Oililla treenaamassa

Tänään oltiin Einon kanssa partacollieitten tokopäivässä Lahdessa, jossa kouluttajana toimi Oili Huotari. Näitä treenejä olin jo odottanutkin.

Ensimmäisellä kierroksella tehtiin seuraamista. Kerroin Einon vireongelmasta ja sen aiheuttamasta ääniongelmasta. Noh, tänään kävi tietenkin niin, että Eino ei äännellytkään kuin parin vinkaisun verran. Ilmeisesti vieras paikka vaikutti siihen sen verran. Muuten se kyllä oli selvästi ylivireinen. Oili oli sitä mieltä, että pitää puuttua siihen, miksi Eino ääntelee, eikä vain koittaa hiljentää sitä. Korkea vire luultavasti johtuu liian korkeasta palkan odotuksesta, jota pitää alentaa. Kun palkkaa ei ala kuulumaan, vire nousee, koska koira uskoo palkan tulon olevan koko ajan todennäköisempää. Eino myös selvästi protestoi, kun se tekee virheen ja korjaan sitä, sen vire nousee. Sen mielestä silloin on viimeistään aika saada palkka. Palkan odotusta alennetaan antamalla ensin sosiaalinen palkka ja vasta sitten pallo. Oilin mielestä pallo on kuitenkin hyvä palkkio Einolle, sillä Eino purkaa itseään siihen palloa pureskelemalla. Kuulemma koira joka hyppii lelun kanssa ohjaajaa vasten, ei välttämättä edes tarvitsisi lelua, vaan se palkkautuu ohjaajasta. Itsekseen leikkivä koira taas palkkautuu lelusta ja purkaa itseään siihen. Ennen pallon antamista voidaan myös palkita namilla heittämällä ne maahan. Vaikka pallo olisi valmiiksi kädessä, niin silti koira ei saisi suorilta iskeä siihen, vaan ensin pitäisi tulla sosiaalinen palkka. Eino vastasi tänään hyvin sosiaaliseen palkkaan.

Eino oli Oilin mielestä oikein kiva koira. Se on vahva ja itsenäinen, vaikka onkin vielä nuori, mutta vastaa kuitenkin hyvin koulutukseen. Vireen kanssa tulee olla varovainen, sillä sitä on helpompi nostaa kuin laskea. Vaikka seuraamisesta katoasikin vähän näyttävyyttä, siitä ei kannata tällä hetkellä olla huolissaan. Eino on vielä nuori, eikä siltä saa vaatia liikaa. Pieni seilaaminen seuraamisessa ei haittaa, koska asenne on hyvä. Treenit kannattaa nyt pitää hauskoina, eikä alkaa vääntää asioista liikaa. Eino on sen tyyppinen koira, että sen kanssa joutuu varmasti jossakin kohtaa vääntämään, mutta sitä ei kannata tehdä vielä, ettei treenaamisesta mene ilo.

Puututtiin myös Einon ylivireisyyden aiheuttamaan painamiseen ja edistämiseen. Painamiseen puututtiin jalkoja tömistelemällä. Tuttu juttu, mutta ei ole vaan tullut käytettyä. Eino reagoi tähän hyvin väistämällä vähän, mutta jatkoi kuitenkin seuraamista. Painaminen tuli esiin aina vasemmalle käännösten jälkeen. Oilin mielestä Eino ei ollut kovin edessä, mutta omasta mielestäni se oli karvan verran edempänä kuin olen sen opettanut. Tässä pitää pitää kiinni kriteereistä! Kun Eino lähti edistämään, pysähdyin ja odotin, että se korjaa oikeaan paikkaan. En saa auttaa koiraa, esim. reittä taputtamalla.

Ehdittiin vielä vähän katsoa kaukoja. Kaukot oli jotenkin tosi huonot, en tiedä vaikuttiko alusta vai vieras paikka vai mikä. Eino ei meinannut nousta ollenkaan istumaan tai jos nousi, nousi "portaittain", ei pomppaamalla. Oili huomautti Einon menevän maahan peppunsa päälle, minkä takia sen on vaikea nousta istumaan. Tehtiin niin, että Oili piti takajaloista kiinni, jolloin ne pysyi oikein koiran alla ja Eino teki näin vaihdot hyvin. Oili ehdotti avuksi hernepusseja takajalkojen päälle, jotta Eino hahmottaisi ne paremmin. Joka tapauksessa istumasta maahan meno pitää opettaa uudestaan, koska asento on huono. Seisaalta maahan mennessä se ei mene tähän asentoon, vaan makaa normaalisti jalat alla. Olinkin miettinyt, että se näyttää hirmu rumalta paikkamakuussa ja tästä siihen nyt löytyi syy... Olin vaan jotenkin sokeutunut sille, että takajalat on ihan vinksallaan. Ongelma on varmaan alkujaan siitä, että Eino on ollut pentuna niin löysä, että sen on ollut helpompi maata näin ja se on vaan jäänyt tavaksi.

Toisella kierroksella sitten katsottiin noutoa. Noudon ongelmahan on, ettei Eino palauta kapulaa sivulle tai pysty liikkumaan kapula suussa alle kahden metrin etäisyydellä minusta. Tehtiin niin, että annoin kapulan Einolle suuhun ja pidin sitä pannasta kiinni niin, että samalla tuin sen leukaa ja vedin sitä eteenpäin. Ensin se pudotteli kapulaa, josta huomautus ja kapula takaisin suuhun. Eino oli koomisen näköinen, kun sen jalat oli ihan puupökkelönä ihan kuin kävely kapula suussa olisi oikeasti ihan hirmu vaikeaa... Pikku hiljaa se alkoi kuitenkin kävellä ja kapula pysyä suussa. Aloin höllätä otetta ja pian se jo kävelikin ilman apuja. Uskomatonta! Hyvästä suorituksesta aina palkittiin, mikä oli minulle hirmuinen helpotus, kun niin moni on sanonut, ettei noudon pidosta pitäisi palkata ollenkaan. Oili oli sitä mieltä, että saa palkata ja nimen omaan niin kuin olen tehnytkin, että koira saa pudottaa kapulan jessauksesta ja saa palkan. Alkuun homma oli Einosta vähän tyhmää ja se koitti livetä paikalta, minkä takia laitettiin se hihnaan. Välillä se oli vähän vastahakoinen ottamaan kapulaa takaisin, mutta otti kuitenkin aina vapaaehtoisesti. Hyvin se kuitenkin pääsi "järkytyksestään" yli, kun homma alkoi luistaa ja käveli suorastaan ylpeän näköisenä kapula suussa. Eino hakeutui myös itse sivulle kapulan kanssa. Kokeiltiinkin lopuksi ihan kokonaista noutoa, jonka onnistuminen oli hyvin lähellä. Palautuksessa kapula kuitenkin tökkäsi reiteeni ja Eino pudotti sen. Annoin kapulan takaisin suuhun ja loppu sujuikin hyvin. Vähän ehdittiin katsoa myös vauhtinoutoa. Oili ei nähnyt kapulan lentoa vielä ihan hirveänä ongelmana ja oli sitä mieltä, että yksi asia kerrallaan, kaikkeen ei voi puuttua yhtä aikaa. Jos nyt treenaan kapulan palautusta sivulle, niin en voi samaan aikaan puuttua rumaan nostoon.

Olen ihan hirmu iloinen siitä, että Eino alkoi kävellä kapula suussa. Eihän tämä nyt tässä toki vielä ole, mutta eiköhän tästä ole kuitenkin suunta eteen päin. Suorastaan kivi putosi sydämeltä, kun nouto alkoi jo tuntua niin epätoivoiselta, että kisaaminen tokossa kaatuu siihen (joo, saatan olla vähän dramaattinen :D).