torstai 2. huhtikuuta 2015

Einon kuulumisia

Herramies Eino <3
Aika on mennyt kuin siivillä Einon kanssa ja blogin päivittäminen on vähän jäänyt. Kuvatkin on jo vähän vanhoja. Eino on kuvissa 9 viikkoa.

Arkielämä Einon kanssa on sujunut mutkattomasti. Eino on aika kiltti pentu. Yksinolot sujuu hyvin ja sisäsiisteyskin on hyvällä mallilla. Vahinkoja sattuu vain harvakseltaan, ehkä pari kertaa viikossa. Eino on ollut edelleen reipas kaikissa paikoissa, missä on käyty. Myös hihnakävely on hyvällä mallilla. Siihen olen panostanut ihan erityisen huolella, namit ja naksu on joka kerta mukana, kun astutaan ovesta ulos.


Eino aloitti viime viikolla pentuagilitykurssin. Ensimmäisellä kerralla keskittyminen oli aika hukassa, kun ympärillä tapahtui niin paljon kaikkea mielenkiintoista, mutta eilen mulla oli jo mukana ihan eri pentu, joka halusi tehdä mun kanssa hommia. Tässä välillä tajusin itse sen, ettei Eino jaksa vielä keskittyä kovin pitkään ja niinpä mulla olikin nyt häkki mukana, jossa se vietti suurimman osan ajasta. Otin sen sieltä aina vaan hetkeksi hommiin ja sitten takaisin häkkiin. Einon kanssa saa varmasti tehdä tämän asian eteen paljon enemmän hommia kuin Noelin, mutta eiköhän se tästä lähde sujumaan. Tämän takia onkin kuluneella viikolla leikitty paljon ja eilen ja tänään leikki sujuikin ilahduttavan hyvin.


Pentuagilityssä on harjoiteltu haltuun ottoa ja siitä namikupille lähettämistä. Koska me ei oltu vielä harjoiteltu kupille lähetystä, ei tämä oikein ekalla kerralla sujunut. Nyt kuitenkin treenattiin tätä koko viikko ja nyt Eino irtoaa jo hyvin kupille. Eino oli eilen jo oikein vauhdikas ja tästä vauhti lähtee varmaan vaan kiihtymään... Odottaminen on Einosta tosi tyhmää ja se kiljuu ja rimpuilee, kun sitä pidellään kiinni... Sinänsä positiivista, että intoa piisaa, mutta ääntely on kyllä totaali nou nou. Niinpä sitä nyt "pakkosyötetään" ennen kuin pääsee liikkeelle, kun ruokaakaan ei oikein malttaisi syödä, kun pitäisi päästä jo.

Leikki on mennyt tästä huomattavasti eteen päin, vaikkei kuvan otosta ole kuin 1,5 viikkoa.
Toisena juttuna on tehty suoraa putkea. Eino ei vielä osaa hakea putkea, vaan se pitää laittaa aika lähelle putken suuta, että ymmärtää lähteä sinne. Innolla se kuitenkin tekee tätäkin. Lisäksi totuteltiin eilen vähän keinun paukkeeseen. Tämä oli oikeasti aika vaikeaa mulle, vaikkei ollut mitään syytä epäillä, että Eino jotenkin reagoisi paukkeeseen, eikä reagoinutkaan. Olen edelleen sitä mieltä, että joku muu saa opettaa Einolle keinun, kun sen aika on... Einon kanssa olen huomannut, miten paljon Noel on muokannut käytöstäni ja oikeasti kyllä menen mukaan niihin sen tunnetiloihin, vaikka koitankin sitä välttää. Mulla kyllä pulssi nousee Einonkin kanssa, jos lenkillä tulee vastaan koiria tai kun pitäisi tehdä jotakin keinuun liittyvää. Eikä mulla tarvitse edes olla mitään koiraa mukana, kun reagoin asioihin, joiden tiedän aiheuttavan Noelissa reaktioita. Kyllä Noel on mut hyvin kouluttanut...


Tokon saralla on treenailtu kaikenlaista sisätiloissa. Hallilla on sitten keskitytty enemmän vaan siihen leikkimiseen. Eino osaa nyt tulla sivulle ilman apuja ja seurata muutaman askeleen pätkiä. Istua se osaa edelleen tukevasti, maahan meno ja seisominen tarvitsee vielä apuja. Kaukoja on koitettu jumppailla, mutta vähän ne on vielä säätämistä. Lisäksi on treeneiltu temppuja, kuten peruuttamista ja tasapainotyynyn päällä pyörimistä sekä kohdetyöskentelyä.

Eino 10vk
Hallissa otetut kuvat on ottanut Veera.

3 kommenttia:

  1. "Einon kanssa olen huomannut, miten paljon Noel on muokannut käytöstäni ja oikeasti kyllä menen mukaan niihin sen tunnetiloihin, vaikka koitankin sitä välttää."

    Samastun kuin sarvikuono! Mulla on erityisesti kahden vanhemman koiran jämiä omassa rekisterissäni ja huomaan ajoittain huolestuvani ties mistä tai reagoivani oudosti juttuun x. Vaikeahan sitä on pyyhkiä pois. Mutta pikku hiljaa sekin paatti kääntyy ja muutaman vuoden päästä sulla on einot takaraivossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti opin Einon kanssa kulkemaan yhtä laput silmillä kuin sekin. Eino kun ei näe tarvetta reagoida asioihin ja välillä epäilyttää huomaako se edes, mitä ympärillä tapahtuu :D

      Poista
    2. Hyvä siitä tulee,kaikkeen oppii

      Poista