perjantai 17. huhtikuuta 2015

Noel epistelee

Eilen oli vuoden ensimmäiset epikset, jotka pidettiin ulkokentällä. Olin ilmoittanut Noelin sekä kisaavien radalle, että putkiluokkaan. Kisapaikalle saavuttaessa Noel todellakin tiesi, mitä tänne oikein tultiin tekemaan ja järkevää tai ei, annoin sen huutaa sydämensä kyllyydestä... Kyllähän maailmaan ääntä mahtuu...

Ensimmäisenä oli kisaavien rata, jossa ei onneksi ollut keinua. Rata oli kivan etenevä, mikä sopii meille. Radalle mennessä Noel piti haukkua yllä, eikä vaikuttanut yhtään ahdistuneelta, vaikka paikalla oli porukkaa melko paljon ja muitakin haukkuvia koiria. Lähdössä Noel meinasi jopa varastaa! Noelilla oli koko radan hyvä vauhti ja ennen kaikkea hyvä asenne. Se keskittyi täysillä tekemiseen, eikä ottanut ympäristöstä häiriötä. Puomi ja A mentiin meidän wannabe-juoksareille - ei kontaktivirheitä. Puomi olisi voinut mielestäni olla nopeampi ja sen jälkeen tuli vähän ylimääräistä kaarretta. Kepit oli kivat, niihin on tullut selvästi lisää vauhtia. Tuloksena 0 ja 5.sija.


Toisena oli putkiluokka parilla hypyllä. Noel meni tällekkin radalle hyvällä asenteella ja koitti taas hiippailla lähdössä. Esteiden välit oli tosi lyhyet, mikä syö Noelilta aina vauhtia. Siitäkin huolimatta Noel oli yllättävän vauhdikas, putket selvästi veti sitä, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää. Yhden putkeen jälkeen Noel kaarratti tosi pitkälle, mitä se tekee ihan liian helposti putkien jälkeen. Persjätössä luulin, että Noel jäi selän taakse, eikä tule ohjaukseen. Kaikesta huolimatta se teki oikein, eikä hämmentynyt sekoilustani. Tämä jos mikä on kehitystä meille! Onnistuin tekemään pakkovalssinkin siten, että Noel päätyi oikeaan putkeen! Nolla tältäkin radalta ja kaarroksista huolimatta oltiin neljänsiä, vaikka kisassa oli joku 40 osallistujaa!

Putkiluokan videon lataus ei onnistunut, mutta josko saisin sen lisättyä tähän!

Einokin oli mukana kisapaikalla. Ihan alkuun sitä karvan verran jänskätti, kun ympärillä oli niin paljon haukkuvia koiria, mutta sitten kun pääsi ihmisiä moikkailemaan, jännitys unohtui tyystin. Eino on todellakin oppinut tarjoamaan ja aina kun tuli hetki, ettei ollut tekemistä, se asetteli itsensä perusasentoon, että josko sitä nakkia voisi saada taas vähän lisää <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti