tiistai 26. kesäkuuta 2012

Palkka-asiat kuntoon

Eilen oli tokokurssin 4. kerta. Noelille oli palkkana grillimakkaraa, joka oli erittäin motivoivaa :) Jopa niin motivoivaa, ettei leikki oikein maistunut, kun makkaraakin oli tarjolla. Omat sormet haisee vieläkin makkaralle useista pesuista huolimatta...

Ensimmäisenä tehtiin paikkaistuminen. Lisähaastetta toi kentällä majaileva todella röyhkeä varis, joka taas tepasteli koirien takana istumisen ajan. Noel kuitenkin pysyi, vaikka välillä vilkuilikin varista. Jos Noel ei ole käskyn alla variksen nähdessään, se kyllä surutta tempaisee sen perään. Ja koska tuo varis on todella röyhkeä, se ei edes lähde karkuun, vaan siirtyy juuri sen verran, ettei koira saa sitä kiinni. Mitään tavaroita ei voi jättää kentän laidalle tai varis vie ne...

Seuraaavaksi tehtiin avon kaukoja. Näitä ollaan tehty Noelin kanssa lähinnä namiavusteisesti, mutta ihan hyvin se meni ilmankin. Pystyin jopa ottamaan siihen vähän etäisyyttä ja silti se teki. Istumaan nousu saisi omasta mielestäni olla nopeapi, vaikkei ohjaaja sitä kommentoinutkaan. Ohjeeksi saatiin opetella myös käsimerkit, sillä koira ei aina välttämättä kuule suullisia käskyjä, jos ympärillä on paljon melua.

Sitten opeteltiin merkkiä. Noel teki ekaa kertaa. Namiavulla meni sujuvasti ja tuntui kuin se olisi tehnyt tätä ennenkin. Tänä aamina meinasin jatkaa samalla tavalla, mutta kun se hakeutui sinne merkille jo ennen kuin ehdin mitään tehdä, niin kokeilin lähettää kauempaa. Noel meni hienosti merkin taakse, kuten kuuluukin. Lähetin sitä eri suunnista ja aina se osasi kääntyi kohti suoraan minuun nähden. Kiersin merkkiä ja se kääntyi mukanani säilyttäen oikean paikkansa. Missä lie käynyt salaa harjoittelemassa...

Vapaavalintaisena liikkeenä otettiin seuraamista. Noel seuraa aina kotona ihan hyvin, mutta vieraassa paikassa seuraaminen ei kiinnosta yhtään. Liekö johtui makkarasta, että se seurasi nyt ihan kohtuullisen hyvin, tosin käännökset oli väljiä ja perusasennot mielestäni vähän hitaita. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että se edes seurasi. Tehtiin erityisesti vasemmalle käännöksiä ja peruuttamista. Noel peruuttaa aina vasemmalle vinoon väistäen jalkaani. Tätä pitäisi siis treenata.

Lopuksi luoksepäästävyys ja paikkamakuu toiseen ryhmään yhdistettynä. Yhdeksän koiraa taisi olla rivissä. Noel oli luoksepäästävyydessä superhienosti. Ei pakittanut senttiäkään, vaikka ohjaaja silitti sitä :) Paikallamakuu meni muuten hienosti, paitsi että Noel putosi melkein heti lonkalleen ja alussa taisi vähän haistella maata. Kävin korjaamassa sen asentoa, mutta se kävi vielä kaksi kertaa uudelleenkin lonkalleen, tosin ei niin selvästi kuin ekalla kerralla. Luulen, että sen vire ehti liian alas, kun luoksepäästävyydet kesti niin kauan, kun koiria oil paljon ja istutin sitä koko sen ajan perusasennossa. Olen tarkoituksella halunnut sen vireen alas paikkamakuussa, jotta pää ei pyörisi niin paljon, mutta tämä on näköjään seuraus, kun se menee liian alas. Kotona se putoaa tosi harvoin lonkalle, vaikka olen tehnyt pitkiäkin paikkamakuita ja luulisi sen olevan häiriöttömässä paikassa vielä tylsempää.

Noel juhannuksena vesileikeissä:)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Maakuntamatkailua treenien lomassa

Sunnuntaina reissattiin Puumalaan mätsäriin. Pentuja oli kymmenen. Noelin parina oli partacollie, joka myös esiintyi hyvin. Noelille kuitenkin punainen nauha ja partikselle kommentit liiasta innokkuudesta. Ennen kehää Noelia kiinnosti kovasti maan haistelu ja kehässä se katseli ympärilleen hajamielisesti. Punaisten kehässä ei tuomari paljon miettinyt, kun jakoi sijoitukset. Noel PUN3. Sievä ruusuke saatiin, muuten oli hieman köyhät palkinnot. Muutama purutikku ja ruokaa joka on isommasta säkistä annosteltu pieniin pussukoihin. Olen ehkä vainoharhainen, mutta en syötä koiralle avatussa pussissa olevaa ruokaa...

Puumalassa käytiin myös satamassa ja ajettiin hissillä ylös Puumalan sillalle. Noel tuli kyllä hissiin ihan houkuttelematta -sehän tulee perässäni mihin vaan- mutta taisi sitä vähän jännittää. Pois tullessa sain vielä valistusta koiran sosiaalistamisesta westie-sedältä... Sitten käytiin testaamassa vuoden alusta voimaan tullutta lakimuutosta, jonka mukaan koirat saavat mennä ravitoloihin. Noh, tässä ravintolassa koirat oli osoitettu terassille. Eihän siinä muuta kuin että satoi vettä ja oli kylmä, joten syöminen hoidettiin aika nopeasti.

Laivakin nähtiin ;)
Maanantaina oli 3.kerta tokokurssia. Mukana oli juoksuinen narttu. En tiedä vaikuttiko se mitenkään Noeliin, se on muutenkin viime aikoina ollut vähän kuutamolla. Taitaa olla tytöt mielessä. Hajut kiinnostaa kovasti ja joka ikinen puska pitää merkata. Jasminin takamusta haistellaan leuka väpättäen... Noh, kurssilla oli ekana paikkaistuminen, joka sujui hyvin. Seuraavana hyppyä ja hyppynoutoa. Nämä nyt meni Noelin osalta vähän pelleilyksi. Seuraavana ohjatun noudon suuntia. Noel ei ole näitä ennen tehnyt, joten lähetin sitä vaan oikealle namialustalle. Sitten vähän seuraamista pallolla. Tulin siihen tulokseen, että pallo saa Noelin ihan liian korkeaan vireeseen, eikä oikein toimi palkkana. Noel tekee kyllä innokkaasti, mutta tarkkuus kärsii liikaa. Lopuksi paikkamakuu ympyrässä seitsemän koiran voimin (osa toisesta ryhmästä). Koirat jätettiin ympyrään ja mentiin itse keskelle. Jokainen ohjaaja kiersi ympyrän koirien takaa vuorollaan. Noel pysyi hyvin, tosin se oli melkein alusta asti lonkka-asennossa, mutta kun harjoitus oli muuten sen verran vaativa, en puuttunut tähän.

Tällä viikolla ei olekaan muita treenejä, kun aglityä ei juhannuksen takia ole. Juhannuksen jälkeen on enää 2 kertaa sekä agilityä, että tokoa jäljellä. Syksyllä päästään toivottavasti jatkamaan kumpaakin lajia. Tokoa tietysti treenaillaan itsekseenkin. Noelilla alkaa nyt varmaan vähän hormoonit hyrrämään, mutta toivotaan että syksyyn mennessä pahin evvk-vaihe olisi mennyt ohi. (tai sitten tää vaan pahenee tästä...)

Pieni ja viaton teinikoira, joka kieriskeli uinnin jälkeen mullikossa ;)

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Agiliitoa

Tänään oli agilitynalkeiskurssin 8.kerta. Juhannuksen takia tulee 2 viikkoa taukoa ja sitten enää 2 kertaa jäljellä. Toivotaan, että päästään syksyllä jatkamaan jatkoryhmässä.

Esimmäisenä käytiin tekemässä itsenäisesti kepit verkoilla. Noh, hyvinhän se niitten verkkojen kanssa sujuu. Seuraavama harjoiteltiin takaa leikkausta. Pari kertaa Noel tuli jalkoihin ennen ensimmäistä estettä, mutta kun olin vaan riittävän selkeä, niin hyvin sujui. Vauhti oli kova. Itsellä kävi mielessä, että se syöksyi esteiden yli sellaista vauhtia sinne namialustalle, että sille oli ihan sama mitä minä tein... Niin, ja kävihän se kerran syöksymässä hirvellä vauhdilla parkkipaikalla kävellyttä koiraa kohti. En edes tajunnut, kun se jo juoksi siellä parkkipaikalla kuin viimeistä päivää. Toisen koiran omistaja vähän polkaisi maata jalalla ja jo oli Noel tulossa vähintään yhtä kovaa takaisin...

Uutena esteyhdistelmänä oli pituus ja putki. Noel hakee putken jo todella hyvin, joten tämä meni erinomaisesti. Minulla tuli vähän kiire ehtiä palkkamaan putken päähän, enkä oikeastann kunnolla ehtinytkään, sen verran oli vauhtia tässäkin.

Sitten vielä puomia hihnassa. Noelilla on tässäkin sen verta vauhtia, että sitä joutuu hidastamaan hihnalla. Kontaktit se silti ottaa hyvin ja menisi niille aina tilaisuuden tullen.

Vaikka vauhtia oli taas vaikka muille jakaa, niin kyllä Noeliin silti kuumuus vaikutta tosi herkästi. Joka välissä kävin sen juottamassa, mutta silti kieli roikkuu poskesta. Erityiseti se mielestäni keskittyy huonommin kuumalla ilmalla ja on ehkä hitusen hitaampikin. Eikä vielä ole ollut edes hellettä, heinäkuussa ei varmaan tehdä yhtään mitään muuta kuin opetellaan ehkä uimaan.

Noelin tyylinäyte läähätyksestä

Tokokurssin loppukoe

Tänään oli tokokurssin viimeinen kerta ja loppukoe. Noel oli hienosti 2./5, vain ½ pisteen erolla voittajaan.

1. Luoksepäästävyys: 9 Noel venytti taas itsensä taakseni perusasennosta, mutta antoi sitten tuomarin silittää ja katsoa hampaat, eikä yrittänyt muuten väistellä.
2. Paikalla makaaminen: 10 Vähän vilkuili ympärilleen, mutta Noeliksi ihan hyvä.
3. Seuraaminen kytkettynä: 8,5 Omasta mielestä meni huonosti. Suorilla meni ok, mutta käännökset oli tosi väljät ja kontakti katkesi niissä.
4. Paikalla istuminen: 10
5. Luoksetulo: 10 Hienosti suoraan sivulle, hyvällä vauhdilla.
6. Kokonaisvaikutelma kokeessa: 9 Noel oli liikkeiden välissä ihan kuutamolla. Haisteli maata, vilkuili ja kiskoi hihnassa milloin mihinkin suuntaan.
7. Kokonaivaikutelma kurssista: 10 Jos miettii, millainen Noel oli kurssin alkaessa ja nyt, niin se on kehittynyt ihan huimasti. Se on nyt ihan kuin eri koira. Ekalla kerralla se pelkäsi kaikkea, eikä kekittynyt mihinkään. Nyt se saapuu treenipaikalle häntä liputtaen niin, että kaikki varmasti huomaa ja tekee välillä paremmin kuin kotona. Silti se tarvitsee vielä todella paljon häiriötreeniä.

Yht. 123,5/130, 2.sija/5


Palkintopussukasta löytyi herkkujen lisäksi Noelin mielestä aivan I-H-A-N-A sorsalelu :)

Tästä on suunta vaan eteen päin. Noel kesti palkkaamattomuutta todella hyvin. Liikkeiden välissä olisi saanut palkata, mutta en palkannut. Suulliset kehut olisi kyllä saaneet olla osaltani innostavammat kuin mitä ne oli. Silti Noelin motivaatio ei laskenut yhtään loppua kohden. En ollut oikeastaan edes ajatellut tätä palkkaamattomuutta vielä, mutta näköjään se ei ole Noelille ongelma. Ohjaajan mukaan ei enää puutu paljoa, että oltaisiin koevalmiita. Seuraamisen haluaisin kuitenkin vielä paremmaksi, pidempää seuruupätkää on tehty vielä tosi vähän. Hyppykin on vielä ihan kesken, tosin maanantaina päästään sitäkin onneksi harjoittelemaan ihan oikealla esteellä. Ja edelleen liikkeiden välillä tarvitaan enemmän hallintaa. Kokeet meillä on kuitenkin tähtäimessä jossain vaiheessa :)

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tokoa ja näyttelyturistina

Eilen oli kisaamaan aikovien tokokurssin toinen kerta. Ensin oli luoksepäästävyys ja paikalla makuu. Eka luoksepääsävyys meni hyvin, kun Noeliin ei koskettu. Toisella kertaa ohjaaja vähän silitti, jolloin Noel yritti pakittaa selkäni taa. Se kuitenkin tuli sieltä takaisin sivulle ja söi nameja. Se osaa tehdä tuon selän taa menon sillä tavalla hienovaraisesti, että etutassut ei liiku, mutta yht'äkkiä vaan huomaan, että koko muu koira on kiertyneenä taakseni ;) Paikalla makuu meni loistavasti. Noel oli nyt keskellä riviä. Vieressä ollut koira nousi haistelemaan maata, mutta Noel pysyi silti. Se oli Noeliksi myös aika rauhallinen, eikä vilkuillut jatkuvasti ympärilleen. Ohjaaja kävi kävelemässä koirien takaa, jolloin siirryin lähemmäksi Noelia, eikä se vilkaissutkaan taakseen. Myös paluu koiran viereen sujui hyvin, eikä Noel väistänyt tai noussut ennen lupaa.

Sitten oli vuorossa nouto. Noel noutaa hyvin, mutta ei osaa palauttaa kapulaa oikein. Saatiiin hyviä vinkkejä, miten saada Noel palauttamaan kapula suoraan sivulle. Eilen illalla vähän kokeiltiin vielä kapulan palautusta ja Noel tulikin kapulan kanssa sivulle, mutta jäi aina seisomaan. Tässä asiassa yritetään nyt edistyä pikku hiljaa.

Seuraavaksi ruutu. Noel ei ollut ennen tehnyt ruutua. Sille vietiin namialusta ruutuun, jonne ohjaaja vei namin Noelin nähden. Sitten lähetin Noelin ruutuun. Ihan hyvin se sinne meni, mutta paljon kovempaa se tuli aina takaisin kuin meni ruutuun :D . Kävin treenien jälkeen ostamassa Noelille ruutumerkit, joten tätäkin aletaan nyt harjoitella kotona.

Noel oli treenien aikana irti, mutta se oli nyt hyvin hallinnassa, vaikka kentän ympäristössä liikkui ihmisiä, koiria ja autoja. Kerran se meinasi lähteä läheltä menneen ihmisen perään, mutta kääntyi kutsusta saman tien takaisin :) Se oli nyt myös reipas oma itsensä, eikä jännittänyt ympäristön tapahtumia, kuten viimeeksi, vaan malttoi keskittyä olennaiseen. Toivotaan, että näistä meidän tehohäiriötreeneistä on ollut todellakin apua.

Sunnuntaina oltiin turisteilemassa Kangasniemen näyttelyssä. Noel oli reipas, eikä haukkunut kuin muutaman kerran. Se ei pelännyt yhtäkään koiraa, vaan päin vastoin, olisi halunnut moikata kaikkia. Noel kulki alueella reippaasti mukana, enkä huomannut kertaakaan mitään väistöliikkeitä tai paikallaan jumitusta. Noel suostui jopa muutamaan otteeseen silitettäväksi. Noelin ihana iskä oli hienosti ERI1 SA PU1 ROP ja RYP2.

Tässäpä pikku-Noel 9kk:


Noel 9kk -virallisesti juniori, eikä mikään pentu enää :)

Kokoa Noelilla on nyt omien mittausten mukaan 35cm ja 6,56 kg. Toivotaan, ettei korkeutta tulisi enää yhtään lisää tai että olisin mitannut vähän yläkanttiin, jotta Noel jäisi agilityssä miniksi.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Agiliitoa

Nyt on tämän viikon agilitytkin käyty. Ensin tehtiin keinu siten, että keinu laskeutui pöydällä olevan peiton päälle rämäyksen välttämiseksi. Noel meni keinun reippaasti, eikä hidastanut yhtään keinun heilahtaessa. Pyysin ohjaajaa ottamaan keinun kiinni, kun se laskeutuu takaisin, ettei Noel säikähdä, mutta se saattoi olla turhaa. Lopuksi keinua vähän paukutettiin ja syötin samalla Noelille nakkia, eikä se reagoinut ääneen mitenkään.

Seuraavaksi opeteltiin valssi. Noel yritti varastaa lähdössä pari kertaa, mutta muuten meni joka kerta oikein. Käytin palkkana uutta narupalloa ja se toimi hyvin. Ohjaaja kysyi, että ollaanko treenattu Noelin kanssa, kun se keskittyy paljon paremmin kuin viime viikolla. Eli ei ole menneet häiriötreenit hukkaan. Noel olikin tosi hyvin nyt hallinnassa, eikä yrittänyt lähteä mihinkään. Kun se yritti lähdössä varastaa, niin silloinkin suunta oli minun luo.

Lopuksi hallissa muuri ja pussi. Muuri ensin palikat maassa. Noel irtosi muurille hyvin, vaikka itse jäin taakse. Kun se joka tapauksessa hyppäsi niin korkealle, että olisi ylittänyt kokonaisenkin muurin, niin lisättiin sekin. Tämäkin meni hyvin. Sitten pussi. Ensin siten, että itse olin vastaanottamassa ja ohjaaja piteli kiinni. Sitten menin itse lähettämään ja ohjaaja piteli pussia raollaan. Hyvin meni kumminkin päin. Hallissakin Noel oli hyvin hallinnassa, eikä huidellut omia teitään.

Menoa ja meininkiä

Keskiviikkona oli toiset pentutreffit. Tällä kertaa paikalla oli paljon enemmän pentuja kuin viime kerralla, eikä sää oikein suosinut. Onneksi sade loppui ennen treffien alkua, mutta märkää oli tietenkin. Ensimmäisenä saatiin kuulla koiran palkkauksesta ja aivan ihana Pulmu-bordercollie näytti mallia. Luulen, että Noelin palkkaus on ihan kunnossa, tosin joskus olisi kiva saada ulkopuolisen mielipide meidän leikistä, että onko se ok. Leikkiä ollaan harjoiteltu alusta asti ja ihan kivasti se omasta mielestä sujuu. Keskiviikkona ostin Noelille täyskumisen narupallon, jonka luulisi kestävän pienen shetlantilaisen käsittelyn. Ainakin tällä hetkellä pallo on Noelista super kiva. Tänään päästään testailemaan sitä agilityynkin.

Treffeillä tehtiin 2 x luoksepäästävyys. Molemmat kerrat meni yllättävän hyvin, toisella kertaa ohjaaja jopa koski Noeliin ja Noel pysyi paikoillaan. Sitten tehtiin luoksetuloja. Noel teki suoraan sivulle ja sai kehuja suorasta perusasennostaan. Vauhtia ei ollut kauheasti, mikä luultavasti johtui lyhyestä etäisyydestä. Lopuksi vielä istuttiin ringissä perusasennossa ja jokainen vuorollaan pujotteli toisten välistä. Noel aloitti ja teki pujottelun hienosti seuraamalla... olin taas yllättynyt miten hyvin se meni. Noel jaksoi myös hyvin istua kontaktissa muiden pujotellessa, vaikka aikaa meni varmaan 15min. Ihan treffien aluksi ja ohjeita kuunnellessa oli hieman ongelmia ääntelyn kanssa. Tuntuu, että Noel on ihan tällä viikolla alkanut komentaa minua haukkumalla, kun mitään ei tapahdu...

Eilen oli vika kerta tokoa ennen testiä. Tokossakin tehtiin erilaisia kontaktiharjoituksia. Noelia kiinnosti roskista tonkinut varis vähän liikaa, toiset koirat ei olleet ongelma... Luoksepäästävyydessä Noel pakitti, kun tekijä oli hieman kokematon ja tuijotti koiraa suoraan silmiin... Otettiin uudestaan ohjaajan kanssa ja meni paremmin. Lopuksi paikkamakuu 2min. Noel oli tällä kertaa rivin keskellä, eikä reunassa kuten yleensä. Kävin kerran välissä palkkaamassa, mutta Noel oli tosi hieno. Pää pyöri nyt huomattavasti vähemmän ja se vaan seuraili rauhassa ohi ajavia autoja, käveleviä ihmisiä yms. Häiriötä oli ainakin riittävästi.

Omatoimisestikin ollaan tokoiltu, mutta ei kaikkea enää edes muista :) Paikkamakuut on kuitenkin menneet nyt hyvin myös omissa treeneissä. Mm. eilen illalla tehtiin 3min sisällä ilman välipalkkaa ja ulkona on tehty useita lyhyempiä pätkiä onnistuneesti. Välipalkkaa käytän oikeastaan ainoastaan ryhmätreeneissä, välttääkseni mahdolliset epäonnistumiset. Noel ei ole enää noussut palatessani sen luo, kun tätä on tehotreenattu.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Mätsärimenestystä ja tokoilua


Tänään oltiin mätsäreissä Pieksämäellä. Tuloksena pentujen PUN3. Parina oli chihuahua, joka oli pöydällä melko arka, mutta oli kuitenkin lopulta SIN1 ja BIS3, että ihan kelpo kilpakumppani. Noelilla meni pöydällä tosi hyvin. Haisteli ensin tuomaria ja antoi tutkia hyvin. Ravatessa oli hihna vähän turhan tiukalla, tätä pitää varmaan alkaa ihan treenaamaan, että hihna ei saa kiristyä. Nauha kehässä juostiin sitten sk. collien, pk. collien ja tervun kanssa. Ihan hikihatussa sai juosta, mutta onneksi Noel pysyy kovemmassakin vauhdiassa ravissa, eikä ala loikkia. Vähän vilkuili takana tulevaa isoa koiraa, mutta ei paljon. Palkintona kuvassa oleva ruokasäkki eli ei edelleenkään sitä ensimmäistäkään ruusuketta.

Eilen alkoi uusi tokokurssi kilpailemaan tähtääville. Noel pikkuinen siellä isojen palveluskoirien seassa... Vähän Noelia jännitti uusi paikka, uusi ohjaaja ja uudet koirat. Parastaan se ei tehnyt, mutta hyvin kuitenkin. Ensin otettiin 1 min paikkamakuu. Noel oli taas rivin päässä. Hyvin pysyi, mutta takaisin tullessani nousi istumaan. Tätä sitten toistettiin niin kauan, että ei noussut ylös. Tällaista ongelmaa ei ole ennen ollut eli eiköhän tuo pienellä treenillä jää pois.

Sitten otettiin seuraamista, jokainen yksitellen ohjaajan katsoessa. Meillä ei mennyt ihan putkeen, kun Noel vilkuili ympärilleen. (Toisella puolella kenttää oli jotkut muut koiratreenit, missä koirat haukkui koko ajan). Sain palautetta siitä, että katson liikaa koiraa ja treenattiin sitä, että en saa katsoa Noelia ja ohjaaja sanoo milloin voin palkata. Häiriötreeniä tarvitaan lisää (tätä on kyllä tehty ja kohta en ilkeä enää mennä Noelin kanssa mihinkään, kun ihmiset katsoo, että mitä tuo TAAS täällä tekee tuon koiransa kanssa... ;) Kuulemma Noelista tulee oikein hyvä tokokoira, kunhan se on 2-3 -vuotias ja saa lisää itsevarmuutta...

Lopuksi otettiin luoksetuloja siten, että muut koirat oli rivissä ja yksi juoksi niiden edestä. Noel aloitti. Jättäessäni sen ekan kerran lähti perään. Vein takaisin ja pysyi tämän jälkeen. Luoksetulo otettiin n. 30 m, että tulisi kunnon vauhti. Täytyy myöntää, etten ole ennen jättänyt Noelia niin kauas. Käskin suoraan sivulle ja sehän tuli kuin tykin kuula. Luoksetulo tehtiin läpijuoksuna ja heitin lelun taakse. Toinen kerta meni yhtä hyvin. Noel ei ole ikinä tehnyt yhtä vauhdikasta luoksetuloa "sivu" -käskyllä, eikä sitä ole kovin harjoiteltukaan. Muiden tehdessä luoksetuloja Noel pysyi hyvin perusasennossa, joskin katsoi joidenkin perään. Seuraavalla kerralla tehdään noutoa ja ruutua (tätä ei olle ikinä tehty) ja viimeiseksi kerraksi pitää hankkia tunnistusnoutokapulat. :o

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kuvia ja riehumista


Noel kävi eilen leikkimässä Elmon kanssa.Vauhtia oli vaan enemmän kuin viime kerralla. Noel alkaa ymmärtää toisten koirien kanssa leikkimisen idean. Pikkuinen Elmo vaan ei oikein meinaa pysyä Noelin perässä.



Eilen aamulla otettiin Noelin tokoilusta kuvia. Mitään varsinaista treeniä ei tehty. Ihan vaan kuvia varten tehtiin liikkeitä. 


Noelin perusasento edestä.


Ja sivusta.
 
"maahan"
 
"seuraa"
 
kapulan pitoa

ja noutoa
 Sitten otettiin vielä edustuskuvia. Kuten Noelin hännästä voi päätellä, oli asenne herralla kohdillaan. Saatiinhan sitä lopuksi vielä vähän seesteisempikin kuva :)


Noel 8kk 3vk
Tänä aamuna kokeiltiin paikkamakuuta kissanruoalla. Eipä sillä ollut vaikutusta Noelin päänpyörimiseen, mutta paikallaan pysyi kuitenkin hyvin. Ensin 1min 15sek ja sitten 40 sek. Liikkestä seisomisia otettiin muutama, mutta ei sitten muuta, kun kenttä oli varattu ja jouduttiin treenaaman leikkipuistossa...

Hypyn opettelua on aloitettu sisällä namialustan avulla. Kunhan jostain saan taiottua pystyssä pysyvän esteen, niin voidaan siirtyä ulos tätäkin harjoittelemaan.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Agilityä

Eilen oli agilityn 6. kerta. Nyt on käyty keinua ja muuria lukuun ottamatta kaikki esteet. Uutena esteenä siis tuli puomi ja pituus. Pituudessa ei ollut mitään ihmeellistä, eihän se paljon eroa hypystä. Puomia ennen vähän arvelutti, että mitähän Noel tykkää, kun ohjaajat kävelee puomin vierellä varmistamassa, ettei pääse tippumaan. Noel ei kuitenkaan välittänyt ohjaajista, vaan sillä oli vaan hirveä kiire puomin päähän namialustalle... Neljä kertaa tehtiin puomi ja joka kerta oli vaan enempi kiire, niin että sitä joutui hidastamaan.

Jatkettiin rengasta. Nyt oli käytössä eri rengas, joka oli viime kerralla jo viety kisapaikalla. Tämä rengas olikin Noelista ihan helppo juttu, eikä sen kanssa ollut enää mitään ongelmaa. Jatkettiin myös keppejä. Ensin verkoilla. Noel hakee kepit jo hyvin ja on tosi nopea. Kokeiltiin myös siten, että verkot on vain toisella puolella. Ensin meni ihan oikein, mutta toisella kerralla jätti kepit kesken puolessa välissä. Tehtiin sen verran, että sain Noelin menemään kepit loppuun kunnolla ja sitten jatkettiin verkkojen kanssa.

Noel sai taas kehuja nopeudestaan, mikä kuulemma tulee vielä olemaan haaste. Enkä epäile tätä yhtään, silti nopeus on mielestäni parempi haaste kuin hitaus... Noelin kanssa kannattaa opetella rauhassa esteet ennen kuin päästää sen vauhtiin.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Tokoilua ja pentutreffejä




Keskiviikkona oli mustin ja mirrin pentutreffit. Sinne mentiin saamaan häiriötreeniä, vaikka tiedettiin jo mennessä, ettei siellä meille mitään uutta tule. Ja tietysti ihastelemaan niitä muita pentuja :) Paikalla olikin Noelin lisäksi kaksi muuta shelttilasta. Kumpikin iältään 4-5 kuukautta. Oikein sieviä ja reippaita shelttilapsosia olivatkin. Kelpielapsikin oli oikein tomera ja suloinen.

Ensin kuunneltiin ongelmakoirakouluttajan esittelyä naksutinkoulutuksesta. Sitten siirryttiin ulos treenaamaan katsekontaktia. Eikä tämä ollut Noelille mikään läpihuutojuttu, kun vieressä on mäkkärin autokaista ja ihmiset jää kiinnostuneina katsomaan treenejä. Hyvin se kontakti kuitenkin lopulta löytyi. Sitten taisi olla ohitusharjoituksia. En aikounut vaatia kuin katsekontakia, mutta kun Noel alkoi tarjota seuraamista, niin mentiin sitten seuraamalla. Sauraaminen meni yllättävän hyvin, samoin perusasennot, kun pysähdyttiin vastaantulijan kohdalle. Sitten paikallaoloa. Muut teki ihän sekunteja, me käytettiin häiriö hyväksi ja otettiin muutamalla metrillä lyhyitä paikkamakuita. Saatiin myös ongelmakoirakouluttajalta neuvoja levottomaan päänpyörimiseen. Lopuksi vielä kontaktia siten, että muut oli ympyrässä ja Noel keskellä. Tässä ei mitään ongelmaa. Lopuksi vielä juttelin ongelmakoirakouluttajan kanssa Noelista ja eipä sieltä mitään yllättävää tietoa tullut, mutta arostan suuresti ihmisiä, joilla on näistä asioista enemmän tietoa kuin minulla.



Eilen oli sitten tokotreenit, toiseksi viimeinen kerta ennen koetta. Aluksi otettiin 2min paikkamakuu rivissä. Noel pysyi hienosti, tosin kävin välillä palkkaamassa. Sitten opeteltiin käännöksiä. Ensin ilman koiria, sitten koiran kanssa. Näitä ollaan jo kotona treenattu, eikä tässä ollut ongelmia. Itse otin siinä sivussa Noelin kanssa seuraamista pitempää pätkää ja ihan hyvin meni. Tämä on nyt uusi strategia edistämiseen ja poikittamiseen: Ei enää jatkuvaa palkkaa lyhyistä pätkistä, vaan pitempää rauhallista seuraamista. Vaikka toivonkin seuraamiseen intoa, niin liika on aina liikaa...

Sitten otettiin paikalla istumisia ja luoksetuloja suoraan sivulle. Jokainen kutsui koiran vuorollaan. Kaikki koirat taisivat tarvita tuplakäskyn luoksetuloon, kun oli juuri harjoiteltu sitä pysymistä. Noel tuli ihan hyvin, mutta kaarsi vinoon, kun valmistautui tulemaan sivulle. Koiran istuessa tehtiin erilaisia häiriöitä, jotka Noel kesti hyvin. Se oli paljon keskittyneempi ja katsoi minua, kuin mitä häiriöttömässä paikalla olossa. Jossain välissä oli myös luoksepäästävyys. Noelille kaksi kertaa, ensin vieras ja sitten vielä kouluttaja. Vieraan tullessa nousi ylös, mutta tuli takaisin sivulle, kouluttajan tullessa pysyi hienosti. Ehkä tässä vielä joskus päästään siihen vaiheeseen, että Noeliin voi koskeakin...

Muuten ollaan tokoiltu ahkerasti ja eilen aamulla tehtiin näyttelytreenitkin. Jasmin pääsi pesulle ja on nyt entistä karvattomampi, mutta puhdas. Seuraavaksi on Noelin vuoro päästä pyykättäväksi, viimeistään ennen tiistain mätsäriä, sillä tassut alkaa olla valkoisen sijaan harmaat ja muutenkin turkki alkaa tuntua vähän likaiselta. Ainakain tassuje trimmaus on myös tiedossa.

Tässä loistaa koirien katseista se kuuluisa järjenvalo...