lauantai 27. helmikuuta 2016

Einon tokodebyytti

Niin tämäkin päivä koitti ja päästiin ihan viralliseen tokokokeeseen. Einon kanssa on kyllä aika mahtia mennä kokeeseen, kun sen tietää pystyvän kokeessa samantasoiseen suoritukseen kuin treeneissä ja se on siellä kehässä mun kanssa tekemässä <3


Itseeni olin kyllä pettynyt, koska jännitin tosi paljon, vaikka kuvittelin, että Einon kanssa olisi paljon helpompaa mennä kokeeseen kuin Noelin. Möllit tai rt-kisat ei ole jännittäneet kovin paljoa, mutta tämä oli näköjään ihan eri asia. Noh, ehkä ensi kerralla paremmin.

Paikkamakuu: 10 Kun liikkuri tuli kohdalle, meinasi tulla oikosulku, että mitä mun pitikään sille sanoa... Käsky tuli vähän epäselvästi, joten Eino meni maahan hieman varovasti ja toinen etutassu jäi sen alle. Piti kuitenkin asentona koko ajan. Loppu pa oli hieman vajaa, toinen tassu jäi aika eteen.

Seuraaminen: 9 Vire oli korkeampi kuin, mitä se on viime aikoina ollut. Äänteli ainakin kolmessa eri kohtaa ja juoksussa taisi painaa. Pistevähennys siis äänestä ja liiasta tiiviydestä.

Liikkeestä maahan: 10 Liikkeelle lähtö oli taas todella ruma, näihin pitää nyt puuttua ennen kuin jää tavaksi. Maahanmeno ripeä, tosin näyttäisi menevän melko selvästi etupää edellä. Tätäkin pitää ehkä tarkkailla, ettei ala näyttää siltä, että menee kahdessa vaiheessa...

Luoksetulo: 10 Annoin ennen liikkeen alkua istu-käskyn, josta pudotti kontaktin ja lukitsi katseensa johonkin. Itse liike oli hieno.

Kapulan pito: 8 Mikähän ajatuskatko sille oikein tuli??? Ei irrottanut kapulasta ensimmäisellä käskyllä, lähinnä tiukkasi otetta. Luuli varmaan, että tehdään pitotreeniä, missä ei saa irrottaa. Pitää tehdä ehkä jatkossa suhteessa enemmän irrotuksia kuin tähän asti.

Kaukot: 10 Meni down-käskyllä päämaahan makuuseen, vaikka ei olisi pitänyt. Jännäsin nouseeko ollenkaan, mutta hyvinhän se sieltä nousi.

Hyppy: 10 Taas lukitsi katseen eteen, muuten hyvä.

Kokonaisvaikutus: 10 Hienosti se työskentelikin.

YHT. 193p. ALO1, KP ja luokkavoitto 1/8.



Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita. Alku on erittäin hyvä, mutta treenattavaakin löytyy ihan riittävästi. Nyt ihan ensimmäisenä aletaan treenata liikkeelle lähtöjä ja muutenkin liikkeitten alkuja. Häiriötreenejä ei ehkä ole tullut viime aikoina tehtyä riittävästi. Jatketaan myös seuruutreenejä, haetaan oikeaa mielentilaa ja koitetaan päästä eroon painamisesta ja ääntelystä. Nyt kun koe on takana, niin keskitytään enemmän taas myös ylempien luokkien liikkeisiin.

2 kommenttia: