lauantai 26. marraskuuta 2016

Eino tokokokeessa

Käytiin Einon kanssa tokoilemassa Lappeenrannassa. Myönnän, että ilmoitin sen sinne mielenkiinnosta lepsua tuomaria kohtaan. Koiria oli kuitenkin niin paljon, että koe oli jaettu kahdelle tuomarilla ja juuri avoin luokka tietenkin sille toiselle. Noh, Eino teki kyllä sellaisia virheitä tänään, että lepsu tuomarikaan ei olisi kyllä auttanut...

Koe oli reilusti myöhässä ja niinpä sitten edellisen luokan jälkeen ilmoitettiin, että avoimen paikalla istuminen alkaa heti. Olin jo onneksi käynyt Einon lämppäilemässä, mutta silti tuli kiire hakea koira autosta ja siitä suoraan paikalla istumiseen.

Paikalla istuminen: 10 Eino oli aika kuutamolla kehään mennessä. Viime kerrasta viisastuneena tarkistin moneen kertaan, että se nyt varmasti istuu suorassa. Istui kuin patsas, mutta kun lähdin kävelemään takaisin, käänsi jo valmiiksi pään oikealle :P Vapautuksen jälkeen Eino oli ihan sitä mieltä, että nyt kuuluu saada palkka ja koitti alkaa vetämään hihnaa...

Tässä välissä halli jaettiin kahtia ja alo- ja avokehät pyörisi samaan aikaan. En oikeastaan ollut huolissani tästä etukäteen, mutta loppujen lopuksi Eino kyllä otti häiriötä viereisestä kehästä. Eino jäi monen liikkeen alussa tuijottelemaan viereiseen kehään, eikä meinannut ottaa kontaktia.

Seuraaminen: 10 Kontakti putosi ensimmäisessä oikealle käännöksessä, samoin ensimmäisessä täyskäännöksessä ajatukset harhaili toiseen kehään, kun oltiin lähellä aitaa... Peruutusaskelissa pääsi vinkaisu. Seuruu oli aika kiva, ei niin ylivireinen kuin yleensä, vaikka toisaalta matalammassa vireessä tulee helpommin sitten muita virheitä... Tuomarin sanoin riittävän hyvää seuraamista avoimeen luokkaan, mutta yhtään tiiviimpi ei saisi olla :P

Liikkeestä seisominen: 9,5 Hyvä stoppi ja loppupa, mutta mennessäni taakse käänsi taas pään oikealle ja samalla liikutti oikeaa etutassua.

Luoksetulo: 10 Hyvä vauhti loppuun saakka ja suora loppupa.

Liikkeestä istuminen: 0 Ei olla viiteen viikkoon tehty yhtäkään liikkeestä maahanmenoa, eikä Eino ole kertaakaan mennyt istu-käskyllä maahan tänä aikana. Ennen kehää se vielä teki hyviä istumisia ja liikkeelle lähtiessä se ei tuntunut niin ylivireiseltä, etteikö kuuntelisi. Olin ihan varma, että istuminen onnistuu, mutta ei, maahan painui...

Ruutu: 10 Ei mennyt hukkaan lelulle juoksutukset, nyt meni hyvällä vauhdilla loppuun saakka ja reagoi hyvin stoppiin. Pienenä miinuksena nosti pään maasta, kun tulin viereen. Niin, eikä ottanut kontaktia enää ruudun bongauksen jälkeen...

Nouto: 9,5 Tässä sama juttu kuin ruudussa, katsoi kapulan heiton, eikä palannut kontaktiin... Itse nouto oli hyvä, loppupa hieman vino, mistä vähennys.

Kaukot: 5 Jaahas, tässä Eino oli kyllä ihan porsas. Ensimmäisellä istu-käskyllä linttasi leuan maahan... Toisella nousi hyvin, mutta ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli jo takaisin maassa. Toinen istumaan nousu jäi vajaaksi, loppu sentään ok. En edes muista milloin Eino olisi viimeksi mokaillut kaukoissa, joten totaalisen puskista tuli tämä.

Hyppy: 8 Lähti ponnistamaan niin kaukaa, että takajalat kolahti hyppyyn. Olisiko johtunut normaalia matalammasta hypystä tai sitten muuten vaan arviointi virhe.

Kiertäminen: 9,5 Tämä sentään onnistui normaalisti, otti kontaktinkin bongauksen jälkeen. Vähennys tuomarin mielestä vinosta aloitusasennosta.

YTH. AVO1 272p. sija.1./10. tuomari: Tommi Varis

Eino odottelee palkintojen jakoa <3 Kuva: Päivi Roine

Palkintopose :D

Video kokeesta:



Olipahan koe. Eino mokasi monta asiaa, mitkä sen pitäisi osata ja lisäksi oli vielä pari työtapaturmaakin. Pahimpia mokia oli minusta nuo kontaktiongelmat liikkeiden aluissa. En tiedä, oliko viereinen kehä sitten kovinkin paha häiriö, ainakin tuntui liikkeiden alussa jumittavan sinne. Mihinkään oven kolinoihin tai vastaaviin se ei kuitenkaan reagoinut. Häiriöt ei kuitenkaan mitenkään selitä ruutuun ja kapulaan jumiutumista, ne oli ihan vaan possuilua. Minusta ehkä pahinta, mitä voi kokeessa tapahtua on se, ettei koira pidä kontaktia ja nyt se sitten tapahtui. Olen koittanut tätä taitoa vaalia ihan alusta asti ja ollut ihan todella mustavalkoinen, mutta silti pakka tuntuu leviävän käsiin. Eikä siis pelkästään tämän kokeen perusteella, mutta nyt ongelmat tuli hyvin selkeästi esiin. Ehkä tätä selittää se, että koko ajan enemmän treenataan lähettäviä liikkeitä, missä saa bongailla ja odotus on kova, että pääsisi juoksemaan.

Pitänee ottaa jatkossa vieläkin tiukempi linja aloituksiin. Yksi ainut mahdollisuus onnistua ja jos mokaa, niin ei tasan pääse tekemään yhtään mitään. Einolle lienee ollut ihan sama, miten monta kertaa joutuu ottamaan uusiksi aloituksen, kun lopulta kuitenkin pääsee sinne ruutuun tai kapulalla jne. Se palkkautuu niin paljon pelkästä tekemisestä, että ainut toimiva rangaistus voisi olla se, ettei pääse tekemään ollenkaan. Toki tällainen on tässä vaiheessa hieman turhauttavaa, kun pitäisi saada toistoja mm. ohjattuun, eteen lähetykseen jne., mutta kontakti ja oikea fokus on asioita, joista en halua joustaa.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Töpöhäntäinen sheltti

Meillä asustaa nykyään töpöhäntäinen sheltti. Kaikki sai alkunsa noin kuukausi sitten, kun pesin Noelin. Pesun jälkeen harjatessa löysin sen hännästä patin. Koska sen häntä on varsin karvainen, en ollut sitä aiemmin huomannut, vaikka häntää säännöllisesti harjaankin. Patti oli hännän yläosassa alapuolella ja jotakuinkin peukalon pään kokoinen. Vein Noelin eläinlääkäriin näytille ja jotenkin olin ajatellut, että pattia vain seurattaisiin. Eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että patti kannattaisi poistaa, koska se oli jo sen verran suuri. Jos se vielä kasvaisi entisestään, olisi hännän kursiminen kasaan mahdotonta, sillä hännässä on vain rajallisesti ihoa. Koska en ollut huomannut pattia aiemmin, ei ollut tietoa, miten nopeasti se kasvaa.

Leikkauksessa patti ei osoittautunut rasvapatiksi, kuten eläinlääkäri oli arvellut. Patti oli niin kiinteästi ihossa kiinni, että myös sitä ympäröivä iho jouduttiin poistamaan. (Jos patti olisi ollut rasvapatti, se olisi voitu kaapia ihon sisältä pois, eikä ihoa olisi jouduttu poistamaan niin paljoa.) Haavan ompeleminen oli ollut hankalaa ja ihoon oli jouduttu tekemään myös poikittaisia viiltoja, jotta häntä oli saatu kursittua kasaan. Myöhemmin patologin lausunto kertoi, että patti oli hyvin harvinainen apokriininen kystomatoosi eli hikirauhasen kysta, jonka ei pitäisi uusiutua. Alla olevassa kuvassa Noel leikkausta seuraavana päivänä.


Patti leikattiin maanantaina 31.10 ja ensimmäiset neljä päivää häntä oli paketissa. Torstaina käytiin kontrollissa ja häntä oli eläinlääkärin mielestä ok. Tämän jälkeen häntää suihkuteltiin kerran päivässä verenkierron edistämiseksi. Perjantaina siis näin itse haavan ensimmäistä kertaa kunnolla. Noel pisti hoitotoimenpiteitä kovasti hanttiin, koitti kiemurrella ja jopa purra, läähätti ja tärisi. Häntä teki siis selvästi kipeää. Haava oli minusta jo perjantaina kovin mustan näköinen ja mustui viikonlopun aikana vain lisää. Maanantaina soitin eläinlääkäriin ja sainkin sinne ajan samalle päivälle. Nyt eläinlääkärikin oli sitä mieltä, ettei haava ole lähtenyt parantumaan, kuten olisi pitänyt. Noelille vaihdettiin toinen antibiootti, annettiin hännälle laseria verenkierron edistämiseksi ja jatkettiin suihkuttelua kaksi kertaa päivässä. Lisäksi saatiin hunajasalvaa ja hunajalappuja haavaan. Seuraava laseraika oli jo tiistaille ja sitä seuraava torstaille. Tiistain ja torstain välillä häntä meni selvästi huonommaksi. Koko hännän iho meni märkiväksi ja tummanpuhuvaksi. Torstaina 10.11 haava päätettiin avata. Haavasta poistettiin kuolioon mennyt iho ja jätettiin se avonaiseksi, jotta se lähtisi paranemaan alhaalta päin. Nyt Noelin hännästä siis puuttui isolta alueelta iho kokonaan. Vaihdettiin antibiootti tehokkaimpaan mahdolliseen. Eläinlääkäri ei ollut kovin toiveikas hännän paranemisen suhteen ja tilanne alkoi näyttää siltä, että Noelilta joudutaan amputoimaan koko häntä.

Viikonloppuna suihkuteltiin ahkerasti ja haava lähti kuin lähtikin paranemaan hyvin. Haavaa ympäröivä iho lakkasi märkimästä ja muuttui normaalin vaaleanpunaiseksi - lukuun ottamatta hännän päätä, joka oli edelleen tumman puhuva. Tiistaina 15.11 käytiin taas laserissa ja eläinlääkäri oli positiivisesti yllättynyt. Hännän pää oli tummanpuhuva, mutta olisi kuitenkin edelleen mahdollista, että sekin alkaisi elpyä, kuten muukin häntä. Noel oli myös alkanut heiluttaa häntäänsä aiempaa enemmän.

Seuraava laserkerta oli torstaina. Kahdessa päivässä hännän pää oli täysin kuolioitunut. Hännän pää oli aivan musta ja kova ja lähes tippumaisillaan. Häntä päätettiin amputoida perjantaina 18.11.
Perjantaina hännästä amputoitiin puolet, kuolioitunut osa ja vähän tervettäkin kaiken varalta. Hännän päässä oleva haava näyttää siistiltä, eikä ole ainakaan toistaiseksi lähtenyt tummumaan. Hännän iho on pysynyt hyvän värisenä. Avohaavaan on alkanut kasvaa uutta ihoa, eikä se ole enää niin montullaan, alkuun näkyvillä olleet kalvot ovat peittyneet. Alhaalla viimeinen kuva Noelista häntänsä kanssa ja toinen kuva leikkauspäivän illalta.


Noel on ollut todella reipas potilas. Ensimmäisten hoitokertojen jälkeen se on antanut nätisti hoitaa häntäänsä laittamatta vastaan. Alkuun siitä näki, että sattuu ja paljon, vaikka se on koko ajan saanut kipulääkettä. Tällä viikolla häntä ei ole selvästikään ollut niin kipeä kuolioituneesta päästä huolimatta (tunnotonhan se oli) ja häntä on heilunut jo lähes normaaliin tapaan. Nyt amputoinnin jälkeenkin töpö heiluu ahkeraan ja Noel pitää sitä ulkona yhtä ylpeänä pystyssä kuin pitkääkin häntäänsä. Ensimmäisen viikon Noel oli vähän normaalia rauhallisempi, mutta sittemmin siitä on tullut hyvinkin virtaisa, kun sitä ei pakkasten takia voinut käyttää pitemmillä lenkeillä, ettei häntä saisi kylmää. Noelin teräsmaha on onneksi kestänyt hyvin kaikki kipulääkkeet ja antibiootit.

Noelia ei ole tätä episodia ennen tarvinnut koskaan käyttää eläinlääkärillä muuta kuin rokotuksilla ja luustokuvissa, mutta nyt on viimeisen kolmen viikon aikana rampattu eläinlääkärillä kaikkien edellistenkin vuosien edestä. Minusta on kolmen viikon aikana kehittynyt kokenut haavanhoitaja ja saan itse paketoitua hännän paremmin kuin hoitajat eläinlääkäriasemalla. Haasteellisimmaksi hännän hoitamisessa on osoittautunut sen paketointi niin, että paketti pysyy paikallaan, kun siteitä ei saisi vetää kovin kireälle hännän huonon verenkierron takia.

Alkuun ajatus hännän amputoinnista tuntui kamalalta, mutta kun ajatukseen on ehtinyt tottua niin tällä hetkellä on ihan sama, minkä pituinen häntä Noelilla on, kunhan se nyt vaan tulisi kuntoon...

tiistai 15. marraskuuta 2016

Oilin opissa

Tästä on kyllä jo pari viikkoa aikaa, mutta voinpahan samalla kommentoida, miten treenit näillä neuvoilla on sujuneet.

Treenien aiheena oli eteen lähetys ja seuraaminen. Aloitettiin eteen lähetyksellä, jotta Eino ei keulisi ihan niin pahasti seuraamisessa. Tehtiin kerran lelulla ja sitten kokeiltiin tyhjään. Lähti tosi epävarmasti ja vilkuili taakseen. En edes ole palkannut Einoa lelua heittämällä, mutta appari on muutaman kerran heittänyt pallon heittovarrella. Juu ei, tälle koiralle ei voi _ikinä_ heittää mitään, jää niin pahasti kiinni. Oilin ajatus oli namikuppi näin hallikaudella. Kuppi viedään aina seinän viereen, jotta koira oppii samalla jatkamaan aina seinään saakka. Kun koira on edennyt 10-15 metriä, se vapautetaan kupille. Vapautuksen jälkeen ei enää haittaa, vaikkei koira menisikään täysin suoraa linjaa kupille. Koira jää odottamaan kupille ja ohjaaja vie sille sinne lisää palkkaa. Myöhemmin kupin ei tarvitse näkyä koiralle lähetyspaikkaan saakka, vaan koira näkee sen vasta lähempää. Namit pitäisi kuitenkin Oilin mielestä olla aina kupissa, ei maassa, jottei koiran tarvitse koskaan etsiä niitä. Maassa olevat namithan on siitä hirmu käteviä, kun niitä ei näe kauempaa ja koiralle voi uskotella, että namit on siellä aina, välillä vaan stopataan, mutta tässä on toki riskinä, että koira lähtee etsimään nameja. Olen nähnyt tämän tavan toimivan useammalla koiralla, mutta Noelillahan se ei toiminut, se oli niin kiinni nameissa, että stopit oli tosi huonoja, kun namien vetovoima oli niin kova. Toki asiaa voisi lähestyä myös siltä kannalta, ettei koira ole riittävän hyvin hallinnassa (ja tämän myönnänkin, kyllä sen pitäisi pysähtyä, vaikka nenän edessä olisi pihvi), mutta itse en lähtenyt vääntämään, vaan vaihdoin tekniikkaa ja Noelilla toimii pallon heitto erinomaisesti.

Kun koiralla on riittävästi toistoja kupille juoksusta, sen pitäisi mennä vapautuksesta seinälle ja jäädä sinne odottamaan, vaikkei siellä kuppia olisikaan. Ohjaaja käy aina palkkaamassa koiran seinälle. Kun tehdään pysäytyksiä, kuppia ei ole ja ohjaaja käy palkkaamassa koiran stopista. Itse olen palkannut myös kädessä olevaan leluun, jotta olen saanut teräviä stoppeja, mutta kovin montaa kertaa ei tätä varmaan uskalla tehdä. Me on nyt juostu kupille ja Eino on oppinut jäämään sinne. Olen tehnyt myös jonkun stopin, vaikka kuppi onkin näkyvissä ja Eino kyllä pysähtyy ongelmitta. Seuraavalla kerralla se kuitenkin menee hitaammin, kun odottaa stoppia, joten kovin usein en voi pysäytellä, eikä se ehkä ole tarpeenkaan, koska tiedän Einolla olevan hyvät stopit. Alkuun mietitytti, motivoiko namikuppi riittävästi Einoa, mutta hyvällä vauhdilla se sinne menee. Vielä ei voi sanoa, tuleeko tästä mitään, kun en ole ilman kuppia kokeillut.

Toinen ajatus eteen menoon oli harjoitus, jossa koiralle viedään pallo palkaksi, lähetetään se pallolle ja koiran huomaamatta jätetään lähetyspaikkaan toinen pallo ja mennään leikkimään koiran kanssa sinne, mihin se lähetettiin. Sitten koira lähetetään takaisin päin edelliseen lähetyspaikkaan jätetyllä pallolle. Jätetään taas uusi pallo jne. Jossain vaiheessa ei enää jätetäkään palloa, vaan lähetetään koira tyhjään sitä samaa janaa, mitä se on juossut edestakaisin palloille. Hyvä ajatus minusta. Kerran kokeiltiinkin, mutta Eino ei lähtenyt tyhjään. Olosuhteet oli kyllä vähän huonot, sillä hallin seinustalla oli merkki, joka veti sitä selvästi puoleensa, joten en tiedä, olisiko onnistunut ilman tätä häiriötä. Kokeillaan myöhemmin uudelleen, kun osaamista on vähän enemmän.

Yksi vaihtoehto eteen lähetykseen on opettaa koiralle nenäkosketus seinään. Kuppitekniikkahan on vähän kuin oikaisu tähän tapaan. Koira halutaan opettaa juoksemaan seinälle asti, mutta opetetaan se kupin avulla, eikä vaadita nenäkosketusta tai suoruutta seinään nähden. Nenäkosketuksessa tuntuu minusta hankalalta se, että silloin pitäisi aina olla tyhjä seinä, jotta koira pystyy sen tekemään. Jos seinällä on esteitä, se ei voi tehdä sitä. Ja sitten kun siirrytään ulos, ei nenäkosketukset tai kupit seinällä enää auta. Tällä hetkellä nyt opetan kuitenkin eteen lähetyksen hallissa ja katsotaan sitten keväällä millainen työ on edessä, jotta Eino oppii sen ulkonakin...

Toinen aihe meillä oli seuraaminen. Ongelmana on, että Einolla on taas alkanut vire nousta liian korkeaksi. Sen etupää menee laukkaa, joka tekee seuraamisesta todella epätasaisen näköistä. Myös ääntä on alkanut taas tulla silloin tällöin. Vireen nousu alkoi halliin siirtymisestä, kun treenataan taas tokoa ja agilityä samassa paikassa. Koko kesänä ei ollut ongelmia, kun ei treenattu lähelläkään agihallia... Vaikka vireen kanssa on ollut ongelmia, muuten olen ollut tyytyväinen Einon seuraamiseen, paikka pysyy hyvin, painaminen on vähentynyt ja käännökset ym. sujuu. Virettä pitäisi saada alemmas. Oilin neuvot oli namipalkkaus. Palkan odotus pitäisi saada pienemmäksi, jotta perusasennoissa jähmiminen jäisi pois. Leluakin pitää antaa, mutta harvakseltaan ja vasta sosiaalisen palkan jälkeen. Namin voi antaa luopumisen kautta. Kun treenataan virettä, ei pitäisi nipottaa niin paljoa kaikesta muusta.

No, miten tässä on käynyt? Namipalkkaan siirtyminen vähän hirvitti, ettei vire laskisi liiankin alas. Pari ekaa treeniä olikin vähän tahmeita. Ongelma ei ehkä ollut niinkään vireessä, vaan jotenkin Einon tekeminen muuttuu namipalkalla vähän löysäksi. Päätin kuitenkin olla välittämättä tästä ja katsoa miten käy. Muutaman treenin jälkeen namipalkan vaikutus oikeastaan katosi ja Eino alkoi nostaa virettä entiseen tapaan. En tiedä, onko se sitten saanut lelua liiankin vähän ja nostaa se takia kierroksia, koska uskoo, että kyllä se lelu kohta tulee, kun ei ole vielä tullut. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Olen koittanut palkata melko tiheään, koska palkattomuus yleensä nostaa virettä.

On treenattu paljon myös aloituksia siten, että Eino on perusasennossa, liikkuri käskyttää ja sanon sivu, mutta mitään ei tapahdu. Einolla on hirveä odotus siitä, että kohta pääsee seuraamaan ja se patoaa itseään sivulla, lakkaa hengittämästä, kun liikkuri sanoo käsky jne. Nämä treenit on edenneet hyvin, eikä Einossa enää tapahdu yhtä isoa muutosta, kun sanon sivun, vaan malttaa paremmin istua paikallaan. Olen kyllä rehellisesti sanottuna aika kädetön tämän ongelman edessä. Tykkään kyllä vietikkäästä seuraamisesta, mutta liika on aina liikaa. Olisi ehkä helpompaa vaan suosiolla vetää vire kunnolla alas, kuin koittaa löytää sitä tasapainoa. Vaikka voi kyllä olla, että Oili oli oikeassa, eikä Einolta virettä saa liian alas, vaikka mitä tekisi. Ehkä seuraavaksi lakkaan palkkaamasta kokonaan :P