Töpöhäntäinen sheltti

Meillä asustaa nykyään töpöhäntäinen sheltti. Kaikki sai alkunsa noin kuukausi sitten, kun pesin Noelin. Pesun jälkeen harjatessa löysin sen hännästä patin. Koska sen häntä on varsin karvainen, en ollut sitä aiemmin huomannut, vaikka häntää säännöllisesti harjaankin. Patti oli hännän yläosassa alapuolella ja jotakuinkin peukalon pään kokoinen. Vein Noelin eläinlääkäriin näytille ja jotenkin olin ajatellut, että pattia vain seurattaisiin. Eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että patti kannattaisi poistaa, koska se oli jo sen verran suuri. Jos se vielä kasvaisi entisestään, olisi hännän kursiminen kasaan mahdotonta, sillä hännässä on vain rajallisesti ihoa. Koska en ollut huomannut pattia aiemmin, ei ollut tietoa, miten nopeasti se kasvaa.

Leikkauksessa patti ei osoittautunut rasvapatiksi, kuten eläinlääkäri oli arvellut. Patti oli niin kiinteästi ihossa kiinni, että myös sitä ympäröivä iho jouduttiin poistamaan. (Jos patti olisi ollut rasvapatti, se olisi voitu kaapia ihon sisältä pois, eikä ihoa olisi jouduttu poistamaan niin paljoa.) Haavan ompeleminen oli ollut hankalaa ja ihoon oli jouduttu tekemään myös poikittaisia viiltoja, jotta häntä oli saatu kursittua kasaan. Myöhemmin patologin lausunto kertoi, että patti oli hyvin harvinainen apokriininen kystomatoosi eli hikirauhasen kysta, jonka ei pitäisi uusiutua. Alla olevassa kuvassa Noel leikkausta seuraavana päivänä.

Patti leikattiin maanantaina 31.10 ja ensimmäiset neljä päivää häntä oli paketissa. Torstaina käytiin kontrollissa ja häntä oli eläinlääkärin mielestä ok. Tämän jälkeen häntää suihkuteltiin kerran päivässä verenkierron edistämiseksi. Perjantaina siis näin itse haavan ensimmäistä kertaa kunnolla. Noel pisti hoitotoimenpiteitä kovasti hanttiin, koitti kiemurrella ja jopa purra, läähätti ja tärisi. Häntä teki siis selvästi kipeää. Haava oli minusta jo perjantaina kovin mustan näköinen ja mustui viikonlopun aikana vain lisää. Maanantaina soitin eläinlääkäriin ja sainkin sinne ajan samalle päivälle. Nyt eläinlääkärikin oli sitä mieltä, ettei haava ole lähtenyt parantumaan, kuten olisi pitänyt. Noelille vaihdettiin toinen antibiootti, annettiin hännälle laseria verenkierron edistämiseksi ja jatkettiin suihkuttelua kaksi kertaa päivässä. Lisäksi saatiin hunajasalvaa ja hunajalappuja haavaan. Seuraava laseraika oli jo tiistaille ja sitä seuraava torstaille. Tiistain ja torstain välillä häntä meni selvästi huonommaksi. Koko hännän iho meni märkiväksi ja tummanpuhuvaksi. Torstaina 10.11 haava päätettiin avata. Haavasta poistettiin kuolioon mennyt iho ja jätettiin se avonaiseksi, jotta se lähtisi paranemaan alhaalta päin. Nyt Noelin hännästä siis puuttui isolta alueelta iho kokonaan. Vaihdettiin antibiootti tehokkaimpaan mahdolliseen. Eläinlääkäri ei ollut kovin toiveikas hännän paranemisen suhteen ja tilanne alkoi näyttää siltä, että Noelilta joudutaan amputoimaan koko häntä.

Viikonloppuna suihkuteltiin ahkerasti ja haava lähti kuin lähtikin paranemaan hyvin. Haavaa ympäröivä iho lakkasi märkimästä ja muuttui normaalin vaaleanpunaiseksi - lukuun ottamatta hännän päätä, joka oli edelleen tumman puhuva. Tiistaina 15.11 käytiin taas laserissa ja eläinlääkäri oli positiivisesti yllättynyt. Hännän pää oli tummanpuhuva, mutta olisi kuitenkin edelleen mahdollista, että sekin alkaisi elpyä, kuten muukin häntä. Noel oli myös alkanut heiluttaa häntäänsä aiempaa enemmän.

Seuraava laserkerta oli torstaina. Kahdessa päivässä hännän pää oli täysin kuolioitunut. Hännän pää oli aivan musta ja kova ja lähes tippumaisillaan. Häntä päätettiin amputoida perjantaina 18.11.

Perjantaina hännästä amputoitiin puolet, kuolioitunut osa ja vähän tervettäkin kaiken varalta. Hännän päässä oleva haava näyttää siistiltä, eikä ole ainakaan toistaiseksi lähtenyt tummumaan. Hännän iho on pysynyt hyvän värisenä. Avohaavaan on alkanut kasvaa uutta ihoa, eikä se ole enää niin montullaan, alkuun näkyvillä olleet kalvot ovat peittyneet. Alhaalla viimeinen kuva Noelista häntänsä kanssa ja toinen kuva leikkauspäivän illalta.

Noel on ollut todella reipas potilas. Ensimmäisten hoitokertojen jälkeen se on antanut nätisti hoitaa häntäänsä laittamatta vastaan. Alkuun siitä näki, että sattuu ja paljon, vaikka se on koko ajan saanut kipulääkettä. Tällä viikolla häntä ei ole selvästikään ollut niin kipeä kuolioituneesta päästä huolimatta (tunnotonhan se oli) ja häntä on heilunut jo lähes normaaliin tapaan. Nyt amputoinnin jälkeenkin töpö heiluu ahkeraan ja Noel pitää sitä ulkona yhtä ylpeänä pystyssä kuin pitkääkin häntäänsä. Ensimmäisen viikon Noel oli vähän normaalia rauhallisempi, mutta sittemmin siitä on tullut hyvinkin virtaisa, kun sitä ei pakkasten takia voinut käyttää pitemmillä lenkeillä, ettei häntä saisi kylmää. Noelin teräsmaha on onneksi kestänyt hyvin kaikki kipulääkkeet ja antibiootit.

Noelia ei ole tätä episodia ennen tarvinnut koskaan käyttää eläinlääkärillä muuta kuin rokotuksilla ja luustokuvissa, mutta nyt on viimeisen kolmen viikon aikana rampattu eläinlääkärillä kaikkien edellistenkin vuosien edestä. Minusta on kolmen viikon aikana kehittynyt kokenut haavanhoitaja ja saan itse paketoitua hännän paremmin kuin hoitajat eläinlääkäriasemalla. Haasteellisimmaksi hännän hoitamisessa on osoittautunut sen paketointi niin, että paketti pysyy paikallaan, kun siteitä ei saisi vetää kovin kireälle hännän huonon verenkierron takia.

Alkuun ajatus hännän amputoinnista tuntui kamalalta, mutta kun ajatukseen on ehtinyt tottua niin tällä hetkellä on ihan sama, minkä pituinen häntä Noelilla on, kunhan se nyt vaan tulisi kuntoon...