perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kohti kisoja

Tänään aloitettiin kohti kisoja-agilityryhmässä. Pakkasta taisi olla -15 ja koiria kahdeksan, joista oltiin viimeisiä. Kivasti ehti hyytyä muiden suorituksia katsoessa. Noelilla ei ollut edes takkia mukana, kun lähtiessä mittari näytti -3... Autoa piti pitää käynnissä, että pysyy lämpimänä ja reilusti ennen omaa vuoroa alettiin lämmitellä. Noelilla oli kierrokset ihan kaakossa, kun se lopulta pääsi autosta ulos.

Aluksi, kun näin radan iski pieni paniikki, ettei me ikinä osata sitä. Paniikki ehti kuitenkin hieman lientyä, kun tarkoituksella jättäydyttiin viimeisiksi. Noel oli halliin tullessa tosi reipas, vaikka paikalla oli vieraita ihmisiä. Ensiksi tuli ongelmia paikallapysymisessä. Muutaman kerran piti palauttaa takaisin paikalleen...

Seuraava ongelma oli 2-hyppy, jolle piti tehdä niisto, mitä ei olla ikinä tehty. Pari kertaa kiersi koko hypyn ennen kuin tajusi. Ja siis vika oli varmasti vähintäänkin yhtä paljon minun ohjauksessa kuin koirassa. 3-hyppy oli ok, mutta siitä olisi ollut kiva jatkaa A:lle. Missä lie ohjaaja taas nukkui? Noh, ei se kuitenkaan A:lle ehtinyt, tuli vain vähän mutkaa matkaan. 4-putkeen meni hyvin ja tästä palkka. Kepit tehtiin erikseen siten, että ekassa ja vikassa välissä oli ohjuri. Yllätyksekseni Noel meni kepit virheettä ja ihan ok vauhdilla.

Keinu ohitettiin ja jatkettiin 7-hypyllä. 7-9 hypyt oli ok ja 10-putkeen lähti hyvin. Sitten hävisi koko koira o_O Noel olikin kääntynyt putkessa takaisin ja jäin ihmettelemään, mihin se oikein katosi... 10-putken jälkeen se luonnollisesti sujahti 4-putkeen. Toisella yrityksellä lähti A:lle, mutta kääntyi takaisin. Lopulta onnistui ja otti hienon kontaktin, vaikkei A ole koskaan ollut meillä radalla. Myöhemmin tuli yksi kamikatse A, jota en itse nähnyt, mutta kuulemma tuli lentämällä yli, kontakti kuitenkin ok. A:lta 12 ja 13 ok. 14 hypyn kiersi oikealta. Ohjasin varmaan huonosti ja lisäksi Noelia vähän jännitti, kun siellä 10-putken takana oli ne ihmiset. Tehtiin muutamia toistoja ja loppujen lopuksi kaikki kohdat onnistui. Kaiken kaikkiaan meni paljon paremmin kuin olin odottanut.

Lopuksi tehtiin vielä keinua hihnassa. Noel meni keinun ihan hyvin, mutta pomppasi aina päästä alas juuri ennen kuin keinu osui maahan... Periaatteessa ihan ok suoritus, kun ottaa huomioon, että hallissa oli vieraita ihmisiä ja Noel alkoi muutenkin loppua kohden vähän paineistua. Kuulemma Noelin keinu ei kuitenkaan ole ollenkaan toivoton tapaus. Noel vaikuttaa pelkäävän sitä, kun keinu lähtee nousemaan takaisin, vaikkei sille ole ikinä sattunut siinä mitään. Se ei nyt reagoinut siihen keinun kolaukseen miltei ollenkaan, mikä oli kyllä yllättävää.

Lopuksi päästiin vielä lempiaiheeseeni "Minulla on arka koira". Kuulemma Noel ei ole arka, vaan reagoi ääniin, kuten paimenkoiran kuuluukin. Voihan se olla niinkin ja ihan varmasti mulla onkin omassa asenteessa vikaa. Olen jäänyt niin kiinni siihen, että se on arka. Aina, kun se ei tee jotain, voin vedota siihen, että se on arka, eikä pysty. Loppuyhteenvetona, se ei ehkä ole niin arka, kuin luulen, mutta kyllä se silti on arka koira.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti