Mulla oli ajatuksena koittaa saada Noelille parempaa virettä, erityisesti seuruussa, mutta myös yleisesti. Korkeammassa vireessä koira ei kiinnitä niin paljon huomiota ympäristön ärsykkeisiin, vaan keskittyy enemmän tekemiseensä. Siinä aamupäivän kuluessa ja muiden bortsuja katsella alkoi kyllä vähän tuntua, ettei olla ehkä ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Koirat leikki ihan tosi hyvin ja oli vietikkäitä...asioita jotka ei kuvaa kovin hyvin Noelia.
Noh, omalla vuorolla Noel oli reipas, eikä kouluttajakaan ollut sen mielestä pelottava. Aloitettiin sillä, että Suskin mielestä Noelille pitäisi alkaa rakentaa oikeaa tunnetilaa. Siis eilen luennollakin läpi käytyä "tottista" virittelyä. En tiedä, minkä verran ihmiset tätä keskimäärin tokopuolella tekee ja saako sillä sitten oikeasti matala viettisemmän koiran pysymään skarppina koko koesuorituksen ajan. En tiedä, jaksanko tätä alkaa toteuttaa. Pitäisi ainakin ensin saada "käyttäjäkokemuksia" joltakin, joka tätä on tehnyt tällaiselle ei-pk-rotuiselle koiralle.
Sitten katsottiin seuruuta. Täytyy sanoa, että Noel seurasi yllättävän hyvin. Toki se vähän edisti, mutta muuten se jaksoi aika pitkiäkin pätkiä hyvässä vireessä. Omasta ehdotuksestani palkkasin Noelia narupallolla namin sijaan ja sain vahvistusta omalle käsitykselleni siitä, että Noel tosiaan nousee paremmin pallosta kuin namista (ainakin seuruussa). Suskin neuvo oli, että seuruussa pitäisi aina palkata pallolla, koska se toimii namia paremmin. Vastusteluistani huolimatta, kuulemma myös tekniikka voi treenata lelulla. Siinä vaan merkataan merkkisanalla oikea suoritus ja pallo lentää perään. Ilmeisesti hyvä suunta pallolle oli Noelin kohdalla suoraan vasempaan, koska Noelilla on taipumusta edistää. Nyt kuitenkin pitäisi Suskin mukaan rakentaa vain oikeaa mielentilaa seuruussa, eikä tehdä tekniikka ollenkaan. Koira palkataa vain oikeasta mielentilasta, vaikkei suoritus olisikaan teknisesti niin hyvä. En malttaisi millään kyllä antaa Noelin edistää tai poikittaa, kun niistä ollaan pikku hiljaa pääsemässä eroon ja niiden karsiminen on ihan hirveä työ... Koitan siis jatkossa palkata pallolla, mutta en ole ehkä kuitenkaan valmis luistamaan teknisistä kriteereistä.
Suski oli sitä mieltä, että minun pitäsi kehua Noelia huomattavasti innokkaammin. Tästä on mulle huomautettu ennenkin. Omasta mielestäni kehun kuitenkin koiraa ihan hyvin. En ole mikään räväkkä persoona, niin vaikea sellaiseksi on muuttua koiraa kouluttaessa. Kuitenkin olen aina (ainakin yleensä) ihan vilpittömästi tyytyväinen Noelin suoritukseen, kun kehun sitä. En siis esim. ajattele mielessäni, sitä kehuessani, että "ei se nyt oikeasti niin hyvin tehnyt mutta kai sitä pitää tuostakin kehua". Olen myös kehittynyt vaikka vuoden takaisesti ihan hirveästi kehumisessa ja sen huomaa Noelistakin siten, että nykyään se ihan oikeasti ilahtuu kehuistani, kun vielä vuosi sitten sille oli ihan sama, vain palkalla oli merkitystä. Pitää kuitenkin yrittää petrata ensitestään, mutta mitään ihmeitä en lupaa.
Jonkun kerran Noel vilkuili sivulle seuratessaan, mutta Noeliksi se oli hyvin vähäistä. Tässä yhteydessä tuli puhe koiran huomauttamisesta. Ensinnäkin, jonkun muun koirakon kohdalla Suski mainitsi, että suullinen huomauttaminen on paimenkoirille usein vahvempi pakote, kuin liinalla annettu pakote. Tämä oli mielestäni aika yllättävää. Noelhan ei useinkaan reagoi minun äp-äp huomautuksiin. Huomautusta ei saisi toistaa, sillä se vain turruttaa koiran niihin, kun se ei reagoi toivotulla tavalla. Huomautksen tasoa ei myöskään pidä nostaa pikku hiljaa, sillä silloinkin koira turtuu pikku hiljaa aina vaan kovempaan huomautukseen. Sen sijaan pitäisi kerralla antaa sen verran kovalla äänellä huomautus, että koira reagoi siihen. Arjessa käytetyn ei-sanan käyttö ei ole tässä hyvä. En oikein tiedä, miten kovaa Noelia pitäsii huomauttaa, että se reagoisi, huutamaan en kuitenkaan halua alkaa. Tämäkin on aika yllättävää käytöstä Noelilta, vaikkakaan ei uutta. Jos joku vieras korottaisi vähänkin ääntä, vaikka vain kehuakseen innokkaammin, Noel saisi sydärin, mutta minua se ei kyllä pelkää missään tilanteessa. Mikä tietysti sinänsä on hyvä, en sitä toivokkaan, mutta voisi ne kiellot ja huomautukset kyllä ottaa vähän vakavammin. Tätä täytyy joka tapauksessa pohtia, että mikä olisi se riittävän voimakas huomautus, joka lopettaisi vilkuilun saman tien.
Suski oli kuitenkin sitä mieltä, että Noel pitää minuun hyvin kontaktia ja tekee töitä minulle. Kyllä se koko koulutuksen ajan taas pyörikin jaloissa ja oli iloinen , kun PALLO lensi.
En ehkä saanut koulutuksesta hirveästi irti, moni muu varmasti sai paljon enemmän. En ehkä osannut pukea meidän ongelmia sanoiksi ja kun jännitin tällaisen "väärän rotuisen" kanssa koulutukseen menoa, niin sekin vaikutti. (Noel oli ainut ei-pk-rotuinen) Ei vaan shelttiä saa samalla tavalla nostatettua tai leikitettyä kuin montaa muun rotuista koiraa. Suski kuitenkin suhtautui tosi kivasti kaikkiinn koiriin, eikä mitenkään väheksynyt koiria rodun takia.
Vähän tuli sellainen masentunut olo, ettei tästä nyt oikein mitään tule. Silloin pitää kuitenkin ajatella, että ei Noel nyt ihan toivoton ole, kun on me kuitenkin jotain saavutettukin. Ja pk-koiraa siitä ei voi, eikä tarvitsekkaan tulla. Tosin koko ajan on vähän sellainen pelko, ettei me tulla ikinä pärjäämään voittajassa ja tää oli nyt tässä. Lopun ikäämme vaan treenataan, eikä enää ikinä saavuteta mitään. Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti