa, joista toinen oma. Noel haisteli ensin omaa ja meinasi jo ottaa sen. Sitten se pudotti oman ja meni haistelemaan väärää. Hetken pähkäiltyään se päätti ottaa molemmat kapulat suuhunsa ja tuoda ne... Sitten tehtiin niin, että ohjaaja astui väärän päälle, jotta Noel ei voisi sitä vahingossa ottaa. Kyllähän Noel aina oman toi, mutta kävi haistelemaas myös väärää ja taisi kokeillakin sitä. Noelilla ei siis tuntunut olevan tunnarista muuta tajua kuin että jotain pitää hakea...

Koska paikalla oli hyppyeste tehtiin sitäkin vähän kirjavalla menestyksellä. Lopuksi otettiin paikkamakuu. Noel oli reunimmaisena lähellä tietä, jossa juuri paikkamakuun aikaan meni paljon autoja. Noel makasi silti hienosti 2,5 minuuttia. Välillä kävin piilossa auton takana, jolloin Noel muuttui selvästi levottomammaksi ja pää alkoi pyöriä, kun se muuten katsoi hienosti minua. Tällä hetkellä tuntuu, että ryhmässä se makaa hienosti ja katsoo minua, mutta jos yritän ottaa paikkamakuuta itsekseen sen pää pyörii kuin hyrrä ja se on nyt pari kertaa noussut istumaankin...

tiistai 21. elokuuta 2012

Tokottelua

Tänään käytiin testattavana, että päästäänkö kisaavien tokoryhmään. Noel suoritti alokasluokan liikkeet liikkuroituna kokeen omaisesti. Seuraamisissa paikka alkoi loppua kohden kärsiä, kun ei olla ikinä tehty niin pitkää seuruuta. Juoksuosuudet meni yllättävän hyvin, vaikka niitä on taidettu treenata 2 kertaa... Luoksetulo meni hyvin. Noel tuli vauhdilla, mutta sai jarrutettua niin, että sivulle tulo oli kohtuullisen korrekti. Liikkestä maahan oli hyvä. Liikkestä seisomisessa liikkui oman mittansa verran. Hyppyä ei suostunut tekemään kuin vasta sen jälkeen kun oli saanut käydä tutustumassa esteeseen. Paikkamakuuta ei tehty.

Hirveästi saatiin neuvoja, miten toimia jatkossa. Pääpaino oli siinä, että Noel tarvitsee edelleen hirmuisesti häiriötreeniä. Tämän osalta pitää nyt kyllä ryhdistäytyä jatkossa. Ihan perusasentoa pitäisi treenta eri paikoissa. Lisäksi sitä perusasentoa pitäisi muutenkin treenata, sillä se vähän elää, eikä ole aina sama. Päästiin siis ryhmään nyt ainakin seuraavaksi 8 viikoksi ja toivottavaa olisi kisata vielä tänä vuonna o_O.

Lopuksi päästiin treeneihinkin mukaan ja saatiin ottaa omavalintainen liike ohjaajan kanssa. Noel oli kuitenkin tässä vaiheessa ollut kentällä jo yli 1,5 tuntia ja taisi jo alkaa vähän väsymys painaa. Ohjaajan pienet lapset oli kentällä yhtä aikaa, mikä sai Noelin ihan lukkoon, eikä seuraamisesta tullut mitään. Noel halusi vaan piiloutua selkäni taa. Päätettiin ottaa loppuun vaan joku Noelille kiva liike ja lopettaa siihen. Tehtiin siis luoksetulo. Noel uskalsi kuitenkin jäädä istumaan ja tuli iloisesti luokse.

Vaikka paremminkin olisi voinut mennä, niin silti olin ylpeä pienestä sheltti pojastani. Eihän sillä ole ikää kuin 11kk ja ohjaajana minulla ei ole mitään aiempaa tokokokemusta. Treenien jälkeen Noel on ollut tosi väsynyt ja suostui jopa nukkumaan kainalossa. Se on kyllä ihan vaan tervettä väsymystä. Sentään tuokin koira voi joskus olla väsynyt :D .

lauantai 18. elokuuta 2012

Tokokurssi

Eilen alkoi kisavalmiiden tokokurssi, jolle siis ilmoitin Noelin heti tuon ensimmäisen alkeiskurssi jälkeen, jotta päästäisiin harjoittelemaan jotain järkevääkin. Jos tuosta alkeiskurssista oli jotain hyötyä, niin hyuomasin Noelin perusasennon olevan todellakin hieman edessä. Tämä johtunee siitä, kun Noel jää joskus siten, että sen takamus on hieman vinossa selkäni taakse ja pyydän sen aina korjaamaan asentoaan tulemalla vähän eteenpäin, jolloin asento suoristuu. Nyt on siis naksuteltu perusasentoa vähän taaemmas, mutta aika paljon saa kyllä tehdä työtä, että muutos olisi pysyvä.

Esimmäisellä kurssikerralla tehtiin ensin kontaktiharjoitus, jossa muut koirat oli perusasennossa ja yksi kerrallaan kiersi muita ja jätti koiran välillä istumaan muiden koirakoiden väliin kiertäen muita itsekseen. Harjoitusta on hieman vaikea selittää, mutta ihan hyvin meni. Noel ei ollut kiinnostunut muista, seurasi ihan hyvin ja jäi kiltisti istumaan paikalleen kun piti.

Sitten tehtiin kuuneluharjoituksia, jossa koirat oli hyvin lähellä toisiaan ja ohjaajat käski vuorollaan koiria istumaan ja maahan. Noel ei reagoinut kertaakaan muiden käskyihin, mikä ei tullut kyllä yllätyksenä. Noelhan ei ikimaailmassa edes istu kenenkään muun kuin minun käskystä o_O.

Lopuksi otettiin paikkamakuu väh. 2min., osa teki pitempään ja meni piiloon. Itse en halunnut mennä piiloon, vaan halusin varmistaa onnistumisen. Ehkä ensiviikolla sitten. Noel makasi vähän yli 2min. todella hienosti. Se oli tarkkaavainen, eikä sen pää pyörinyt yhtään. Se ei vilkaissut edes ohi ajavia autoja, eikä käynyt lonkalleen. JES.

Nyt Noel potee ensimmäistä ripuliaan, tosin ei tilanne nyt kovin huono ole. Aamuruoan se oli oksentanut ja päivällä teki ripulit ulos, sekä nyt illalla sisälle... Ei se kuitenkaan mitään vesiripulia ole. En tiedä, voisiko syynä olla, että nyt on treenattu sen verran ahkerasti, että Noel on saanut aika reippaasti herkkuja oman ruoan lisäksi vai onko se sitten syönyt jotain muuta. Nyt vaan canikuria huuleen ja toivotaan, että tilanne korjaantuu ennen tiistaita, sillä silloin olisi luvassa jotain ihan muuta kuin alkeiskurssia...

tiistai 14. elokuuta 2012

Shelttilenkki nro 3


Tänään käytiin shelttilenkillä. Mukana taisi olla 12 shelttiä. Koirapuistossa oltiin Noelin kanssa vain hetki, kun se ei oikein viihtynyt siellä. Lenkillä se sen sijaan oli innoissaan ja halusi kulkea muiden lähellä. Yhteiskuvassa se ei näytä kovin iloiselta... Olihan se ihan kamalaa, kun mamma jätti ihan yksin niiden kauheiden koirien viereen...


Ennen shelttilenkkiä oltiin tokotreeneissä. Meillä alkoi seuran tokon alkeiskurssi, joka oli kyllä aika pettymys. Kun tokokoulutusta kyselin kerroin, että Noel osaa alokasluokan liikkeet ja vastaus oli, että mukaan pääsee vain alkeiskurssin kautta. Ryhmät on ensisijaisesti jäsenille. Kurssilla kuitenkin suurin osa koirista oli nuoria pentuja, jotka ei ole ollenkaan tokoilleet. Sinänsä alkeiskurssi on niille ihan oikea osoite, mutta mitä me siellä tehtiin... Ensin oli luoksepäästävyys (jota on aina tarpeen harjoitella), joka meni Noelilta ihan hyvin, ei väistänyt. Sitten otettiin luoksetuloja, siten että ohjaaja piteli kiinni (eihän nää vielä pysy paikallaan...). Noel tuli lujaa (totta kai ;)). Sitten selostettiin. miten opetetaan perusasento... Millään aiemmallakaan kurssilla ei olla näin 0-tasosta lähdetty liikkeelle. Kotiläksyksi tuli opetella perusasentoa ja luoksetuloa... Mitenkähän Noel ne ehtii viikossa oppia :O ...

Ei siis mitään toivoa päästä harjoittelemaan paikalla oloa rivissä tms. En oikeasti ymmärrä, mitä me tästä hyödytään... Noh ehkä se ryhmäpaikka kurssin jälkeen, jos jaksetaan kurssi käydä. Eka kerta oli enimmäkseen odottelua, kun ryhmässä oli 10 koiraa, joka on kyllä aika paljon, vaikka ohjaajia olikin 2. Ainahan ryhmätilanteet on hyvää häiriötreeniä, tosin Noel ei tuntunut ottavan muista häiriötä, mikä sinänsä on hyvä, mutta toisaalta ei saada edes sitä hyötyä irti, että se oppisi olemaan huomioimatta muita. Nyt kyllä ekan kerran tuntuu siltä, että ollaan oikeasti kurssilla, josta ei hyödytä mitään ja jonne ei ole kiva mennä...


Tänä aamuna jäljestettiin makkararuudussa, jota Noel teki toisen kerran elämässään. Edellisestä on jo aikaa, mutta Noel tuntui nyt pysyvän paremmin ruudun sisäpuolella. Se myös keskittyi hommaan tosi hyvin, eikä huomioinut edes ohi mennyttä koiraa :) Katsotaan edistytäänkö tässä joskus. Tarkoitus olisi siis harjoitella PK-jälkeä.


Sunnuntaina oltiin mustikassa, josta kuvat ovat peräisin. Noel pysyi tosi hyvin lähettyvillä, eikä siitä tarvinnut olla huolissaan. Jos se hävisi näkyvistä, se löytyi ojan pohjalta kaivelemasta turpeita... Lampeen se ei onneksi mennyt, vaikka kävikin rannassa kurkkimassa. Mustikatkin saivat olla rauhassa. Pari se taisi syödä, kun kädestä tarjosin, mutta ei suoraan puskasta.


Noel täytti 9.8 11kk. Kuukauden päästä siis jo 1w.!!! Joku päivä lenkillä tajusin, ettei mulla olekaan enää pentua, vaikka Noel onkin meidän perheen pentu varmaan lopun ikäänsä :)

torstai 26. heinäkuuta 2012

Shelttilenkki nro 2

Maanantaina oltiin toisella shelttilenkillä. Tällä kertaa shelttejä oli paikalla enimmillään 10. Ensiksi mentiin koirapuistoon. Koirapuistossa Noel pyöri lähinä jaloissani, eikä okein lähtenyt muiden koirien leikkiin. Välillä se kävi nähän haistelemassa muita, mutta palasi aina takaisin tarkkailupaikalleen jalkoihini. Muutaman kerran se kävi istuksimassa myös jonkun muun ihmisen jaloissa, mikä nyt oli siinä mielessä positiivista, että se uskalsi mennä vieraiden ihmisten luo.

Hirveästi ei olla ehditty tokoilla. Sen sijaan on tehty pitkiä hihnalenkkejä ja treenailtu hihnakäytöstä. Tunnaria on tehty pari kertaa. Noel alkaa jo löytää aika nopeasti ruohikkoon piilotetun kapulan. Tunnari on sen mielestä tosi hauskaa ja se sinkoaakin aina nenä maassa tohisten täysillä etsimään kapulaa luvan saatuaan. Seuraaminen on mielestäni parantunut viime aikoina. Nyt edetään ihan rauhassa, ettei tulisi takapakkia. Seuraamista otetaan vain harvakseltaan ja vähän kerrallaan. Seuraamisesta saa myös paremman palkan kuin muusta.

Loppuun muutama kuva.

  


Noel merkillä.

Noel peitsaa seuratessaan.



Vauhti päällä.


torstai 19. heinäkuuta 2012

Shelttilenkki

Tiistaina käytiin shelttilenkillä. Sää oli todella vetinen, mutta Noeliahan se ei haitannut. Siitä on vain hauskaa juosta kaikkien kuralätäköiden läpi. Paikalla oli Noelin lisäksi vain kaksi shelttiä, Senna 4kk ja Väinö 2v. Tämä olikin Noelille ihan hyvä aloitus, kun ei ollut liikaa koiria. Noel oli reipas ja kiinnostunut muista koirista, eikä arkaillut lainkaan. Toivotaan, että shelttilenkkejä järjestetään myöhemminkin ja Noelkin oppii olemaan muiden koirien seurassa.

Ennen lenkille lähtöä Noel muistutti taas olevansa the teinikoira. Koska Jasmin oli jäämässä luun kanssa kotiin, täytyi Noelin jotenkin varmistaa, ettei Jasmin syö yksin ollessaan sen luuta. Mikä olisikaan ollut varmempi konsti kuin kusta luun päälle, kun ei sitä saanut mukaansakaan ottaa o_O . Koska mattoon jäi hajut, Noel pissi vielä eilen uudestaan samalle matolle usempaan otteeseen. Nyt on matto pesty ja toivotaan, että tämä jäi tähän...

Elokuussa päästään taas tokokurssille eli tokoharrastus ainakin jatkuu, vaikkei agilityyn päästäisikään.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kuulumisia

Viime päivityksestä on kulunut aikaa, mutta se ei tarkoita, etteikö olisi mitään tehty. Omistaja vaan on ahkeroinut töissä, jotta syksyllä on taas varaa jatkaa harrastuksia ;D

Viimeiset agility kerrat meni hyvin. Viimeisellä kerralla mentiin 8 esteen rata. Viimeisen mutkaputken jälkeen esteet oilsi pitänyt suorittaa vielä toiseen suuntaan. Esteet olivat siis hyppyjä ja putkia. Koska minulla ei usko riittänyt, että Noel menisi niin pitkän radan, mentiin vaan se 8 estettä ja sen jälkeen palkkasin pallolla. Toistoja tehtiin vain muutama, sillä sää oli todella kuuma ja Noelilla kieli laahasi maata pitkin. Viimeinen kerta meni kuitenkin nappiin ja siihen oli hyvä lopettaa alkeiskurssi. Ensimmäisillä kerroilla Noel jäi vähän pyörimään putkien eteen, kun käskyt tuli myöhässä... ;) Nyt vaan toivotaan kaikki sormet ja varpaat ristissä, että päästään elokuussa jatkokurssille.

Toisiksi viimeisellä kerralla tehtiin 5 esteen rataa, johon joutui tekemään valssin. Nähdessäni radan, ajattelin että ei tule onnistumaan, mutta ihan hyvinhän se meni. Toistoja taisi vaan tulla liikaa ja loppua kohden meni vähän pelleilyksi. Keinua tehtiin toisen kerran ja saatiin Noelille aikaan kunnon keinukammo... Keinu pääsi pamahtamaan liian kovaa ja Noel säikähti sitä. (Oma vika: ohjaaja halusi päästää keinun kovempaa maahan, kun Noel ei reagoinut pieneen pamaukseen. Itse kuitenkin tunnen koirani ja tiesin ettei se ole siihen valmis.) Se kyllä meni keinun, mutta hyppäsi aina ennen pamausta paniikissa alas. Tänään kisoissa kokeiltiin keinua, joka oli nurmikolla, eikä mitenkään voinut pamahtaa, kun otin sen vielä kiinnikkin. Edelleen Noel kiipesi keinulle, mutta hyppäsi alas ennen kuin keinu koskettaa maata. Se myös säikähti joka kerta, kun keinu pamahti radalla, kun oltiin kisoja katsomassa.

Muuten Noel oli tämän päivän kisoissa reipas. Antoi silittää itseään ja haisteli muutamia shelttejä innokkaasti. Se menee jo tosi reippaasti toisten koirien luo, mutta kuitenkin kohteliaasti, eikä rynnien. Tosin se taitaa olla vähän roturasisti, eikä se tänäänkään haistellut kuin shelttejä... Ihania shelttipentuja oli kyllä paikalla ;)

Noelilla olikin rankka viikonloppu ja nyt se nukkuu sikeästi. Perjantaiaamuna herättiin viidelta ja lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä. Noel oli aikaisesta herätyksestä pökerryksissä ja pissi sänkyyn... Aamu alkoi siis oikein rattoisasti. Ajomatka meni hyvin. Kyläpaikassa Helsingissä Noel panikoi pöydän alla, eikä uskaltanut liikkua mihinkään. Lattialla konttaava 1-vuotias oli todella pelottava ilmestys... Seuraavaksi Noel joutui jäämään ensimmäistä kertaa elämässään yksin vieraaseen paikkaan. Sille oli varattu hienot luut ja päivän ruoka oli tungettu aktivointilelun sisään. Takaisin tullessa kaikki oli kuitenkin syömättä, vaikka normaalisti Noel on ahne possu ja tyhjentää lelun parissa minuutissa. Ihan reipas ja iloinen se kuitenkin oli. Lähdettiin lenkille tutustumaan Helsinkiläislähiöön. Ulkona Noel oli reipas ja uudet hajut oli mielenkiintoisia. Tosin joku täti yritti yllättäen silittää Noelia, mikä nyt ei arvatenkaan pikku herralle sopinut. Lauantaina 1-vuotiaskin alkoi olla aika mielenkiintoinen kaveri (luuli varmaan toiseksi koiraksi) Noelin mielestä ja Noel nuoli antaumuksella pienen naamaa. Lapsi osasi kyllä nätisti kohdella koiria, kun heillä on kotonaan 3 koiraa.

Tokokurssikin loppui jo aikaa sitten. Viimeisellä kerralla tehtiin tunnistusnoutoa, jossa Noel tuntui olevan luonnonlahjakkuus. Ensin piiloteltiin yksittäistä kapulaa ruohikkoon, jonka Noel haki hyvin. Se käytti hyvin nenäänsä ja löysi nopeasti piilotetun kapula. Lopuksi laitettiin vielä oma kapula vieraiden sekaan, jotka oli naulattu alustaan kiinni. Noel haisteli vieraita, mutta ei koskenut niihin. Kun oma tuli kohdalle, se nappasi sen epäröimättä suuhunsa ja toi minulle :) Kapuloita olisi nyt kassillinen parvekkeella, mutta en ole ehinyt tunnaria treenaamaan. Paikkamakuut ja -istumiset tehtiin onnistuneesti, samoin  luoksepäästävyydet. Nyt ei sitten olla millään kursilla. Alustavasti ollaan menossa tokon alkeiskursille elokuussa. Alkeiskurssin tarpeessa ei varsinaisesti olla, mutta se on ainut väylä päästä seuran tokoryhmään, mikä taas on kursseja halvempaa ja toivottavasti jatkuvaa, eikä kurssiluontoista. Toivotaan, että treenit on yksilöllisiä, eikä kaikkien tarvitse tehdä samoja asioita.

Tällä hetkellä on tosiaan pidetty vähän taukoa olosuhteiden pakossa. Pieniä tokotreenejä on silti tehty sisällä ja harjoiteltu erilaisia temppuja. Työn alla on mm. takaperin jalkojen välistä pujottelu ja kasin teko jalkojen välistä takaperin. Nyt alkaa jo sujua iha hyvin ja takapään hallinta toivottavasti paranee entisestään. Lisäksi on treenattu mm. kurreasentoa, joka tuntuu olevan Noelille ylivoimaisen vaikea. Kurkkaaminen alkaa onnistua: Noel pitää etutassuilla kiinni käsivarrestani ja työntää päänsä tassujensa välistä kurkaten käsivarteni alta ;) Uusia temppuja on jo mielessä, Noelia on niin kiva opettaa, kun se on niin innokas ja tajuaa nopeasti, mitä siltä haluan. Alkuopetus on palkitsevinta, mutta pitäisi jaksaa harjoitella temput loppuun astikin. Kuvatakin olen joskus yrittänyt, mutta jotenkin temput menee aina pieleen, kun otan kameran esille. Jotenkin varmaan jännitän, kun ajattelen, että nyt pitää mennä nappiin.

Noel 10kk
Mittasin Noelin virallisella säkämitalla ja sain korkeutta vain 33cm :D Eiköhän siitä siis mini tule :) Noelin paino ei ole enää noussuta eli se alkaa olla opullisissa mitoissaan. Painoa on huimat 6,5 kg ;)

Omistaja ilmoittautui syyskuussa alkavalle kehätoimitsijakursille ;D Näyttelyihin on vaan pakko päästä, jos ei kerran koiran kanssa, niin sitten ilman ;)

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Palkka-asiat kuntoon

Eilen oli tokokurssin 4. kerta. Noelille oli palkkana grillimakkaraa, joka oli erittäin motivoivaa :) Jopa niin motivoivaa, ettei leikki oikein maistunut, kun makkaraakin oli tarjolla. Omat sormet haisee vieläkin makkaralle useista pesuista huolimatta...

Ensimmäisenä tehtiin paikkaistuminen. Lisähaastetta toi kentällä majaileva todella röyhkeä varis, joka taas tepasteli koirien takana istumisen ajan. Noel kuitenkin pysyi, vaikka välillä vilkuilikin varista. Jos Noel ei ole käskyn alla variksen nähdessään, se kyllä surutta tempaisee sen perään. Ja koska tuo varis on todella röyhkeä, se ei edes lähde karkuun, vaan siirtyy juuri sen verran, ettei koira saa sitä kiinni. Mitään tavaroita ei voi jättää kentän laidalle tai varis vie ne...

Seuraaavaksi tehtiin avon kaukoja. Näitä ollaan tehty Noelin kanssa lähinnä namiavusteisesti, mutta ihan hyvin se meni ilmankin. Pystyin jopa ottamaan siihen vähän etäisyyttä ja silti se teki. Istumaan nousu saisi omasta mielestäni olla nopeapi, vaikkei ohjaaja sitä kommentoinutkaan. Ohjeeksi saatiin opetella myös käsimerkit, sillä koira ei aina välttämättä kuule suullisia käskyjä, jos ympärillä on paljon melua.

Sitten opeteltiin merkkiä. Noel teki ekaa kertaa. Namiavulla meni sujuvasti ja tuntui kuin se olisi tehnyt tätä ennenkin. Tänä aamina meinasin jatkaa samalla tavalla, mutta kun se hakeutui sinne merkille jo ennen kuin ehdin mitään tehdä, niin kokeilin lähettää kauempaa. Noel meni hienosti merkin taakse, kuten kuuluukin. Lähetin sitä eri suunnista ja aina se osasi kääntyi kohti suoraan minuun nähden. Kiersin merkkiä ja se kääntyi mukanani säilyttäen oikean paikkansa. Missä lie käynyt salaa harjoittelemassa...

Vapaavalintaisena liikkeenä otettiin seuraamista. Noel seuraa aina kotona ihan hyvin, mutta vieraassa paikassa seuraaminen ei kiinnosta yhtään. Liekö johtui makkarasta, että se seurasi nyt ihan kohtuullisen hyvin, tosin käännökset oli väljiä ja perusasennot mielestäni vähän hitaita. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että se edes seurasi. Tehtiin erityisesti vasemmalle käännöksiä ja peruuttamista. Noel peruuttaa aina vasemmalle vinoon väistäen jalkaani. Tätä pitäisi siis treenata.

Lopuksi luoksepäästävyys ja paikkamakuu toiseen ryhmään yhdistettynä. Yhdeksän koiraa taisi olla rivissä. Noel oli luoksepäästävyydessä superhienosti. Ei pakittanut senttiäkään, vaikka ohjaaja silitti sitä :) Paikallamakuu meni muuten hienosti, paitsi että Noel putosi melkein heti lonkalleen ja alussa taisi vähän haistella maata. Kävin korjaamassa sen asentoa, mutta se kävi vielä kaksi kertaa uudelleenkin lonkalleen, tosin ei niin selvästi kuin ekalla kerralla. Luulen, että sen vire ehti liian alas, kun luoksepäästävyydet kesti niin kauan, kun koiria oil paljon ja istutin sitä koko sen ajan perusasennossa. Olen tarkoituksella halunnut sen vireen alas paikkamakuussa, jotta pää ei pyörisi niin paljon, mutta tämä on näköjään seuraus, kun se menee liian alas. Kotona se putoaa tosi harvoin lonkalle, vaikka olen tehnyt pitkiäkin paikkamakuita ja luulisi sen olevan häiriöttömässä paikassa vielä tylsempää.

Noel juhannuksena vesileikeissä:)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Maakuntamatkailua treenien lomassa

Sunnuntaina reissattiin Puumalaan mätsäriin. Pentuja oli kymmenen. Noelin parina oli partacollie, joka myös esiintyi hyvin. Noelille kuitenkin punainen nauha ja partikselle kommentit liiasta innokkuudesta. Ennen kehää Noelia kiinnosti kovasti maan haistelu ja kehässä se katseli ympärilleen hajamielisesti. Punaisten kehässä ei tuomari paljon miettinyt, kun jakoi sijoitukset. Noel PUN3. Sievä ruusuke saatiin, muuten oli hieman köyhät palkinnot. Muutama purutikku ja ruokaa joka on isommasta säkistä annosteltu pieniin pussukoihin. Olen ehkä vainoharhainen, mutta en syötä koiralle avatussa pussissa olevaa ruokaa...

Puumalassa käytiin myös satamassa ja ajettiin hissillä ylös Puumalan sillalle. Noel tuli kyllä hissiin ihan houkuttelematta -sehän tulee perässäni mihin vaan- mutta taisi sitä vähän jännittää. Pois tullessa sain vielä valistusta koiran sosiaalistamisesta westie-sedältä... Sitten käytiin testaamassa vuoden alusta voimaan tullutta lakimuutosta, jonka mukaan koirat saavat mennä ravitoloihin. Noh, tässä ravintolassa koirat oli osoitettu terassille. Eihän siinä muuta kuin että satoi vettä ja oli kylmä, joten syöminen hoidettiin aika nopeasti.

Laivakin nähtiin ;)
Maanantaina oli 3.kerta tokokurssia. Mukana oli juoksuinen narttu. En tiedä vaikuttiko se mitenkään Noeliin, se on muutenkin viime aikoina ollut vähän kuutamolla. Taitaa olla tytöt mielessä. Hajut kiinnostaa kovasti ja joka ikinen puska pitää merkata. Jasminin takamusta haistellaan leuka väpättäen... Noh, kurssilla oli ekana paikkaistuminen, joka sujui hyvin. Seuraavana hyppyä ja hyppynoutoa. Nämä nyt meni Noelin osalta vähän pelleilyksi. Seuraavana ohjatun noudon suuntia. Noel ei ole näitä ennen tehnyt, joten lähetin sitä vaan oikealle namialustalle. Sitten vähän seuraamista pallolla. Tulin siihen tulokseen, että pallo saa Noelin ihan liian korkeaan vireeseen, eikä oikein toimi palkkana. Noel tekee kyllä innokkaasti, mutta tarkkuus kärsii liikaa. Lopuksi paikkamakuu ympyrässä seitsemän koiran voimin (osa toisesta ryhmästä). Koirat jätettiin ympyrään ja mentiin itse keskelle. Jokainen ohjaaja kiersi ympyrän koirien takaa vuorollaan. Noel pysyi hyvin, tosin se oli melkein alusta asti lonkka-asennossa, mutta kun harjoitus oli muuten sen verran vaativa, en puuttunut tähän.

Tällä viikolla ei olekaan muita treenejä, kun aglityä ei juhannuksen takia ole. Juhannuksen jälkeen on enää 2 kertaa sekä agilityä, että tokoa jäljellä. Syksyllä päästään toivottavasti jatkamaan kumpaakin lajia. Tokoa tietysti treenaillaan itsekseenkin. Noelilla alkaa nyt varmaan vähän hormoonit hyrrämään, mutta toivotaan että syksyyn mennessä pahin evvk-vaihe olisi mennyt ohi. (tai sitten tää vaan pahenee tästä...)

Pieni ja viaton teinikoira, joka kieriskeli uinnin jälkeen mullikossa ;)

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Agiliitoa

Tänään oli agilitynalkeiskurssin 8.kerta. Juhannuksen takia tulee 2 viikkoa taukoa ja sitten enää 2 kertaa jäljellä. Toivotaan, että päästään syksyllä jatkamaan jatkoryhmässä.

Esimmäisenä käytiin tekemässä itsenäisesti kepit verkoilla. Noh, hyvinhän se niitten verkkojen kanssa sujuu. Seuraavama harjoiteltiin takaa leikkausta. Pari kertaa Noel tuli jalkoihin ennen ensimmäistä estettä, mutta kun olin vaan riittävän selkeä, niin hyvin sujui. Vauhti oli kova. Itsellä kävi mielessä, että se syöksyi esteiden yli sellaista vauhtia sinne namialustalle, että sille oli ihan sama mitä minä tein... Niin, ja kävihän se kerran syöksymässä hirvellä vauhdilla parkkipaikalla kävellyttä koiraa kohti. En edes tajunnut, kun se jo juoksi siellä parkkipaikalla kuin viimeistä päivää. Toisen koiran omistaja vähän polkaisi maata jalalla ja jo oli Noel tulossa vähintään yhtä kovaa takaisin...

Uutena esteyhdistelmänä oli pituus ja putki. Noel hakee putken jo todella hyvin, joten tämä meni erinomaisesti. Minulla tuli vähän kiire ehtiä palkkamaan putken päähän, enkä oikeastann kunnolla ehtinytkään, sen verran oli vauhtia tässäkin.

Sitten vielä puomia hihnassa. Noelilla on tässäkin sen verta vauhtia, että sitä joutuu hidastamaan hihnalla. Kontaktit se silti ottaa hyvin ja menisi niille aina tilaisuuden tullen.

Vaikka vauhtia oli taas vaikka muille jakaa, niin kyllä Noeliin silti kuumuus vaikutta tosi herkästi. Joka välissä kävin sen juottamassa, mutta silti kieli roikkuu poskesta. Erityiseti se mielestäni keskittyy huonommin kuumalla ilmalla ja on ehkä hitusen hitaampikin. Eikä vielä ole ollut edes hellettä, heinäkuussa ei varmaan tehdä yhtään mitään muuta kuin opetellaan ehkä uimaan.

Noelin tyylinäyte läähätyksestä

Tokokurssin loppukoe

Tänään oli tokokurssin viimeinen kerta ja loppukoe. Noel oli hienosti 2./5, vain ½ pisteen erolla voittajaan.

1. Luoksepäästävyys: 9 Noel venytti taas itsensä taakseni perusasennosta, mutta antoi sitten tuomarin silittää ja katsoa hampaat, eikä yrittänyt muuten väistellä.
2. Paikalla makaaminen: 10 Vähän vilkuili ympärilleen, mutta Noeliksi ihan hyvä.
3. Seuraaminen kytkettynä: 8,5 Omasta mielestä meni huonosti. Suorilla meni ok, mutta käännökset oli tosi väljät ja kontakti katkesi niissä.
4. Paikalla istuminen: 10
5. Luoksetulo: 10 Hienosti suoraan sivulle, hyvällä vauhdilla.
6. Kokonaisvaikutelma kokeessa: 9 Noel oli liikkeiden välissä ihan kuutamolla. Haisteli maata, vilkuili ja kiskoi hihnassa milloin mihinkin suuntaan.
7. Kokonaivaikutelma kurssista: 10 Jos miettii, millainen Noel oli kurssin alkaessa ja nyt, niin se on kehittynyt ihan huimasti. Se on nyt ihan kuin eri koira. Ekalla kerralla se pelkäsi kaikkea, eikä kekittynyt mihinkään. Nyt se saapuu treenipaikalle häntä liputtaen niin, että kaikki varmasti huomaa ja tekee välillä paremmin kuin kotona. Silti se tarvitsee vielä todella paljon häiriötreeniä.

Yht. 123,5/130, 2.sija/5


Palkintopussukasta löytyi herkkujen lisäksi Noelin mielestä aivan I-H-A-N-A sorsalelu :)

Tästä on suunta vaan eteen päin. Noel kesti palkkaamattomuutta todella hyvin. Liikkeiden välissä olisi saanut palkata, mutta en palkannut. Suulliset kehut olisi kyllä saaneet olla osaltani innostavammat kuin mitä ne oli. Silti Noelin motivaatio ei laskenut yhtään loppua kohden. En ollut oikeastaan edes ajatellut tätä palkkaamattomuutta vielä, mutta näköjään se ei ole Noelille ongelma. Ohjaajan mukaan ei enää puutu paljoa, että oltaisiin koevalmiita. Seuraamisen haluaisin kuitenkin vielä paremmaksi, pidempää seuruupätkää on tehty vielä tosi vähän. Hyppykin on vielä ihan kesken, tosin maanantaina päästään sitäkin onneksi harjoittelemaan ihan oikealla esteellä. Ja edelleen liikkeiden välillä tarvitaan enemmän hallintaa. Kokeet meillä on kuitenkin tähtäimessä jossain vaiheessa :)

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tokoa ja näyttelyturistina

Eilen oli kisaamaan aikovien tokokurssin toinen kerta. Ensin oli luoksepäästävyys ja paikalla makuu. Eka luoksepääsävyys meni hyvin, kun Noeliin ei koskettu. Toisella kertaa ohjaaja vähän silitti, jolloin Noel yritti pakittaa selkäni taa. Se kuitenkin tuli sieltä takaisin sivulle ja söi nameja. Se osaa tehdä tuon selän taa menon sillä tavalla hienovaraisesti, että etutassut ei liiku, mutta yht'äkkiä vaan huomaan, että koko muu koira on kiertyneenä taakseni ;) Paikalla makuu meni loistavasti. Noel oli nyt keskellä riviä. Vieressä ollut koira nousi haistelemaan maata, mutta Noel pysyi silti. Se oli Noeliksi myös aika rauhallinen, eikä vilkuillut jatkuvasti ympärilleen. Ohjaaja kävi kävelemässä koirien takaa, jolloin siirryin lähemmäksi Noelia, eikä se vilkaissutkaan taakseen. Myös paluu koiran viereen sujui hyvin, eikä Noel väistänyt tai noussut ennen lupaa.

Sitten oli vuorossa nouto. Noel noutaa hyvin, mutta ei osaa palauttaa kapulaa oikein. Saatiiin hyviä vinkkejä, miten saada Noel palauttamaan kapula suoraan sivulle. Eilen illalla vähän kokeiltiin vielä kapulan palautusta ja Noel tulikin kapulan kanssa sivulle, mutta jäi aina seisomaan. Tässä asiassa yritetään nyt edistyä pikku hiljaa.

Seuraavaksi ruutu. Noel ei ollut ennen tehnyt ruutua. Sille vietiin namialusta ruutuun, jonne ohjaaja vei namin Noelin nähden. Sitten lähetin Noelin ruutuun. Ihan hyvin se sinne meni, mutta paljon kovempaa se tuli aina takaisin kuin meni ruutuun :D . Kävin treenien jälkeen ostamassa Noelille ruutumerkit, joten tätäkin aletaan nyt harjoitella kotona.

Noel oli treenien aikana irti, mutta se oli nyt hyvin hallinnassa, vaikka kentän ympäristössä liikkui ihmisiä, koiria ja autoja. Kerran se meinasi lähteä läheltä menneen ihmisen perään, mutta kääntyi kutsusta saman tien takaisin :) Se oli nyt myös reipas oma itsensä, eikä jännittänyt ympäristön tapahtumia, kuten viimeeksi, vaan malttoi keskittyä olennaiseen. Toivotaan, että näistä meidän tehohäiriötreeneistä on ollut todellakin apua.

Sunnuntaina oltiin turisteilemassa Kangasniemen näyttelyssä. Noel oli reipas, eikä haukkunut kuin muutaman kerran. Se ei pelännyt yhtäkään koiraa, vaan päin vastoin, olisi halunnut moikata kaikkia. Noel kulki alueella reippaasti mukana, enkä huomannut kertaakaan mitään väistöliikkeitä tai paikallaan jumitusta. Noel suostui jopa muutamaan otteeseen silitettäväksi. Noelin ihana iskä oli hienosti ERI1 SA PU1 ROP ja RYP2.

Tässäpä pikku-Noel 9kk:


Noel 9kk -virallisesti juniori, eikä mikään pentu enää :)

Kokoa Noelilla on nyt omien mittausten mukaan 35cm ja 6,56 kg. Toivotaan, ettei korkeutta tulisi enää yhtään lisää tai että olisin mitannut vähän yläkanttiin, jotta Noel jäisi agilityssä miniksi.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Agiliitoa

Nyt on tämän viikon agilitytkin käyty. Ensin tehtiin keinu siten, että keinu laskeutui pöydällä olevan peiton päälle rämäyksen välttämiseksi. Noel meni keinun reippaasti, eikä hidastanut yhtään keinun heilahtaessa. Pyysin ohjaajaa ottamaan keinun kiinni, kun se laskeutuu takaisin, ettei Noel säikähdä, mutta se saattoi olla turhaa. Lopuksi keinua vähän paukutettiin ja syötin samalla Noelille nakkia, eikä se reagoinut ääneen mitenkään.

Seuraavaksi opeteltiin valssi. Noel yritti varastaa lähdössä pari kertaa, mutta muuten meni joka kerta oikein. Käytin palkkana uutta narupalloa ja se toimi hyvin. Ohjaaja kysyi, että ollaanko treenattu Noelin kanssa, kun se keskittyy paljon paremmin kuin viime viikolla. Eli ei ole menneet häiriötreenit hukkaan. Noel olikin tosi hyvin nyt hallinnassa, eikä yrittänyt lähteä mihinkään. Kun se yritti lähdössä varastaa, niin silloinkin suunta oli minun luo.

Lopuksi hallissa muuri ja pussi. Muuri ensin palikat maassa. Noel irtosi muurille hyvin, vaikka itse jäin taakse. Kun se joka tapauksessa hyppäsi niin korkealle, että olisi ylittänyt kokonaisenkin muurin, niin lisättiin sekin. Tämäkin meni hyvin. Sitten pussi. Ensin siten, että itse olin vastaanottamassa ja ohjaaja piteli kiinni. Sitten menin itse lähettämään ja ohjaaja piteli pussia raollaan. Hyvin meni kumminkin päin. Hallissakin Noel oli hyvin hallinnassa, eikä huidellut omia teitään.

Menoa ja meininkiä

Keskiviikkona oli toiset pentutreffit. Tällä kertaa paikalla oli paljon enemmän pentuja kuin viime kerralla, eikä sää oikein suosinut. Onneksi sade loppui ennen treffien alkua, mutta märkää oli tietenkin. Ensimmäisenä saatiin kuulla koiran palkkauksesta ja aivan ihana Pulmu-bordercollie näytti mallia. Luulen, että Noelin palkkaus on ihan kunnossa, tosin joskus olisi kiva saada ulkopuolisen mielipide meidän leikistä, että onko se ok. Leikkiä ollaan harjoiteltu alusta asti ja ihan kivasti se omasta mielestä sujuu. Keskiviikkona ostin Noelille täyskumisen narupallon, jonka luulisi kestävän pienen shetlantilaisen käsittelyn. Ainakin tällä hetkellä pallo on Noelista super kiva. Tänään päästään testailemaan sitä agilityynkin.

Treffeillä tehtiin 2 x luoksepäästävyys. Molemmat kerrat meni yllättävän hyvin, toisella kertaa ohjaaja jopa koski Noeliin ja Noel pysyi paikoillaan. Sitten tehtiin luoksetuloja. Noel teki suoraan sivulle ja sai kehuja suorasta perusasennostaan. Vauhtia ei ollut kauheasti, mikä luultavasti johtui lyhyestä etäisyydestä. Lopuksi vielä istuttiin ringissä perusasennossa ja jokainen vuorollaan pujotteli toisten välistä. Noel aloitti ja teki pujottelun hienosti seuraamalla... olin taas yllättynyt miten hyvin se meni. Noel jaksoi myös hyvin istua kontaktissa muiden pujotellessa, vaikka aikaa meni varmaan 15min. Ihan treffien aluksi ja ohjeita kuunnellessa oli hieman ongelmia ääntelyn kanssa. Tuntuu, että Noel on ihan tällä viikolla alkanut komentaa minua haukkumalla, kun mitään ei tapahdu...

Eilen oli vika kerta tokoa ennen testiä. Tokossakin tehtiin erilaisia kontaktiharjoituksia. Noelia kiinnosti roskista tonkinut varis vähän liikaa, toiset koirat ei olleet ongelma... Luoksepäästävyydessä Noel pakitti, kun tekijä oli hieman kokematon ja tuijotti koiraa suoraan silmiin... Otettiin uudestaan ohjaajan kanssa ja meni paremmin. Lopuksi paikkamakuu 2min. Noel oli tällä kertaa rivin keskellä, eikä reunassa kuten yleensä. Kävin kerran välissä palkkaamassa, mutta Noel oli tosi hieno. Pää pyöri nyt huomattavasti vähemmän ja se vaan seuraili rauhassa ohi ajavia autoja, käveleviä ihmisiä yms. Häiriötä oli ainakin riittävästi.

Omatoimisestikin ollaan tokoiltu, mutta ei kaikkea enää edes muista :) Paikkamakuut on kuitenkin menneet nyt hyvin myös omissa treeneissä. Mm. eilen illalla tehtiin 3min sisällä ilman välipalkkaa ja ulkona on tehty useita lyhyempiä pätkiä onnistuneesti. Välipalkkaa käytän oikeastaan ainoastaan ryhmätreeneissä, välttääkseni mahdolliset epäonnistumiset. Noel ei ole enää noussut palatessani sen luo, kun tätä on tehotreenattu.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Mätsärimenestystä ja tokoilua


Tänään oltiin mätsäreissä Pieksämäellä. Tuloksena pentujen PUN3. Parina oli chihuahua, joka oli pöydällä melko arka, mutta oli kuitenkin lopulta SIN1 ja BIS3, että ihan kelpo kilpakumppani. Noelilla meni pöydällä tosi hyvin. Haisteli ensin tuomaria ja antoi tutkia hyvin. Ravatessa oli hihna vähän turhan tiukalla, tätä pitää varmaan alkaa ihan treenaamaan, että hihna ei saa kiristyä. Nauha kehässä juostiin sitten sk. collien, pk. collien ja tervun kanssa. Ihan hikihatussa sai juosta, mutta onneksi Noel pysyy kovemmassakin vauhdiassa ravissa, eikä ala loikkia. Vähän vilkuili takana tulevaa isoa koiraa, mutta ei paljon. Palkintona kuvassa oleva ruokasäkki eli ei edelleenkään sitä ensimmäistäkään ruusuketta.

Eilen alkoi uusi tokokurssi kilpailemaan tähtääville. Noel pikkuinen siellä isojen palveluskoirien seassa... Vähän Noelia jännitti uusi paikka, uusi ohjaaja ja uudet koirat. Parastaan se ei tehnyt, mutta hyvin kuitenkin. Ensin otettiin 1 min paikkamakuu. Noel oli taas rivin päässä. Hyvin pysyi, mutta takaisin tullessani nousi istumaan. Tätä sitten toistettiin niin kauan, että ei noussut ylös. Tällaista ongelmaa ei ole ennen ollut eli eiköhän tuo pienellä treenillä jää pois.

Sitten otettiin seuraamista, jokainen yksitellen ohjaajan katsoessa. Meillä ei mennyt ihan putkeen, kun Noel vilkuili ympärilleen. (Toisella puolella kenttää oli jotkut muut koiratreenit, missä koirat haukkui koko ajan). Sain palautetta siitä, että katson liikaa koiraa ja treenattiin sitä, että en saa katsoa Noelia ja ohjaaja sanoo milloin voin palkata. Häiriötreeniä tarvitaan lisää (tätä on kyllä tehty ja kohta en ilkeä enää mennä Noelin kanssa mihinkään, kun ihmiset katsoo, että mitä tuo TAAS täällä tekee tuon koiransa kanssa... ;) Kuulemma Noelista tulee oikein hyvä tokokoira, kunhan se on 2-3 -vuotias ja saa lisää itsevarmuutta...

Lopuksi otettiin luoksetuloja siten, että muut koirat oli rivissä ja yksi juoksi niiden edestä. Noel aloitti. Jättäessäni sen ekan kerran lähti perään. Vein takaisin ja pysyi tämän jälkeen. Luoksetulo otettiin n. 30 m, että tulisi kunnon vauhti. Täytyy myöntää, etten ole ennen jättänyt Noelia niin kauas. Käskin suoraan sivulle ja sehän tuli kuin tykin kuula. Luoksetulo tehtiin läpijuoksuna ja heitin lelun taakse. Toinen kerta meni yhtä hyvin. Noel ei ole ikinä tehnyt yhtä vauhdikasta luoksetuloa "sivu" -käskyllä, eikä sitä ole kovin harjoiteltukaan. Muiden tehdessä luoksetuloja Noel pysyi hyvin perusasennossa, joskin katsoi joidenkin perään. Seuraavalla kerralla tehdään noutoa ja ruutua (tätä ei olle ikinä tehty) ja viimeiseksi kerraksi pitää hankkia tunnistusnoutokapulat. :o

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kuvia ja riehumista


Noel kävi eilen leikkimässä Elmon kanssa.Vauhtia oli vaan enemmän kuin viime kerralla. Noel alkaa ymmärtää toisten koirien kanssa leikkimisen idean. Pikkuinen Elmo vaan ei oikein meinaa pysyä Noelin perässä.



Eilen aamulla otettiin Noelin tokoilusta kuvia. Mitään varsinaista treeniä ei tehty. Ihan vaan kuvia varten tehtiin liikkeitä. 


Noelin perusasento edestä.


Ja sivusta.
 
"maahan"
 
"seuraa"
 
kapulan pitoa

ja noutoa
 Sitten otettiin vielä edustuskuvia. Kuten Noelin hännästä voi päätellä, oli asenne herralla kohdillaan. Saatiinhan sitä lopuksi vielä vähän seesteisempikin kuva :)


Noel 8kk 3vk
Tänä aamuna kokeiltiin paikkamakuuta kissanruoalla. Eipä sillä ollut vaikutusta Noelin päänpyörimiseen, mutta paikallaan pysyi kuitenkin hyvin. Ensin 1min 15sek ja sitten 40 sek. Liikkestä seisomisia otettiin muutama, mutta ei sitten muuta, kun kenttä oli varattu ja jouduttiin treenaaman leikkipuistossa...

Hypyn opettelua on aloitettu sisällä namialustan avulla. Kunhan jostain saan taiottua pystyssä pysyvän esteen, niin voidaan siirtyä ulos tätäkin harjoittelemaan.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Agilityä

Eilen oli agilityn 6. kerta. Nyt on käyty keinua ja muuria lukuun ottamatta kaikki esteet. Uutena esteenä siis tuli puomi ja pituus. Pituudessa ei ollut mitään ihmeellistä, eihän se paljon eroa hypystä. Puomia ennen vähän arvelutti, että mitähän Noel tykkää, kun ohjaajat kävelee puomin vierellä varmistamassa, ettei pääse tippumaan. Noel ei kuitenkaan välittänyt ohjaajista, vaan sillä oli vaan hirveä kiire puomin päähän namialustalle... Neljä kertaa tehtiin puomi ja joka kerta oli vaan enempi kiire, niin että sitä joutui hidastamaan.

Jatkettiin rengasta. Nyt oli käytössä eri rengas, joka oli viime kerralla jo viety kisapaikalla. Tämä rengas olikin Noelista ihan helppo juttu, eikä sen kanssa ollut enää mitään ongelmaa. Jatkettiin myös keppejä. Ensin verkoilla. Noel hakee kepit jo hyvin ja on tosi nopea. Kokeiltiin myös siten, että verkot on vain toisella puolella. Ensin meni ihan oikein, mutta toisella kerralla jätti kepit kesken puolessa välissä. Tehtiin sen verran, että sain Noelin menemään kepit loppuun kunnolla ja sitten jatkettiin verkkojen kanssa.

Noel sai taas kehuja nopeudestaan, mikä kuulemma tulee vielä olemaan haaste. Enkä epäile tätä yhtään, silti nopeus on mielestäni parempi haaste kuin hitaus... Noelin kanssa kannattaa opetella rauhassa esteet ennen kuin päästää sen vauhtiin.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Tokoilua ja pentutreffejä




Keskiviikkona oli mustin ja mirrin pentutreffit. Sinne mentiin saamaan häiriötreeniä, vaikka tiedettiin jo mennessä, ettei siellä meille mitään uutta tule. Ja tietysti ihastelemaan niitä muita pentuja :) Paikalla olikin Noelin lisäksi kaksi muuta shelttilasta. Kumpikin iältään 4-5 kuukautta. Oikein sieviä ja reippaita shelttilapsosia olivatkin. Kelpielapsikin oli oikein tomera ja suloinen.

Ensin kuunneltiin ongelmakoirakouluttajan esittelyä naksutinkoulutuksesta. Sitten siirryttiin ulos treenaamaan katsekontaktia. Eikä tämä ollut Noelille mikään läpihuutojuttu, kun vieressä on mäkkärin autokaista ja ihmiset jää kiinnostuneina katsomaan treenejä. Hyvin se kontakti kuitenkin lopulta löytyi. Sitten taisi olla ohitusharjoituksia. En aikounut vaatia kuin katsekontakia, mutta kun Noel alkoi tarjota seuraamista, niin mentiin sitten seuraamalla. Sauraaminen meni yllättävän hyvin, samoin perusasennot, kun pysähdyttiin vastaantulijan kohdalle. Sitten paikallaoloa. Muut teki ihän sekunteja, me käytettiin häiriö hyväksi ja otettiin muutamalla metrillä lyhyitä paikkamakuita. Saatiin myös ongelmakoirakouluttajalta neuvoja levottomaan päänpyörimiseen. Lopuksi vielä kontaktia siten, että muut oli ympyrässä ja Noel keskellä. Tässä ei mitään ongelmaa. Lopuksi vielä juttelin ongelmakoirakouluttajan kanssa Noelista ja eipä sieltä mitään yllättävää tietoa tullut, mutta arostan suuresti ihmisiä, joilla on näistä asioista enemmän tietoa kuin minulla.



Eilen oli sitten tokotreenit, toiseksi viimeinen kerta ennen koetta. Aluksi otettiin 2min paikkamakuu rivissä. Noel pysyi hienosti, tosin kävin välillä palkkaamassa. Sitten opeteltiin käännöksiä. Ensin ilman koiria, sitten koiran kanssa. Näitä ollaan jo kotona treenattu, eikä tässä ollut ongelmia. Itse otin siinä sivussa Noelin kanssa seuraamista pitempää pätkää ja ihan hyvin meni. Tämä on nyt uusi strategia edistämiseen ja poikittamiseen: Ei enää jatkuvaa palkkaa lyhyistä pätkistä, vaan pitempää rauhallista seuraamista. Vaikka toivonkin seuraamiseen intoa, niin liika on aina liikaa...

Sitten otettiin paikalla istumisia ja luoksetuloja suoraan sivulle. Jokainen kutsui koiran vuorollaan. Kaikki koirat taisivat tarvita tuplakäskyn luoksetuloon, kun oli juuri harjoiteltu sitä pysymistä. Noel tuli ihan hyvin, mutta kaarsi vinoon, kun valmistautui tulemaan sivulle. Koiran istuessa tehtiin erilaisia häiriöitä, jotka Noel kesti hyvin. Se oli paljon keskittyneempi ja katsoi minua, kuin mitä häiriöttömässä paikalla olossa. Jossain välissä oli myös luoksepäästävyys. Noelille kaksi kertaa, ensin vieras ja sitten vielä kouluttaja. Vieraan tullessa nousi ylös, mutta tuli takaisin sivulle, kouluttajan tullessa pysyi hienosti. Ehkä tässä vielä joskus päästään siihen vaiheeseen, että Noeliin voi koskeakin...

Muuten ollaan tokoiltu ahkerasti ja eilen aamulla tehtiin näyttelytreenitkin. Jasmin pääsi pesulle ja on nyt entistä karvattomampi, mutta puhdas. Seuraavaksi on Noelin vuoro päästä pyykättäväksi, viimeistään ennen tiistain mätsäriä, sillä tassut alkaa olla valkoisen sijaan harmaat ja muutenkin turkki alkaa tuntua vähän likaiselta. Ainakain tassuje trimmaus on myös tiedossa.

Tässä loistaa koirien katseista se kuuluisa järjenvalo...

maanantai 28. toukokuuta 2012

Agiliitoa

Perjantaina oli agilitynalkeiskurssin 5. kerta. Uutena esteenä oli rengas, joka oli Noelista varsin pelottava. Ensimmäinen este, jonka kohdalla Noel on epäröinyt. Lopulta Noel kyllä saatiin renkaasta läpi, mutta vaatii vielä paljon totuttelua ja harjoittelua. Renkaan lisäksi Noelia saattoi epäilyttää ohjaaja, joka piteli sitä kiinni.

Jatkettiin A:n harjoittelua ja aloitettiin myös puomin kontaktien harjoittealua. A ja sen kontaktit sujui edelleen hyvin, samoin puomin kontaktit sujui hyvin. Noelilla on kuulemma koko ryhmän parhaat kontaktit. En tunnnustanut, että ollaan vähän salaa kotona harjoiteltu. Meiltä ulos mennessä on juuri sopivasti yksi porras, jossa saa otettua kontaktin, eikä ole näköjään mennyt hukkaan nämä harjoitukset.

Jatkettiin myös kolmen esteen rataa, tosin Noel teki vain kahta estettä, sillä useampi este peräkkäin vähän takkuaa meillä. Noel lukee hyvin herkästi ohjaustani ja yksikin väärä liike saa sen sinkoamaan ihan eri suntaan kuin piti. Luonnollisestikaan en sitä osaa ohjata, en edes itse tajua mikä meni vikaan, kun se jo menee jossain ihan muualla kuin piti...

Viikonloppuna oltiin katsomassa agilitykisoja. Noel oli nyt kentällä reipas, leikki hyvin (vähän liiankin hyvin -sormet oli kovilla) söi hyvin ja pystyi jopa treenaamaan pikku juttuja. Hyppyradan aikana sivussa olleet kontaktiesteet käytettiin hyväksi ja käytiin treenaamassa kontakteja. Hyvin toimi, eikä ympäröivä hälinä häirinnyt yhtään.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Tokoa ja kavereita

Noel ja Elmo

Noel kävi eilen leikkimässä 10 viikkoa vanhan Elmon kanssa. Elmossa riitti virtaa ja Noel oli vähän hämmentynyt sen leikkiyrityksistä, mutta ei kuitenkaan pelännyt sitä. Lopulta Noelkin lähti vähän leikkiin mukaan.

Pitkä lenkki ja koiranpentu oli tänään myös väsytystaktiikkana ennen tokoa. Silti Noelissa riitti vielä illalla virtaa vähintäänkin tarpeeksi. Loppukurssin ajan meillä on myös lisähäiriönä samaan aikaan vieresssä pidettävät näyttelytreenit.

Aloitettiin 2min paikallamakuulla rivissä. Noel pysyi, kun kävin kaksi kertaa välissä palkkaamassa. Seuraavaksi pujoteltiin muiden koirien välissä ja tehtiin aina kohdalla perusasentoa ja maahanmenoa. Maahanmeno oli vähän jännää Noelista, kun vieressä oli toinen koira, mutta meni kuitenkin.
Sitten maahanmenoja lelupalkalla. Noel leikki hyvin, tosin maahanmenot ei mitään super nopeita olleet. Tätä jatkettiinkin tänä aamuna omatoimisesti ja meni paljon nopeammin. Lopuksi otettiin vielä toinen paikallamakuu rivissä, myös tämän Noel kesti, yhdellä välipalkalla. Paikkamakuiden ongelmana meillä on Noelin levottomasti joka suuntaan pyörivä pää. Ohjaajan kanssa oli puhetta, että Noelin voisi opetta tuijottamaan minua paikkamakuun ajan, mutta kokeilen vielä toistaiseksi, jos sille tulisi lisäharjoittelulla itsevarmutta ja pään pyöriminen vähenisi itsekseen.

Tänä aamuna käytiin treenamassa lähikentällä tokoa. Aluksi paikallamakuu matkaa kasvattaen. Hyvin pysyi. Maahanmenoja lelupalkalla. Noel oli innoissaan lelusta ja teki nopeasti. Seuruuta uudella palkalla. Kissannamit ei olleet Noelista mitenkään erikoisia. Yritän löytää seuruuseen superpalkan, että Noel olisi siitä enemmän innoissaan. Toinen paikallamakuu aikaa kasvattaen. Hyvin pysyi 2min 10s, tosin läähätti niin, että näytti kohta pyörtyvän... Lopuksi vielä eteen lähetyksiä agilityä ajatellen ja sitten kotiin juomaan kuppi tyhjäksi.

Noel tiistaina

tiistai 22. toukokuuta 2012

Mätsärimenestystä!


Sunnuntaina 20.5 oli tämän kevää viimeiset mätsärit. Noel pärjäsi ihan kivasti, ollen pienten pentujen PUN 2.
Parina oli toinen sheltti. Tuomari tutki koirat pöydällä oikein perusteellisesti. Noel seisoi silti kiltisti paikoillaan, ainoastaan tuomarin tutkiessa sen takapäätä, saattoi ilmeestä lukea, että "tää ei oo kivaa".

Myös nauhakehäsä Noel ravasi nätisti. Seisoessa jouduin muutaman kerran korjaamaan sen asentoa, kun ei olisi millään malttanut olla paikoillaan. Malttia vielä lisää.