torstai 26. heinäkuuta 2012

Shelttilenkki nro 2

Maanantaina oltiin toisella shelttilenkillä. Tällä kertaa shelttejä oli paikalla enimmillään 10. Ensiksi mentiin koirapuistoon. Koirapuistossa Noel pyöri lähinä jaloissani, eikä okein lähtenyt muiden koirien leikkiin. Välillä se kävi nähän haistelemassa muita, mutta palasi aina takaisin tarkkailupaikalleen jalkoihini. Muutaman kerran se kävi istuksimassa myös jonkun muun ihmisen jaloissa, mikä nyt oli siinä mielessä positiivista, että se uskalsi mennä vieraiden ihmisten luo.

Hirveästi ei olla ehditty tokoilla. Sen sijaan on tehty pitkiä hihnalenkkejä ja treenailtu hihnakäytöstä. Tunnaria on tehty pari kertaa. Noel alkaa jo löytää aika nopeasti ruohikkoon piilotetun kapulan. Tunnari on sen mielestä tosi hauskaa ja se sinkoaakin aina nenä maassa tohisten täysillä etsimään kapulaa luvan saatuaan. Seuraaminen on mielestäni parantunut viime aikoina. Nyt edetään ihan rauhassa, ettei tulisi takapakkia. Seuraamista otetaan vain harvakseltaan ja vähän kerrallaan. Seuraamisesta saa myös paremman palkan kuin muusta.

Loppuun muutama kuva.

  


Noel merkillä.

Noel peitsaa seuratessaan.



Vauhti päällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti