perjantai 25. toukokuuta 2012

Tokoa ja kavereita

Noel ja Elmo

Noel kävi eilen leikkimässä 10 viikkoa vanhan Elmon kanssa. Elmossa riitti virtaa ja Noel oli vähän hämmentynyt sen leikkiyrityksistä, mutta ei kuitenkaan pelännyt sitä. Lopulta Noelkin lähti vähän leikkiin mukaan.

Pitkä lenkki ja koiranpentu oli tänään myös väsytystaktiikkana ennen tokoa. Silti Noelissa riitti vielä illalla virtaa vähintäänkin tarpeeksi. Loppukurssin ajan meillä on myös lisähäiriönä samaan aikaan vieresssä pidettävät näyttelytreenit.

Aloitettiin 2min paikallamakuulla rivissä. Noel pysyi, kun kävin kaksi kertaa välissä palkkaamassa. Seuraavaksi pujoteltiin muiden koirien välissä ja tehtiin aina kohdalla perusasentoa ja maahanmenoa. Maahanmeno oli vähän jännää Noelista, kun vieressä oli toinen koira, mutta meni kuitenkin.
Sitten maahanmenoja lelupalkalla. Noel leikki hyvin, tosin maahanmenot ei mitään super nopeita olleet. Tätä jatkettiinkin tänä aamuna omatoimisesti ja meni paljon nopeammin. Lopuksi otettiin vielä toinen paikallamakuu rivissä, myös tämän Noel kesti, yhdellä välipalkalla. Paikkamakuiden ongelmana meillä on Noelin levottomasti joka suuntaan pyörivä pää. Ohjaajan kanssa oli puhetta, että Noelin voisi opetta tuijottamaan minua paikkamakuun ajan, mutta kokeilen vielä toistaiseksi, jos sille tulisi lisäharjoittelulla itsevarmutta ja pään pyöriminen vähenisi itsekseen.

Tänä aamuna käytiin treenamassa lähikentällä tokoa. Aluksi paikallamakuu matkaa kasvattaen. Hyvin pysyi. Maahanmenoja lelupalkalla. Noel oli innoissaan lelusta ja teki nopeasti. Seuruuta uudella palkalla. Kissannamit ei olleet Noelista mitenkään erikoisia. Yritän löytää seuruuseen superpalkan, että Noel olisi siitä enemmän innoissaan. Toinen paikallamakuu aikaa kasvattaen. Hyvin pysyi 2min 10s, tosin läähätti niin, että näytti kohta pyörtyvän... Lopuksi vielä eteen lähetyksiä agilityä ajatellen ja sitten kotiin juomaan kuppi tyhjäksi.

Noel tiistaina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti