tiistai 10. joulukuuta 2013

Oilin koulutus

Tänään oli vuorossa Oili Huotarin tokokoulutus. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin ruutua. Pelkäsin, ettei Noel suostuisi tekemään mitään, joten senkin takia valitsin liikkeen, joka on sen mielestä kiva. Kyllä Noel heti tajusi, että nyt on ihan vieras kouluttaja ja pitihän se kouluttaja käydä pariin otteeseen haukkumassa ihan kaiken varalta. Kuitenkin Noel pystyi tekemään, vaikkakaan ei ihan parastaan.
 
Ensin näytin, miten olen ruutua tehnyt. Noel jäi vähän turhan eteen (kuten kuvassa) ja alkoi taas ajautua ruudun vasempaan laitaan. Oili kävi näyttämässä Noelille ruudun oikean paikan heiluttelemalla käsiä ilmassa. Noel tajusi idean tosi hyvin ja meni suoraan oikeaan paikkaan. Näitä siis voisi tehdä jatkossa, joko apparin kanssa tai sitten itse käydä näyttämässä. Oilin mielestä Noel on kuitenkin ymmärtänyt hyvin ruudun idean.
 
Lisäksi tuli puheeksi, että jos koira menee väärään paikkaan, se pitää käydä viemässä pannasta oikeaan paikkaan. Koira ei saa koskaan tulla ruudusta pois ilman lupaa tai kääntyä matkalla takaisin. Muita vaihtoehtoja vaan ei saa olla kuin ruutuun meneminen. Itsehän olen joskus kutsunut Noelin ruudusta pois, jos se ei ole mennyt oikeaan paikkaan. Noelille ei myöskään tarvitse sanoa seiso-käskyä, vaan sen pitää itse löytää oikeaan paikkaan. Sitten, kun seiso-käskyä alkaa käyttämään voi sitä terävöittää siten, että samalla kun antaa käskyn, heittää pallon koiran perään, jotta se kääntyy nopeasti, eikä kaarrata, kuten Noelilla on tapana.
 
Noel ruudussa. kuva: Laura Lindeman
 
Toisella kierroksella tehtiin luoksetulon stoppeja. Noel teki hyvät stopit, eikä niissä ollut huomautettavaa. Noel osaa kyllä pysähtyä. Sitten tehtiin luoksetulo koemaisesti. Ensin seuruuta ja siitä lähtöpaikkaan. Noelin takana oli "yleisö". Ja sittenhän se stoppi valui. Se ei pysty keskittymään stoppiin häiriössä. Odottaessaan luoksetuloa sen pää pyörii ympäriinsä. Nyt siis vaan häirötreeniä ja luoksetulon odottamiseen yllätyksellisyyttä, jotta Noel pysyy skarpimpana.
 

Noel seuraa. kuva: Laura Lindeman

Toisaalta oli helpottavaa kuulla, että se osaa pysähtyä. Toisaalta pysähdyksen opettaminen olisi varmasti miljoona kertaa helpompaa kuin häiriöihin siedättäminen... Häiriötreeniä pitäisi vaan jaksaa tehdä hirveästi, mutta inhoan niitä. Inhoan sitä, että Noel ahdistuu. Olisi vaan helpompi välttää kaikkea ahdistavaa. Mutta häiriötreenit on ainoa tie siihen, että joskus sitä ei ehkä enää ahdista häiriöistä huolimatta. Katsotaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti