sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Viikon treenikuulumiset

Kirjoitin koko viikon treenit ylös. Olisi itselle hirmu hyödyllinen tapa, jos tätä jaksaisi jatkaa. Siitä en sitten tiedä, onko nämä nyt kovin mielenkiintoisia muitten lukea...

Pojat poseeraa <3

Maanantai

Käytiin lähikentällä tokoilemassa molempien poikien kanssa. Noelin kanssa aloitettiin eteenlähetystä targetin avulla. Aiemmin Noel on siis juossut lelulle tai olen heittänyt lelun sille. Palkan suunta vaan on tässä totaalisen väärä ja saatan vielä kaiken lisäksi heittää sen vinoon. Noel lähtee kyllä hyvin pelkällä käskyllä, mutta huomasin, että se lähtee helposti vasemmalle vinoon. Toivon, että targetti korjaa tätä. Hyvin se joka tapauksessa juoksi targetille. Kokeilin nyt myös ensimmäistä kertaa pysäyttää sen siten, että samalla kun huusin stop, heitin pallon taakseni. Parin toiston jälkeen se jopa alkoi pysähtyä. Tehtiin myös yksi toisto niin, että pysäytin oikeaan kohtaan ja lähetin ruutuun. Meni tosi hienosto ja ruudussakin juuri oikeaan kohtaan!

Eino teki ensimmäisellä kierroksella ruutua. Eino keksi, että ruudussa kuuluu kaivaa, kun hiekka oli tosi pehmeää... Ei sitten tajunnut millään, että siellä ei saa kaivaa, vaan toisti vaan virhettä. Koska ei päästy puusta pitkälle ja itsellä alkoi hermo kiristyä, tehtiin muutama kutsuruutu ja annettiin olla. Kyllä nää bordercolliet näköjään on kekseliäitä... Jatkettiin m-i-m kaukoilla. Maahanmenot on parantuneet. Ollaan tehty down-pläts-erottelua, millä nytkin aloitettiin. Pläts siis tarkoittaa maahanmenoa pää maassa ja down pää ylhäällä. Nyt pää pysyy ylhäällä jo parista metristä. Istumaan nousut ei sen sijaan tunnu edistyvän. En pääse metriä kauemmas, kun Eino ei joko nouse ollenkaan tai pomppaa eteenpäin noustessaan. Kosketuskepin kanssa onnistuu, mutta ilman ei. Normisettiä myös tänään, epäonnistuneita nousuja ja Eino alkaa turhautua, kun ei onnistu...

Noel kokeili toisessa setissä ensimmäistä kertaa sitten kevään luoksetulon stoppeja. Olin todella yllättnyt positiivisesti, kun se teki oikein hienoja stoppeja! Tehtiin takapalkalla ja pari ensimmäistä kertaa possu varasti palkalle suoraan stopista. Viimeisellä toistolla malttoi odottaa lupaa. Ei tehty enempää toistoja, kun stopit oli kerraassan loistavia. Tämän jälkeen hinkattiin seuruuta. Tehtiin lelulla, kun Noel on oppinut leikkimään ihan kunnolla. En tiedä mitä teen toisin, mutta nykyään se repii ihan äristen lelua, liekkö katsonut Einosta mallia. Noel on alkanut kesän jälkeen poikittaa tosi pahasti. Koitin seuruuttaa ympyrää vasempaan ja tehdä paljon yllättäviä vasempaan käännöksiä ja pysähdyksiä, koska niissä se korjaa asentoaan. Noh, välillä se oli suorempi, mutta enimmäkseen vino... En tiedä, mistä tämä on tullut, koska Noel ei ole mielestäni ikinä poikittanut aiemmin, nyt se on vaan tauon jälkeen alkanut tehdä sitä. Tässä riittää työnsarkaa... Asenne oli kuitenkin hyvä, ei hyytynyt loppua kohden, vaikka hinkattiin aika pitkään.

Eino teki toisella kierroksella kapulan pitoa. Koska nouto takkuaa nyt ihan totaalisesti, enkä tiedä, mitä pitäisi tehdä, niin tehdään nyt tätä mitä osataan ja kysellään jatko-ohjeita sitten parin viikon päästä Oililta. Tehtiin pitoa nyt sivulla puukapulalla. Pään asento pysyi ihan suht ryhdikkäänä ja otti nätisti. Kerran taisi pudottaa, kun toin kädet kapulalle. Muuten piti hyvin. Tehtiin myös Einon kanssa seuraamista, mikä oli nyt ihan tosi tarkkaa. En antanut sille lelua ollenkaan koko treenin aikana, olin tosi rauhallinen ja palkkasin vaan kuivanappuloilla. Tällä linjalla varmaan jatketaan.


Tiistai

Noelin agilityryhmä

Hallilla oli siivoustalkoot, joten osa ryhmän treeniajasta meni siihen. Kaikki teki sunnuntain ohjeiden mukaan hyppytekniikkaa. Noelin kanssa keskityin lähinnä mielentilaan, rimojahan se ei tiputa. Ensimmäisellä kerralla tehtiin perusgiriä lelupalkalle. Noel oli aika varovainen. Haki kyllä lelua, mutta ei lähtenyt repimään sitä.

Toisella kerralla tehtiin korkeusgridiä 30-35-25. Korkeinta rimaa Noel jo selvästi pikkuisen arpoi. Sehän ei ole montaakaan kertaa 35 korkeaa rimaa hypännyt. Koitin nyt panostaa vielä enemmän leikkimiseen ja olla täysillä mukana siinä. Aloitettiin pelkällä lelulle juoksulla, jossa ehdin itse ensin lelulla ja nappaan sen itselleni. Nyt Noel menikin gridin paremmin ja possuili varastaen lähdössä...

Päätin nyt joka tapauskessa, että muutama ensimmäinen kerta ohjatuissa treeneissä keskitytään vain oikeaan mielentilaan ja leikkimiseen. Noelilla on se agihallin kirous, että siellä aina ahdistaa. Tokohallissa ja kentällä se on ihan erilainen. Agihallissakaan sillä ei ole mitään ongelmaa, jos olen sen kanssa siellä kahdestaan, mutta se ottaa siellä selvästi enemmän häiriötä kaikesta kuin muualla ja ahdistuu herkästi. On se kuitenkin sen verran kehittynyt, että jossain vaiheessahan se ei leikkinyt agihallissa ollenkaan, mutta nyt se kuitenkin leikkii edes jollain muotoa. Vielä kun sen leikin saisi samanlaiseksi kuin muuallakin.

Tokon ot-ryhmä

Eino osallistui paikkamakuuseen. Paikkamakuu oli sellainen sovellettu evl-paikkis, jossa Einon piti maata koko ajan. Alussa se meni taas aika mutkalle, mitä pitäisi edelleen vaan treenata, koska ei näytä kovin kivalla, kun asento on ihan ihmeellinen, eikä siinä ole varmaan järin helppo olla, lonkalle putoamisen vaara kasvaa, vaikka aika hyvin Eino omituisen asentonsa pitääkin. Alussa, kun muut makasi jonkun 1-2 minuuttia, en käynyt palkkaamassa. Siinä vaiheessa, kun muita koiria alettiin laittaa alas, Eino oli selvästi hyvin kiinnostunut ja silmät pyöri päässä, minkä ehti. Tähän en kuitenkaan aio puuttua, se on jo ehkä vähän kohtuutonta määrätä silmien asentokin. Kuitenkin, kun päästiin Einon viereiseen koiraan, se nosti päänsä maasta. Käskin laittamaan leuan takaisin maahan ja nyt se sai paremman asennon kuin aiemmin. Kun toisia kutsuttiin, menin lähemmäs seisomaan, koska juoksevat koirat on Einolle pahin häiriö maailmassa, ne oikein kutsuu Einoa leikkimään sen omasta mielestä. Eino malttoi kuitenkin hyvin mielensä ja tyytyi vain pyörittelemään silmiään. Vaikka Eino on päässyt treenaamaan paikkamakuuta ihan tosi, tosi vähän, eikä sitä tule itsekseenkään pahemmin treenattua, niin silti mulla on aika vahva usko siihen, että pystyisi ihan hyvin tekemään koepaikkiksen. (Pakkohan sitä on tietysti ennnen koetta päästä testaamaan.) Einolla on ollut alusta asti hirmu vahva paikalla pysyminen, vaikkei sitä ole siitä palkattu lähes ollenkaan, sille on vaan tehty selväksi, ettei siitä lähtemisestä seuraa mitään hyvää. Aksassakin se oppi odottamaan ihan muutaman toiston jälkeen, kun se tajusi, ettei se pääse radalle, jos ei odota. Joku asia sentään meillekin helppoa :D Einolla on myös hyvin vahva luopuminen, mikä auttaa sitä kaikissa häiriötilanteissa, ainut mihin se meinaa toisinaan edelleen langeta, on ne kutsuvasti juoksevat koirat, mikä on tietysti se todennäköisin häiriö kokeessa...

Noel teki kolme tunnaria, mitkä liikkuroin itse. Toi joka kerta oman! Tunnari alkaa selvästi palautua sen mieleen ja on taas yksi sen lemppariliikkeistä. Noel teki myös kaukoja takapalkalla. Kaukojen tekniikka on säilynyt tauosta huolimatta hyvin. Joissain vaihdoissa se kyllä liikkuu aavistuksen taakse päin. Tähänkin tietysti pitäisi kiinnittää huomiota, jos kymppiä havittelisi tästä liikkeestä... Vanha ongelma myös palasi takaisin kehiin eli m-s-i yhdistelmän lopuksi menee uudestaan maahan. Erottelutreeniä siis kehiin. Noel myös seurasi ja poikitti, kuten edellisenäkin päivänä...hohhoijaa... Lopuksi tehtiin vielä eteenlähetyksiä ensimmäistä kertaa kahdeksalla teipin palalla merkattuun ympyrään. Hymistelin siitä vähän muille, joitten koirat jäi kiinni niihin teipinpaloihin kiertäen niitä ja kuka mikäkin. Noelhan on niin yksinkertainen, että tekee juuri niin kuin pyydän, eikä ala soveltaa ja p*skan marjat... Noelillekin oli tosi vaikeaa mennä yli niistä teipin paloista. Se selvästi haki niitä kuin kosketusalustoja ja jos nyt ei pyäshtynyt kohdalle, niin ainakin hidasti, että kohta se stoppi tulee ihan varmasti... Noelilla oli kosketusalusta ympyrän takana, mutta tosi vaikeaa oli saada sitä siitä ympyrästä yli. Tällaista pitää siis treenata ja paljon, koska ainakin itse liikkurina näen teipinpalat tekonurmipohjaisessa hallissa helpoimpana merkkaamiskeinona ja sitä tapaa varmasti tullaan meidän hallissa näkemään kokeissa jatkossakin.

Einon kanssa koitettiin räpeltää taas kaukoja. Ei taas meinannut istumaan nousut ottaa onnistuakseen. Saatiin vinkiksi, että jos joku toinen pitäisi kosketuskeppiä sen pään päällä, enkä minä itse. Kosketuskeppi ei tietenkään ollut mukana, niin että voisi sitä kokeilla saman tien...


Keskiviikko

Ei oikeastaan treenattu ollenkaan, jotain pientä vaan sisällä. Aamulla käytiin metsälenkillä lammen rannassa ja otettiin vähän syksyisiä kuvia. Eino päätti käydä vielä uimassa, enkä raaskinut kieltää, kun siitä oli niin hauskaa juosta rallia rantavedessä :D Toivottavasti koirat ei voi vilustua... Koulun jälkeen käytiin uudestaan ihan hyvän pituinen lenkki, hihnoissa tällä kertaa. Illalla kävin kouluttamassa, enkä ottanut koiria enää mukaani, kun ne oli jo sen verran urheilleet tälle päivälle. Yhdeksän jälkeen ei aina treenimotivaatio ole enää ihan huipussaan...




Torstai

PK-yhdistyksen tottistreenit

Oltiin vähän myöhässä, joten lähdin vielä kävelyttämään koiria, kun toisille jo ammuttiin. Noelkaan ei reagoinut laukauksiin, vaikka kuuli ne selvästi! Einon vuorolla Noel oli autossa ihan kentällä, mutta vaikutti olevan siellä ihan terhakkana ampumisesta huolimatta. Einolle ammuttiin kaksi laukausta sen leikkiessä. Tämä oli nyt kolmas kerta ampumista, eikä se edelleenkään reagoinut mitenkään :)

Ampumisten jälkeen halusin testata kaukoja siten, että appari pitää kosketuskeppiä. Eino ei oikein tajunnut, että se keppi on siellä, kun en itse pitänyt sitä. Joitain onnistuneitakin toistoja saatiin, mutta myös paljon turhautumista... Tämän jälkeen Eino teki ensimmäisen eteen menonsa lelulle. Hyvin lähti, mutta hidasti vähän ruohotupon kohdalla, luuli sitä joksikin merkitykselliseksi. Jatkoi kuitenkin juoksuaan lelulle. Tästä tulee kyllä Einon lemppari, kun saa juosta tuhatta ja sataa...

Tämän jälkeen tehtiin noutoa. Sain Einon aamulla kotona istumaan sivulle kapulasuussa. Jätän sen siis seisomaan kapula suussa, menen itse viereen ja käsken sivulle. Se istuu kapula suussa! Työvoitto tämäkin, nyt se pystyy edes tuon verran liikkumaan pudottamatta tai purematta kapulaa. Aloin nyt treenata noutoa sorvatulla kapulalla, mitä on selvästi epämiellyttävempää purra kuin kevyttä laipallista kapulaa. Koitin saada sitä kyllä liikkumaan enemmänkin kapula suussa, mutta tämän pitemmälle ei tänään asiassa edetty. Loppuun vielä pienet pätkät seuruuta namilla ja sain sen suht rauhallisesti seuraamaan.

Otin Noelin lopuksi kentälle. Leikittiin vähän ja se oli ihan innoissaan. Tehtin lelulla seuraamispätkiä. Aukeaminen oli yhtä kamalaa kuin aiemminkin tällä viikolla, mutta ehkä se tärkein asia oli kuitenkin se, että Noel seurasi tosi innoissaan vieraalla kentällä!

Perjantai:

Perjantaina oli tarkoitus treenata oikein ajan kanssa, mutta toisin kävi. Olin ensin neljä tuntia koulussa ja siihen perään kahdeksan tuntia töissä, joten aikaa treenaamiseen ei oikein jäänyt...

Lauantai:

Olin lauantaina suurimman osan päivästä talkoilemassa TopTeam-leirillä. Päivä meni kyllä nopeasti ja oli mielenkiinoista seurata eri tasoisten koirakoiden treenaamista. Ensi viikolla on pakko päästä treenaamaan TopTeamin jäljiltä hallille jäänyttä rataa! Mitään ihmeellisiä ahaa-elämyksiä en saanut, mutta kokeilemisen arvoisia treenejä siellä näki. Omilta koirilta tämä tietysti verotti aikaa ja illalla käytiin vaan lenkillä ja koirakaverin kanssa rälläämässä.


Sunnuntai:

Eino täytti jo 9kk!
Haku

Einolla oli hakutreenit. Einon ongelma on nyt vähän se, että se irtoaa ihan tosi hienosti ja kauas, mutta se ei ole ehkä se pointti, että pitäisi juosta vaan kovaa ja kauas. Se saattaa juosta suoraan ohi maalimiehestä tai sitten se juoksee ristiin rastiin etsien. Se kyllä etsii koko ajan, mutta ei ehkä käytä nenäänsä parhaalla mahdollisella tavalla, vaan uskoo siihen, että kun tarpeeksi juoksee, niin kyllä se maalimies lopulta löytyy.

Tänään tehtiin ensimmäinen pisto haamulla. Eino lähti hyvin oikeaan suuntaan, mutta vähän ennen maalimiestä se kurvasi oikealle. Juoksi ikään kuin piston sinne ja kääntyi takaisin juosten maalimiehelle. Toinen pisto oli kumpareen taakse, joten maalimies kävi näyttäytymässä kumpareen päällä ja meni piiloon. Tämä meni ihan juoksemiseksi. Kävi siinä, missä oli maalimiehen nähnyt ja lähti juoksentelemaan ympäriinsä. Koitin huutaa Einoa välillä pois, mutta hänhän ei jätä hommia kesken. Kun kerran on lähetetty etsimään, niin sitten myös etsitään niin kauan, että löytyy... Ja löytyihän se maalimies lopulta, monta kertaa oli taas juossut tosi läheltä ohi.

Kolmas pisto tehtiin ääniavuilla. Lähti taas hyvin suoraan, mutta kurvaili vähän matkalla. Ei kuitenkaan ollenkaan yhtä pahasti kuin toisella pistolla. Neljäs pisto myöskin ääniavulla ja juoksi suoraan maalimiehelle. Välillä Eino juoksee suoraan ja löytää maalimiehen helposti, mutta välillä se harrastaa tuota ristiin rastiin juoksemista enemmän tai vähemmän. Yleensä pistot paranee loppua kohden. Ensimmäisellä pistolla sillä on tapana juosta ohi ja jatkaa matkaansa kauan tallatun alueen ulkopuolelle. Muilla pistoilla se sitten säntäilee sinne tänne. Jatkossa voisi kokeilla lähempänä olevia maalimiehiä, jotta etsiminen olisi ensisijaisempaa irtoamiseen ja juoksemiseen nähden.

