sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Viikon kuulumiset kuvina

Noel, Dean, Unna, Peppi, Lilo & Wäinö
 Tänään käytiin shelttilenkkeilemässä, josta todistusaineistoa yllä. Huomatkaa erityisesti, miten lähellä toista koiraa Noel suostuu istumaan, eikä näytä edes mitenkään kärsivältä ;)

Viikolla käytiin vähän pellolla kameran kanssa. Ai, miksi Noelilla on aina pallo suussa, kun se juoksee? No, jos ei sille heitä palloa, se ei irtoa metriä kauemmas jalastani, jolloin on vähän vaikea ottaa kuvia...



 
Tässä vähän loppukevennystä :)

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Voittoputki




Tänään mölleiltiin Pieksämäellä. Möllit oli ulkona ja ympärillä oli todella paljon häiriötä. Osallistujia oli suhteellisen paljon ja lisäksi paikalle oli saapunut katsojia. Kaiken huippuna vieressä oli agilityrata, jossa myös möllit. Kokeen aikana useampi koira karkasi kehästä yleisöön ja kaikenlaista sattui ja tapahtui.

Ennen kehää Noelilla oli pientä paniikkia, mutta kehässä se rentoutui tosi hyvin. Se ei missään vaiheessa ottanut häiriötä ympäristöstään. Ainut vähän jännittävä asia oli miestuomari. (Agilityrata ei todellakaan kiinnostanut Noelia, sitä ei nimittäin kiinnosta koko laji tällä hetkellä pätkääkään, minkä takia jäädään nyt määrittelemättömän pituiselle agitauolla.)

Kehäänmenotarkastusta ei ollut ollenkaan.

Luoksepäästävyys: 8 Tämä tuli säälistä. Syötin Noelille koko ajan nakkia ja kielsin tuomaria katsomasta hampaat... Tästä huolimatta se väisti tuomaria, mutta uskalsi lopulta haistaa kättä.

Paikalla makaaminen: 8 Todellinen kaaos. Kuudesta koirasta neljä nousi. Noelin viereinen koira lähti haastamaan muita leikkiin ja saikin kolme muuta koiraa mukaansa. Noel ei olisi noussut, mutta mulle tuli paniikki, mitä tapahtuu, jos toinen koira menee sen luo. Ajattelin, että parempi vapauttaa se kuin, että se mahdollisesti nousee ilman lupaa. Loppujen lopuksi noilla neljällä koiralla oli niin hauskaa keskenään, ettei niistä yksikään noteerannut Noelia, mutta ehdin kutsua sen luokse. Järkeväpää olisi ollut mennä vaan sen eteen seisomaan. kuten toisen leikkiin lähtemättömän koiran omistaja teki. Koirat palautettiin riviin ja saatin kuitenkin tuo 8.


Tässä vaiheessa kaikki on vielä hyvin...

Seuraaminen kytkettynä: 8 Aina tää eka seuraaminen menee haahuiluksi. Lisäksi sain palautetta, että hihna on liian kireällä. Jotenkin se tule automaattisesti, kun koira irtoaa oikealta paikalta, niin käsi kiristää hihnaa. Noel ottaa tästä vaan turhaa painetta ja seuruu sen kun huononee...

Seuraminen taluttimetta: 10 Mitä ihmettä??? Me saatiin seuruusta 10!!! Tämä menikin huomattavasti paremmin kuin hihnaseuruu, muttei se silti ehkä ihan 10 arvoista ollut. Päätin kävellä rivakammin ja se selvästi auttoi. Noel skarppasi, kun piti huolehtia perässä pysymisestä. Täyskäännöksissä olisi ollut parannettavan varaa. Sainkin tuomarilta lopuksi palautetta, että me ei olla missään PK-kokeessa, joten miksi teen täyskäännökset vasempaan ja kuka on neuvonut niin...

Liikkeestä maahan: 10

Luoksetulo: 10

Liikkeestä seisominen: 10 Liikkui ihan vähän, kun palasin viereen.

Hyppy: 8 Tarvitsi tuplakäskyn. Vieraan esteen hyppääminen on selvästä vaikeaa. Plussaa, että ei liikahtanut milliäkään, kun palasin vierelle.

Kokonaisvaikutus: 8 Ei saatu perusteluja, mutta olisin voinut kuvitella parempaa, sillä luoksepäästävyyttä lukuun ottamatta, Noel oli todella iloinen ja yhteityöhaluinen. Liikkeestä toiseen siirtymisetkin oli mielestäni hallittuja.

Yht. 182p, ALO1, sija 3/12

Möllien jälkeen oli mätsäri. Mätsäri oli hallissa. Noel saapasteli halliin kuin ei mitään... Noelin parina oli suursnautseri, sillä isot ja pienet oli samassa. Noel esiintyi tosi hyvin, sitä ei jännittänyt yhtään. Tuomari oli todella perusteellinen ja seisotti ikuisuuden, mutta Noel jaksoi pönöttää hyvin. Kehää juostiin monta kertaa ympäri, tehtiin kolmiota ja taas pönötettiin... Pöydälläkin Noel oli ihan kivasti. Luimisteli, mutta seisoi kuitenkin tukevasti omilla jaloillaan.  Tästä punainen nauha. Noel odotteli nauhakehää tosi rauhallisesti makoillein ja nuuhki välillä nätisti parit koirat. Nauhakehä on yleensä se Noelin pahin painajainen, mutta nyt sekin sujui hyvin. Pariin otteeseen se vähän säpsähti takana ollutta koiraa ja liian lähelle seinää joutuminen oli vähän pelottavaa, mutta pääasiassa se oli tosi hyvin. Silti jatkoon pääseminen oli yllätys, kun koiria oli kuitenkin toista kymmentä. Sijoitus PUN4.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Viimeinen lomapäivä!

Viimeistä lomapäivää on vietetty reippaillen. Aamupäivästä käytiin shelttilenkillä. En tiedä oliko mulla koira vaihtunut vai mitä lie tapahtunut, mutta Noel oli tosi reipas. Se oli ihan innoissaan, kun oli niin paljon ihmisiä ja koiria ja kaikkia olisi tehnyt mieli mennä moikkaamaan. Noh, ihmisiä siis käydä nuuhkaisemassa, eihän sitä nyt sovi sentään liian tuttavalliseksi heittäytyä ;) Lammen jäällä uskalsin päästää Noelin irti ja se oli sielläkin ihan menossa mukana. Itse jättäydyin tarkoituksella vähän kauemmas ja annoin sen mennä muiden mukana. Katselin vaan, että kenenköhän tuo koira on, kun Noel on yleensä jalassa kiinni kuin liimattu tällaisissa tilanteissa. Totta kai tähän Noelin reippauteen liittyi se, että lenkin alusta loppuun piti räksyttää ja oli niin kivaa, kun joku muukin sheltti ymmärsi välillä säestää... Muun rotuiset, kun ei oikein tunnu aina ymmärtävän tuota räksytyksen iloa ;)

Shelttilenkin jälkeen lähdettiin vielä jäälle vähän pitemmälle lenkille. Siellä ei voinut Noelia pitää irti tai se olisi ollut jonkun hiihtäjän housunpuntissa kiinni, mutta tähän osasinkin varautua flexillä. Kolmen tunnin riehumisen ja haukkumisen jälkeen Noelissa ei näkynyt minkäänlaisia väsymyksen merkkejä. Onko tää enää normaalia? ;) Alla muutama kuva lenkiltä.





Meinasin ottaa Noelista kuvan tämä heinä suussa, mutta Noel päätti pistää sen päreiksi :)