perjantai 9. marraskuuta 2012

Harrastelua

Maanantaina oli agilityn jatkokurssin neljäs kerta. Teemana oli pakkovalssi eli ihan uusi juttu meille. Alla on yritelmää piirtä rata ;D

Pakkovalssit siis tehtiin ennen esteitä 2 ja 5. Parilla eka yrittämällä Noel tuli 2-esteestä ohi, mutta kun se kerran tajusi mitä pitää tehdä, teki se sen jälkeen aina oikein. Toinen pakkovalssi 4 ja 5-esteiden välillä onnistui joka kerta. Lisäksi ulkona tehtiin keppejä, 6 keppiä ohjureilla vähän eri kulmista. Noelilla on jo tosi hyvä rytmi kepeillä ja kohta voisi alkaa poistaa ohjureita.

Noel on ihan huippu agilityssä. Se on siinä tosi innokas ja kun se kerran tajuaa, mitä siltä haluan, se tekee sen jälkeen aina oikein. Eikä se tajuaminen yleensä vaadi kuin pari toistoa. Se lukee ohjaustani todella tarkasti ja myös noudattaa sitä. Palkaksi kelpaa aina pallo ja vauhtia löytyy. Agilityssä se ei ota häiriötä melkein mistään. Sen verran se kyllä kuumuu agilityssä, että muiden koirien lähelle sitä ei voi siellä päästää. Agility on niin paljon helpompaa kuin toko... Kun tuon innon ja häiriönsiedon vaan saisi siirrettyä sinnekin puolelle.

Tiistain tokoissa oli paikalla taas vain kolme koiraa, joten jokainen sai tehdä kaikki alo-luokan liikkeet. Hihnassa seuraaminen jätettiin väliin ja mentiin suoraan vapaana seuraamiseen. Kun paikalla oli niin vähän porukkaa, Noel jaksoi keskittyä ihan kiitettävästi ja itsekin pystyin pitämään koko treenien ajan sellaisen positiivisen mielen. Omasta mielestä seuraaminen oli Noelin seuraamiseksi tosi hyvä. Vähänhän sen paikka eli, mutta kontakti pysyi. Ohjaajan mielestä se kuitenkin edisti hirveästi, vaikka sehän meni niin kuin on opetettu... Eli sen paikka on aina ollut vähän edessä. Nyt on taas kuurina opeteltu taaempaa perusasentoa. Saa nyt nähdä miten kauan tämä taas kestää ja milloin palataan taas entiseen... Hyvin se on kuitenkin tajunnut jutun idean (kuten aina ;)).

Jäävistä maahan meno on tosi hyvä. Se heittäytyy maahan heti käskyn kuultuaan. Palatessani viereen, se nousi liikkurin käsky-käskyllä, mitä se ei ole ennen tehnyt. Seisomisessa se pysähtyi, mutta hiipi sitten muutaman askeleen verran perään. Luoksetulo oli super. Tulee vauhdilla ja hakee hyvin oikean paikan (mitä nyt tässäkin sen pari senttiä liian eteen). Sekä jäävissä, että luoksetulossa vaan ongelmana, että kun jätän sen se muuttuu levottomaksi ja alkaa vilkuilla ympärilleen. Tähän pitäisi puuttua olemalla koiralle yllätyksellisempi, jotta sen mielenkiinto pysyisi minussa ja se jaksaisi katsoa perääni, eikä ympärilleen.

Hyppy oli hieno. Irtosi hypylle ekalla käskyllä ja pysähtyi hypyn taakse, eikä väistänyt, kun siirryin sivulle. Olisi saanut pysähtyä nopeammin. Se on nyt oppinut kääntymään hyppyä kohti ja kun sanoin käskyn ennen kuin se oli ehtinyt kääntyä, se kääntyi loppuun asti vielä käskyn jälkeen. Luulen, että asiaa olisi auttanut ihan se, että olisin sanonut käskyn myöhemmin. Eihän se sitä käskyä varsinaisesti tarvitse, se kyllä tietää, mitä sen kuuluu tehdä. Käsky on vain muodollisuus, joka pitää sijoittaa oikeaan kohtaan.

Toisen koiran tehdessä liikkeitä, treenattiin sivussa. Noel jaksoi keskittyä tosi hyvin leikkimään ja tekemään, vaikka toista palkattiin vinkulelulla. Se oli ihan kuin oltaisiin oltu hallissa kaksistaan. Tällaisia onnitumisia tarvittaisiin kyllä paljon lisää. Tästä tulee niin iloiseksi, kun se jaksaa keskittyä ja olla oma iloinen itsensä :)

Loppuun otettiin vielä paikkamakuu. Noel nousi heti jätön jälkeen istumaan. Saattoi ottaa häiriötä siitä, kun viereistä koiraa jäätiin palkkaamaan. Meni käskystä takaisin maahan ja oli loppu ajan ihan hyvin. Tässäkin se tietysti pyöritteli päätään, mutta ei tää nyt mitenkään pahimmasta päästä ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti