tiistai 22. tammikuuta 2013

Tiistain tokoilut

Tänään käytiin taas tokoilemassa. Viikkoon ei olla hallilla käytykään pakkasista johtuen. Noel parka on aika kuutamolla, kun Jasminilla taitaa olla juoksut tulossa. Kaikki hajut on hirmuisen kiinnostavia ja paikkamakuussakin piti nenä ojossa tuoksutella viereisen nartun hajuja...

Ensin tehtiin luoksepäästävyys. Noel siirtyi pikkuisen taakse päin, mutta muuten oli hyvä. Paikkamakuussa nousi heti jätön jälkeen istumaan. Mitä lie taas päässä liikkui... Paikkamakuuta häiriköitiin heittelemällä palloa ja nameja koirien eteen. Noelin katse kyllä seurasi koko ajan kaikkea ympärillä tapahtuvaa, mutta muuten oli hyvin.

Ekalla vuorolla tehtiin jäävät. Maahanmeno oli hyvä. Tosin jossain mielenhäiriössä se nousi istumaan, kun palasin sivulle. Seisomisessa pysähtyi ensin hyvin, mutta otti sitten pari askelta. Noel on tottunut aina saamaan palkan heti pysähdyksestä, joten voi johtua siitä. Ei osaa jäädä odottamaan. Seuraamiset oli muuten hyviä, mutta edisti vähän jossain kohtaa. Sitten tehtiin vaan pelkkää seuruuta, joka oli ainakin enimmäkseen ok.

Ulkona käytiin tekemässä itsekseen hyppyä. Hyvin hyppäsi joka kerta ekasta käskystä. Sitten kokeiltiin vähän ruutua pitkästä aikaa. Tuurilla se osui muutaman kerran oikeaan kohtaan ruutua, mutta ei sillä oikeasti ollut hajuakaan oikeasta paikasta...

Toisella vuorolla tehtiin noutoa. Muuten hyvä, mutta palautusvauhti olisi voinut olla parempi. Johtuiko sitten vieraasta kapulasta vai päällä olevasta takista vai mistä lie...

Ensi viikolla tehdään kaikki alokasluokan liikkeet putkeen.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Uusi vuosi

Vanha vuosi meni ja uusi tuli. Agilitystä ja tokosta pidettiin kuukauden tauko, joka päättyi eilen. Tauko teki selvästi hyvää ja Noel on entistä innokkaampi ja ehkä tauon aikana hautonut asioita päässään ja oppinutkin jotain.

Eilen käytiin treenaamassa agiltiyä itsenäisesti. Ensin vähän sytyttelin uuteen leluun. Noel innostui kovin kaninkarva lelustaan. Sitä siis käytin palkkana mahalastu-namien ohella. Ensin otettiin puomin kontakteja. Hyvin alkoi muistua mieleen, että siellä loppupäässä olisi soveliasta hieman hiljentää vauhtia tai se äkkipysäys ei onnistu... Sitten otin puomia putken kautta ja heti ilmeni uusi ongelma. Kun vauhtia on jo valmiiksi, Noel saattaa hypätä ylömenokontaktin yli. Ylösmenokontakteja ei olla kovin treenattu, kun aina vaan painotetaan sitä alastuloa.

Seuraavana keppejä ohjureilla. Hyvin sujui yksittäin sekä yhdistettynä hyppyyn tai putkeen. Poistin yhden ohjurin, eikä Noel sitä näyttänyt huomaavan. Ajattelin, että on hyvä lopettaa, kun sujuu hyvin, enkä ottanut keppejä enempää. Sitten keinua. Keinua otin niin, että itse laskin sen alas. Kun tämä kerran sujui hyvin, annoin keinun vähän kolahtaa, eikä Noel reagoinut siihen. Tästä on siis hyvä jatkaa. Sitten leikittiin, niin että keinua paukutettiin taustalla. Noel ei reagoinut tähänkään, vaikka pauke oli ihan kovaa. Ehkei se keinu olekaan mahdoton. Lopuksi treenattiin vielä pakkovalssia. Tällä kertaa se ei tuottanut ongelmia. Seuraava agilitykurssi alkaa vasta maaliskuussa.

Tänään oli sitten vuoden ensimmäiset tokotreenit. Ensin tehtiin paikkamakuu siten, että häiriönä oli liikkuvat ja ääntelevät leluhiiret. Hiiret oli kaikista koirista kovin pelottavia. Noel nousi kerran istumaan, muuten ok. Sitten otettiin toinen paikkamakuu ilman häiriötä. Tämä ok. Noel on rauhoittunut hirveästi, eikä enää ole niin levoton. Ei se silti jaksanut koko aikaa minua tapittaa.

Sitten tehtiin seuruuta häiriössä. Leluhiiret oli liian pelottavia, joten häiriönä toimi toinen koira. Noel teki ihan superhienosti. Seuraaminen on kehittynyt huimasti. Se ei vilkuillut toista koiraa, eikä väistänyt tai mulkoillut liikkuria. Kontakti oli hyvä ja paikkakin oli hyvä. Vasta lopussa vähän edisti. Mutta ennen kaikkea se paikka on parantunut hirveästi ja yleisesti ottaen Noel oli tosi innokas koko treenin ajan. Seuraavassa setissä otettiin askelsiirtymiä, joita on tehty vain oikealla, nyt myös vasemmalle. Noel lähti hyvin väistämään, ei ongelmia. Viimeisessä vuorossa otettiin hyppyä. Tämäkin oli kehittynyt ihan itsestään. Noel lähti ensimmäisellä käskyllä, jäi esteestä tosi kauas, eikä väistänyt palatessani. Jes! Ohjaaja kehotti menemään keväällä kokeeseen. Oma seura järjestää kokeen toukokuussa, joten siihen tähdätään.

Treenitauolla keskityttiin temppuihin:

Pieneen astiaan meneminen. Tavoite on pakasterasia, mutta temppu on edistynyt aika hitaasti, joten tämä on jo ihan hyvä suoritus.

Etujaloilla seisominen. Sohvaa vasten sujuu paremmin, vasta siirryttiin jalkoja vasten.
Muitakin temppuja opeteltiin, mutta näistä kuvat.

video
Nenän painaminen lasia vasten XD.

 Noelilla oli leikkikaveri, kun Leevi-corginen oli meillä viikon hoidossa.

5.1 käytiin mätsärissä Hirvensalmella. Noel nuorissa aikuisissa PUN4 ja Jasmin veteraaneissa SIN3. Jasmin pääsi ekan kerran veteraaneihin ja kun ne oli vielä ilmaiset, niin oli pakko kokeilla. Ihan heti ei kokeilla uudestaan, sen verran itsepäiseksi neiti osoittatui, mikä ei sinänsä tullut yllätyksenä.

2.12 Noel mätsäröi ekan kerran hallissa sitten kevään. Halli ei ollut enää ollenkaan yhtä pelottava paikka, joskaan ei nyt mikään kivakaan paikka. Tuloksena SIN4 pienistä aikuisista ja ensimmäinen pokaali.

Tavoitteita vuodelle 2013:

Noel:

  • aikuistuminen
  • lisää itsevarmuutta
  • tokosta TK1
  • agilityssä säännölliseen ryhmään pääsy ja kisauran starttaus
  • näyttelystä H
  • paljon uusia temppuja --> koiratanssiohjelma?
Omistaja:
  • kehätoimitsijan pätevyys (harjoittelut puuttuu)
  • oppia ymmärtämään Noelia paremmin
  • oppia yleensä koirankoulutuksesta