Toko

Käytiin kaverin kanssa treenaamassa lähikentällä. Noel aloitti koemaisella seuraamisella pitkästä aikaa. Olin todella positiivisesti yllättynyt! Koeseuraamiseksi se oli ihan hyvä. Asento oli yllättäen suora, alussa oli pientä aukeamista, mutta asento suoristui seuraamisen aikana. Olisiko niin, että kun vire vähän laskee, poikittaminen lakkaa... Muutamia keskittymiskatkoksia oli, että Noel katseli ympärilleen, mutta ei mitään isompaa häiriöihin kiinni jäämistä. Hitaassa käynnissä vähän seilaa ja pari perusasentoa vaati muistuttelua. Peruuttamista ei tehty ollenkaan, mutta kaksi askelta taaksekaan ei onnistunut. Noelilta on nyt pakki ihan hukassa. Noel teki myös kisamaiset kaukot. Kaikki vaihdot oikein, mutta s-s liikkui pari senttiä taaksepäin ja m-i karvan verran eteen päin... oli ehkä tekemässä väärää vaihtoa ja teki pikakorjauksen, mistä aiheutui huono tekniikka. I-m jäi hieman vajaaksi, koska oli kiinni häiriössä. Eli ei nyt mitkään parhaat kaukot, mutta ihan kelvolliset.

Eino jatkoi kiertämisellä. Eino on kyllä tehnyt pelkkää kiertämistä enemmän ja vähemmän, mutta ei ollenkaan hyppyjen kanssa. Nyt päätin kokeilla ja hypyt ei olleet sille mikään ongelma. Näin vähän aavistelinkin, kun sillä ei ole samanlaista oppimishistoriaa kuin Noelilla. Se ei ole saanut kiertää mitään muuta kuin merkkiä, eikä se ole hypännyt hyppyä kuin ihan muutaman kerran. Eino ei tehnyt kiertämistä nyt kovin tiukasti niin kuin on minusta ennen tehnyt. Tähän pitää ehkä jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. En tiedä, onko se nyt vasta keksinyt flänkkäämisen, koska se on muutaman kerran agitreeneissäkin lähtenyt kiertämään estettä minusta poispäin, vaikka aiemmin ongelmana on ollut liika minussa kiinni oleminen ja mahdolliset esteitten ohitukset on tapahtuneet siten, että se on tullut liikkeen mukana ohi.

Kiertämisen jälkeen siirryttiin treenaamaan ruutua. Tehtiin ensin targetille. Einolla oli vähän liikaa vauhtia ja targetille pysähtyminen oli jokseenkin mahdotonta. Targetti liukui milloin mihinkin suuntaan. Päätin jättää targetin pois kokonaan. Alkuun Eino etsi targettia, eikä totellut pysähtymiskäskyä. Ei myöskään ymmärtänyt hakea oikeaa paikkaa, jos olin hiljaa. Tehtiin muutama stoppi siten, että samalla kun annoin käskyn paiskasin pallon maahan sen takana, johon reagoi hyvin. Tämän jälkeen alkoi stopit muistua mieleen. Tehtiin muutama näyttöruutu ja sen jälkeen ihan vaan tyhjää ruutua. Kun stopit alkoi toimia ja targetin etsintä unohtua, onnistui oikein hyvin. Haki hyvin keskellä takalaitaan! En tiedä pitäisikö nyt pitää vähän taukoa targetista vai oppisiko se muutaman kerran jälkeen, että jos se targetti ei heti löydy, niin sitä ei ole siellä.

Noel teki myöskin kiertämistä. Tätä pitäisi nyt treenata tosi paljon, koska koko liike on niin kesken. Nyt kiertäminen onnistui taas tosi hyvin. Aloitin vähän lähempää ja joka toistolla kasvatin matkaa niin, että lopulta tehtiin oikeasta matkasta. Noel pysyi hyvässä vireessä, kun palkkasin namilla, enkä lelulla. Ei keittänyt yli, joten ei alkanut huutaa ja pystyi keskittymään siihen, mitä oli tekemässä. Kiertäminen on Noelista ihan parasta, joten tässä kohtaa virettä on ehkä pakko saada vähän alaspäin, vaikka pääasiassa olenkin aina Noelin kohdalla sitä mieltä, että mitä korkeampi vire sitä parempi. Kiertämisestä pitäisi saada ihan videota, koska Noel on niin koomisen näköinen, kun se tikkaa kuin orava tulemaan niin kovaa kuin tassusta lähtee :P En tiedä, miksi kiertäminen onnistuu aina ulkokentällä, mutta hallissa lähtee kiertämään hyppyjä...

Noelin oli tarkoitus tehdä vielä eteen lähetystä, mutta ulkona alkoi olla niin pimeää, ettei kumpikaan meistä nähnyt enää targettia siellä. Tein sitten vaan muutaman toiston tyhjään ja heitin lelun perään. Ajattelin sitten tehdä luoksetulon stoppeja takapalkalla, mutta Noel ei löytänyt palkkaansa piemässä, joten jätettiin sekin yhteen toistoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti