lauantai 27. helmikuuta 2016

Einon tokodebyytti

Niin tämäkin päivä koitti ja päästiin ihan viralliseen tokokokeeseen. Einon kanssa on kyllä aika mahtia mennä kokeeseen, kun sen tietää pystyvän kokeessa samantasoiseen suoritukseen kuin treeneissä ja se on siellä kehässä mun kanssa tekemässä <3


Itseeni olin kyllä pettynyt, koska jännitin tosi paljon, vaikka kuvittelin, että Einon kanssa olisi paljon helpompaa mennä kokeeseen kuin Noelin. Möllit tai rt-kisat ei ole jännittäneet kovin paljoa, mutta tämä oli näköjään ihan eri asia. Noh, ehkä ensi kerralla paremmin.

Paikkamakuu: 10 Kun liikkuri tuli kohdalle, meinasi tulla oikosulku, että mitä mun pitikään sille sanoa... Käsky tuli vähän epäselvästi, joten Eino meni maahan hieman varovasti ja toinen etutassu jäi sen alle. Piti kuitenkin asentona koko ajan. Loppu pa oli hieman vajaa, toinen tassu jäi aika eteen.

Seuraaminen: 9 Vire oli korkeampi kuin, mitä se on viime aikoina ollut. Äänteli ainakin kolmessa eri kohtaa ja juoksussa taisi painaa. Pistevähennys siis äänestä ja liiasta tiiviydestä.

Liikkeestä maahan: 10 Liikkeelle lähtö oli taas todella ruma, näihin pitää nyt puuttua ennen kuin jää tavaksi. Maahanmeno ripeä, tosin näyttäisi menevän melko selvästi etupää edellä. Tätäkin pitää ehkä tarkkailla, ettei ala näyttää siltä, että menee kahdessa vaiheessa...

Luoksetulo: 10 Annoin ennen liikkeen alkua istu-käskyn, josta pudotti kontaktin ja lukitsi katseensa johonkin. Itse liike oli hieno.

Kapulan pito: 8 Mikähän ajatuskatko sille oikein tuli??? Ei irrottanut kapulasta ensimmäisellä käskyllä, lähinnä tiukkasi otetta. Luuli varmaan, että tehdään pitotreeniä, missä ei saa irrottaa. Pitää tehdä ehkä jatkossa suhteessa enemmän irrotuksia kuin tähän asti.

Kaukot: 10 Meni down-käskyllä päämaahan makuuseen, vaikka ei olisi pitänyt. Jännäsin nouseeko ollenkaan, mutta hyvinhän se sieltä nousi.

Hyppy: 10 Taas lukitsi katseen eteen, muuten hyvä.

Kokonaisvaikutus: 10 Hienosti se työskentelikin.

YHT. 193p. ALO1, KP ja luokkavoitto 1/8.



Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita. Alku on erittäin hyvä, mutta treenattavaakin löytyy ihan riittävästi. Nyt ihan ensimmäisenä aletaan treenata liikkeelle lähtöjä ja muutenkin liikkeitten alkuja. Häiriötreenejä ei ehkä ole tullut viime aikoina tehtyä riittävästi. Jatketaan myös seuruutreenejä, haetaan oikeaa mielentilaa ja koitetaan päästä eroon painamisesta ja ääntelystä. Nyt kun koe on takana, niin keskitytään enemmän taas myös ylempien luokkien liikkeisiin.

torstai 11. helmikuuta 2016

Einon möllitoko

Viime lauantaina ajeltiin Kuopioon saakka tokomölleihin. Lähempää ei möllejä löytynyt ja tuntui siltä, että haluan yhdet möllit vielä käydä ennen koetta. Einohan on siis menossa 27.2 ensimmäiseen tokokokeeseensa! Samalla tuli testattua sekin, miten Eino toimii täysin vieraassa hallissa.

Hallissa oli hirmu ahdasta, eikä sisällä oikein mahtunut treenaamaan. Treenailtiin ensin vähän pihalla enimpiä kierroksia pois ja sitten sisällä sen mitä mahtui. Einoa selvästi vähän ahdisti sisällä treenaaminen, kun koiria ja ihmisiä oli alle puolen metrin etäisyydellä. Onneksi se "ahdistus" kuitenkin katosi kehässä, kun ympärillä oli tilaa.

Paikkamakuussa Eino meni maahan vasta toisella käskyllä. Ensimmäiseen käskyyn ei reagoinut millään tavalla, ihan kuin ei olisi edes kuullut sitä... Toisella käskyllä kuitenkin suoraan pää maahan ja lopussa nousi ensimmäisellä käskyllä sivulle. Viereinen koira nousi useita kertoja ja ohjaaja kävi palauttamassa sitä takaisin, mutta Einolla ei tainnut edes silmämunat liikkua. Pisteitä tuli 10,  tuomari ehkä unohti alun tuplakäskyn, kun ei kirjannut sitä ylös.

Seuraaminen: 10 Ihan hyvä seuraaminen olosuhteisiin nähden. Juoksun liikkeelle lähtö vähän hassu, yksi vino perusasento, jonka jälkeen piippaus. Tämä jäi kuitenkin koko kokeen ainoaksi ääneksi! Viimeinen pa todella hidas ja yleisöön päin tehdyssä täyskäännöksessä kontakti meinasi pudota. Paikka pysyi kuitenkin koko seuruun läpi ja samoin kontakti tuota lievää lipsahdusta lukuun ottamatta.

Liikkeestä maahan: 10 Eino ei ollut ihan mukana liikkeelle lähdössä, ehkä annoin käskyn epäselvästi/liian myöhään. Maahanmeno hyvä ja nousi ensimmäisellä käskyllä ylös!

Luoksetulo: 10. Ihan Super hyvä! Istui ryhdikkäästi, tuli hyvällä vauhdilla ja suoraan perusasentoon.

Kapulan pito: 10 Kontakti katkesi liikkeen aloituksessa, katsoi yleisöön. Palasi kuitenkin kontaktiin, kun lähdin antamaan kapulaa. Pidossa ei mitään ihmeellistä, mutta ennakoi palkkaa. Tätä pitää nyt oikeasti treenata ennen koetta.

Kaukot: 10 Hallissa treenatessa ei meinannut millään nousta ensimmäisestä käskystä ylös. Nyt sitten kuitenkin nousi, kummallakin vaihdolla meni kuitenkin hieman vinoon. Nytkin nousi loppuperusasentoon!

Hyppy: 10 Tässäkin taisi tulla aikalailla suora loppupa.

Kokonaisvaikutelma: 10

YHT. 200p. ALO1 & sija 1/9

Liikkeitten välit oli hyviä ja Eino otti hyvin sosiaalisen palkan vastaan. Kaiken kaikkiaan onnistunut kokonaisuus! Myönnettäköön, että arvostelu oli  hieman lepsua, eikä ehkä ansaittu ihan joka pistettä, mutta tyytyväinen olen anyway.

Treenattavaksi jää koetta ajatellen kapulan luovutus ja kaukot sekä paikkamakuu. Kaukot ei edelleenkään ole varmat. Tekniikka pysyy kasassa, mutta ensimmäinen vaihto ei ole varma häiriössä. Paikkamakuutreeniä taas on vaan yksinkertaisesti liian vähän alla. Pysyminen ei ole ongelma, mutta maahanmeno oikealla tekniikalla ensimmäisestä käskystä ja loppuperusasento myöskin ensimmäisestä käskystä saisi olla varmemmat.

Video (seuraamisesti puuttuu pieni pätkä, koska kamera katkaisi kuvauksen)