lauantai 2. maaliskuuta 2013

Hiihtolomailua

Torstaina taivaalle ilmestyi outo valoilmiö, aurinko. Lähdettiin siis käymään mökillä. Siellä Noel sai juosta sydämensä kyllyydestä ja itse yritin pysyä kameran kanssa perässä.



On se vaan aika söpö <3
Illalla kävin Mikkelin Agilityharrastajien vuosikokouksessa, jossa minut palkittiin vuoden 2012 nuorena (Yhdistyksessä on päässyt vähän keski-ikä nousemaan, niin ei nuorempia löytynyt...)

Pieni koira vai iso pokaali?
Eilen käytiin sitten vääntämässä agilityä. Treenien keksiminen on ollut hieman haastellista, kun ei oikein ole kokemusta agilitystä ja edelleen odotetaan kuumieisesti jatkokurssi 2:n alkamista. Kurssin pitäisi alkaa tämän kuun alusta, mutta vielä en ole saanut tietoa siitä. Vuosikokouksessa jaettiin lomakkeet, jolla pääsen anomaan agilityn ryhmäpaikkaa kesäkuusta alkaen. Nähtäväksi jää saadanko paikkaa...

Ryhmäpaikkaa odotellessa on tullut ahkerasti luettua muiden agility-aiheisia blogeja ja katsottua videoita. Niinpä tämäkin treeni matkittiin suoraan eräästä blogista. Arvelin sen olevan meille sopiva, jos 9-kuinen pentukin suoriutuu siitä. Alla jonkinnäköistä ratapiirrosta.

Ensin tehtiin pätkänä esteet 1-5. Itseasiassa putkea 6/16 ei ollut lainkaan, sillä hallissa iski tilanahtaus, eikä sopivan pituista putkeakaan löytynyt. Tämä pätkä oli helppo. 3 putkelta tehtiin putkijarru, mitä Noel ei ollut tehnyt ennen. Se kuitenkin hoksasi idean tosi nopeasti ja tuli tiukalla kurvilla 4 hypylle. Rengaskin alkaa olla melko varma. Koko treenin aikana se tuli vain kerran ohi ja silloinkin se oli varmaan kartturin vika.

Sitten jatkettiin pätkää 7-15. Putkelle 9 pakkovalssi, joka toimi hyvin. Putkelta 12 oli tarkoitus tehdä putkijarru ja sylikäännös hypylle 13, joka osoittautui todella vaikeaksi. Vaikka putkijarru toimi hyvin toisessa kohtaa, nyt se vaan ei toiminut. Noel ei vaan tajunnut kääntyä, vaan kaarrokset valui. Noel alkoi jo ahditua, kun ei onnistu. Se kyllä yritti, mutta siitä näki, ettei ollut enää kivaa. Väliin tehtiin siis tokon kaukokäskyjä piristykseksi. (Kenen koira pisityy tokon kaukoista kesken agility-radan :D ) Työn alla on ollut maasta seisomaan nousut, jotka sujui moitteettomasti ja hauskaa oli ;) Helpotin kohtaa kääntämällä putken päätä vähän vasemmalle ja saatiin se lopulta onnistumaan, tosin vähän pitkällä kaarroksella. Putkelta 14 hypylle 15 sylikäännös sujui hyvin. En tiedä mikä tuossa mätti. Oliko sitten putkijarru ja sylikäännös yhdistettynä liian vaikeat vai oliko Noelista jotenkin ahdistavaa juosta minua kohti sylikäännökseen. Kuitenkin se toisessa kohtaa toimi, eikä Noelille muuten ole ollut ongelma juosta suoraan kohti.

Lopuksi vielä keinua. Keinu sujui hyvin ja tuli taas vähän uskoa, että ehkei tämä ole mahdoton tehtävä. Noel ei reagoi enää pieneen pamaukseen, kun keinu laskeutuu. Sen sijaan se reagoi edelleen keinun palautumisesta tulevaan ääneen. Jännä kyllä, mistä tämä ero johtuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti