perjantai 9. syyskuuta 2016

Lentävä shetlantilainen 5v.




Noel viettää tänään viidettä syntymäpäiväänsä. Noelista sitä ei kyllä muusta huomaa kuin hieman harmaantuneesta kuonon päästä. Virtaa riittää edelleen enemmän kuin pienessä kylässä, eikä järkeäkään ole tullut lisää. Karvan määrä sen sijaan on tainnut tuplaantua viimeisen vuoden aikana. Toiset kypsyy vähän hitaammin...


Jos hyvin käy, meillä on vielä toiset viisi vuotta aktiivista kisauraa edessä päin. Mitä siinä ajassa ehtiikään saavuttaa? Vaikka Noelin kanssa elo ei aina ole ollut ihan helppoa, on se siitä huolimatta minulle ihan järjettömän rakas. Noelin kanssa on tutustuttu koiraharrastusmaailmaan, enkä osaisi enää kuvitellakaan elämää ilman sitä. Mitä oikein tekisin sillä kaikella vapaa-ajalla? Noelin kautta olen myös tutustunut moniin tärkeisiin ihmisiin ja päässyt moniin reissuihin, jotka olisi muuten jäänyt kokematta. Ilman Noelia ei olisi myöskään Einoa.

Vaikka välillä on tuntunut, ettei Noelin kanssa harrastamisesta tule mitään, niin loppujen lopuksi se on kyllä täyttänyt kaikki sille asettamani odotukset ja paljon enemmänkin. Odotukset on vaan vuosien varrella nousseet, mutta alun perin toiveena oli vain päästä harrastamaan ja sitä olen todellakin päässyt tekemään. Ottaen huomioon oman vähäisen kokemukseni ja Noelin luonteen haasteet, niin pitkällehän me on päästy ja toivottavasti päästään vielä pidemmälle.

Malli ei suostunut millään laittamaan korviaan sievästi
 Jos Noel olisi rohkeampi, se olisi minulle täydellinen harrastuskoira, mutta kukapa meistä on täydellinen. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että Noel on poikkeuksellisen älykäs koira, jos älykkyyttä mitataan oppimiskyvyllä. Noel hoksaa uudet asiat parista toistosta ja on todella taitava tarjoamaan käytöksiä. Parasta sen kanssa onkin uusien asioiden opettelu, valitettavasti mulla alkaa vaan jo mielikuvitus loppua kesken, kun se vielä kaiken lisäksi muistaa vuosiakin sitten opetetut temput. Treenataan tällä hetkellä Einon kanssa kaukoja joka ilta ja joka kerta Noel tekee niitä vieressä, kun hänkin haluaisi treenata. Ja pakkohan sen kanssa on sitten jotakin tehdä, kun se niin tomerana siinä häärää. Noelille sopii ihan hyvin tehdä vaikka sata toistoa peräkkäin pelkkää istumista, kunhan vaan jotakin saa tehdä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti