keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Treenikuulumisia
Pitkästä aikaa taas...
16.11 oltiin koiratanssikoulutuksessa. Siellä käytiin joitain temppuja läpi, jotka Noel jo osasi. Lopuksi kaikki esitti kouluttajan tekemän koreografiapätkän. Ihan hyvin sujui ja hiljaisesti, vaikka opetteluun oli ihan liian vähän aikaa. Kaiken kaikkiaan oli kiva päivä ja innostus koiratanssia kohtaan lisääntyi. Oma koreografia on ollut mietinnässä, mutta kun se musiikin päättäminen on niin hirmuisen vaikeaa...
Treenitahti on nyt pysynyt mielestäni aika hyvänä, viime viikolla käytiin hallilla treenaamassa tokoa kolme kertaa. Agilityä ei olla nyt treenattu ohjattujen lisäksi ollenkaan, kun mulla on niin kova stressi alku- ja loppulämmittelyistä ym. koiran lihashuollosta, että on ollut helpompi olla vaan treenaamatta ollenkaan...
Maanantain agitreenit meni ihan hömpöttelyksi treeneissä sattuneen onnettomuuden takia. Ei ollut enää oikein fiilistä treenata ja Noel käytti tilaisuuden hyväksi tekemällä ihan omia ratkaisuja. Kepit otettiin muutaman kerran ja nyt alkaa tuntua, että se ihan oikeasti osaa ne. Vauhtiakin on tullut kivasti lisää.
Tiistain ohjatuissa tokotreeneissä tehtiin vähän sitä sun tätä avoimen luokan liikkeitä/liikkeen osia. Oikeastaan kaikki sujui jotenkin tosi hyvin, ehkä vähän pelottavan hyvin... Täksi päiväksi olin sopinut treenit jo aikoja sitten, mutta eilisten treenien jälkeen tuntui sille, että kannattaisi ehkä antaa olla, kun meni niin hyvin. Lähdin kuitenkin treenaamaan ja ajattelin, etten tee paljoa. Ruutu sujui ihan kivasti. Tunnarikin onnistui. Tunnaria on tehty nyt pari kertaa siten, että kapuloiden seassa on nameja ja se selvästi rauhoittaa Noelia ja auttaa keskittymään. Seuraaminenkin oli ihan seuhteellisen nättiä. Sitten tein hyppyä, kun Noel eilen istui vähän hitaasti. Noh, nyt se ei osannut istua enää ollenkaan. Se joko seisoi tai meni maahan. Ja koska en päässyt palkkaamaan ja tein ihan liian monta toistoa, se meni epävarmaksi, eikä osannut enää hypätäkkään... Sain sen kyllä hyppäämään ja palkkasin vaan pelkästä hyppäämisestä, mutta jäipä nyt hyvä fiilis launtaina koetta ajatellen... Noh, ehkä se vaan on niin, että joku pitää mennä aina pieleen ennen koetta...
Lauantaina ollaan siis menossa kolmanteen ja toivottavasti viimeiseen avoimen luokan kokeeseen. Palailen siis viikonloppuna kirjoittamaan kisaraporttia.
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Treenit käyntiin!
Maanantaina loppui meidän treenitauko. Noelille siis ei tullut kennelyskää. En ihan täysin malttanut olla tekemättä mitään, mutta aika minimissä pidettiin treenit. Kaukoja tehtiin entiseen tahtiin päivittäin, mutta kentällä käytiin treenaamassa vain kahdesti. (Meidän "lähikenttä", ei tietenkään seuran kenttä)
Odotin kovasti maanatain agitreenejä. Ajattelin, että Noelilla olisi hirveästi vauhtia, kun pääsee esteille kolmen viikon tauon jälkeen. No, ei se kovin vauhdikas ollut, mutta yllätti muuten postitiivisesti. Noel nimittäin noudatti ohjaustani todella tarkasti. Se teki ihan todella pienet kurvit ja me saatiin molemmat kouluttajaltakin kehuja siitä, miten pienesti saan sen kääntymään. Noel ei koko treenin aikana tehnyt yhtäkään ylimääräistä estettä tai kurvia. Tämä on kyllä todellinen työvoitto, sillä kääntyminen on (heti keinun jälkeen) ollut meidän suurin ongelma. Noel kurvailee omiaan, eikä kuuntele ja sitten, kun yrittää ottaa uusiksi se paineistuu... Varmasti mulla on usein vikaa omassakin ohjauksessa, mutta välillä se vaan tulee ohjauksesta läpi ja sitten kun se kerran lukitsee jonkun (väärän) esteen, niin se sitten toistaa sitä virhettä kerta toisensa jälkeen vaikka mitä tekisi. Hän kun vaan tiettää paremmin.
Keppien kanssa oli sitten vähän enemmän ongelmia. Kulma oli vaikea ja ohjasin sen kerta toisensa perään väärään väliin. Noelille pisteet siitä, että jaksoi toistoja, vaikka mokailin. Sitten kun päästiin oikeaan väliin, oli Noelin vuoro olla huolimaton... se viimeinen keppiväli...
Tiistaina oli vuorossa ohjatut tokotreenit - ekan kerran kolmeen viikkoon. Ensin tehtiin evl tyyliin 2 minuutin paikkaistuminen. Noel ei ole tehnyt istumista siten, että olen piilossa muuta kuin kotona. Otin kuitenkin pienen harkinnan jälkeen riskin ja menin piiloon, kun ei sillä ole ollut mitään ongelmia. Kerran kävin sitä katsomassa piilosta ja kehuin. Hyvin oli istunut, tosin jossain vaiheessa tuli ehkä tylsää ja oli katsellut taakseen ja haistellut. Palatessani viereen se kyllä teputti vähän etutassujaan. Ei ole kyllä tullut treenattua koiran viereen palaamista, kun se istuu eli jossain vaiheessa, kun ehtii, voisi tämänkin ottaa ohjelmaan.
Paikalla makaaminen tehtiin siten, että koirat oli jonossa ja ohjaajat meni piiloon. Sitten ohjaajat kävi vuorollaan siirtämässä jonon ensimmäisenä maanneen koiran jonon perälle. Noel selvisi tästäkin hyvin, vaikka sellaista häiriötreeniä ei olla tehty, missä olisin piilossa.
Sitten oli vuorossa ruutua ja voi vitsit! Noel oli selvästi työstänyt asiaa tauon aikana pienessä päässään. Ensin tehtiin leluruutu pitkästä matkasta, minne Noel sinkosi lujaa ja ruudusta löytynyt pallo kelpasi tällä kertaa palkaksi. Sitten tehtiin pari toistoa kutsuruutuna. Tämän jälkeen kokeiltiin lyhyeltä matkalta tyhjään ruutuun lähetystä, jonne Noel meni hienosti ihan kuin se olisi aina tiennyt, mitä siellä ruudussa kuuluu tehdä. Tehtiin vielä muutama toisto aina matkaa pidentäen ja Noel meni joka kerta yhtä hienosti oikeaan paikkaan. Lopuksi otettiin vielä leluruutu pitkästä matkasta. Noel on oppinut hyvin katsomaan ruutuun, kun sille sanoo "missä ruutu", mutta toisaalta ei yritä enää rynnätä ruutuun pelkästä virittelystä. Näistä ruututreeneistä tuli kyllä sellainen olo, että ehkä se kuitenkin voi vielä oppia sen ruudun ennen 10. syntymäpäiväänsä :D
Vapaavalintaisena liikkeenä uskaltauduttiin tekemään seuraamista, kun ruututreenit meni niin hyvin. Noel seurasi tällä kertaa ihan kivasti. Yhdessä vaiheessa meinasi lähteä vähän keulimaan, mutta huomauttamalla korjasi. Siitäkin huolimatta, että se seurasi "ihan kivasti", tuntui että jotain kuitenkin puuttui ja seuraaminen olisi voinut olla intensiivisempää. Mietittiin, että seuraamista voisi lähteä työstämään mm.
Lauantaina on vuorossa kauan odotettu koiratanssi koulutus. Meidän koiratanssit on ollut viime aikoina aika minimissä. Mitään ohjelmaa en ole saanut aikaiseksi. Ääntely alkaa olla jo aika iso ongelma, mutta en oikein tiedä tehdäänkö me tätä niin tosissaan, että viitsisin siihen alkaa puuttua. Vaikka onhan se tosi ärsyttävää, kun se temppuja tehdessään haukkuu, vinkuu, kiljuu, murisee, turisee... Ääniskaala on todella laaja...

- yllätyksellisyydellä, ensin tehdäänkin paikalla käännös johonkin suuntaan ja sitten lähdetään liikkeelle.
- kuuntelurteeniä, sanotaan ensin sivu-käsky ja sitten tehdään nytkäys eteenpäin. Koiran tulee pysyä paikallaan, eikä lähteä liikkeen mukaan.
- kontaktitreeniä siten, että sanotaan sivu ja seistään vaan paikallaan vaikka 2 minuuttia ja koiran vaan pitää jaksaa pitää kontaktia. (tätä on tehtykin paljon viime aikoina)
- häiriöseuraamista, jolloin koiran pitää keskittyä enemmän tekemiseensä, jolloin se ei ehdi tylsistyä.
Lauantaina on vuorossa kauan odotettu koiratanssi koulutus. Meidän koiratanssit on ollut viime aikoina aika minimissä. Mitään ohjelmaa en ole saanut aikaiseksi. Ääntely alkaa olla jo aika iso ongelma, mutta en oikein tiedä tehdäänkö me tätä niin tosissaan, että viitsisin siihen alkaa puuttua. Vaikka onhan se tosi ärsyttävää, kun se temppuja tehdessään haukkuu, vinkuu, kiljuu, murisee, turisee... Ääniskaala on todella laaja...
maanantai 28. lokakuuta 2013
Joukkue pm-kultaa!
Teknisten ongelmien vuoksi blogin päivitys on vähän heikkoa ja piirimestiksistäkin on jo yli viikko aikaa, mutta tässä muutama päivä kokeen jälkeen kirjoitetutut ajatukset:
Launataina oli
kauhulla odotetut Suur-Savon kennelpiirin piirimestaruudet Pieksämäellä.
Avoimeen luokkaan oli ilmoitettu 14 koiraa. Mukana oli myös kaksi
japaninpystykorvaa, Noel ei siis ollut ainoa pikkukoira. Pidin Noelia ennen
koetta lähinnä autossa. Pihalla ollutta hyppyestettä käytiin vähän testaamassa,
mutta päällä ollut takki ja lumi aiheutti esteeseen kolauttelua.
Kehäänmentarkastuksessa
tuomari halusi "tarkastaa juoksut" myös uroksilta, niinpä Noelin
peppu piti nostaa ylös, sillä se olisi halunnut istua. Noel kuitenkin palautui
tästä nopeasti ja käveli reippaasti paikallamakuupaikalle.
Paikallamakaaminen:
10
Noel oli vähän jännittynyt, mutta tuli perusasentoon. Meni ensimmäisestä
käskystä maahan ja jäi nätisti. Piilossa ollessa kuului jostain jotain räminää
ja pelkäsin, että Noel nousisi. Piilosta palatessa oli kuitenkin paikallaan, tosin
kävellessäni koiraa kohti, liikautti vähän takapäätään. Nousi ensimmäisestä
käskystä. Tuomari ei kommentoinut mitenkään.
Seuraaminen: 7,5 Tätä ei voi kutsua
edes seuraamiseksi. Noel vain kulki mukana. Ns. seuraaminen oli ihan kamalaa
alusta loppuun. Yhden lisäkäskynkin jouduin antamaan. En tiedä miksi
seuraaminen hajosi taas ihan atomeiksi, vaikka kehitys on ollut jo monta
kuukautta selkeästi parempaan suuntaan... Tuomari ei taaskaan kommentoinut
mitenkään, tosin 7,5 oli mielestäni tästä seuraamisesta ihan liikaa.
Liikkeestä
maahanmeno: 9 En
tiedä, mistä piste lähti, ehkä seuraamisesta.
Luoksetulo: 5 Tuomari tulkitsi
läpijuoksuksi. Tuomari oli aika tiukka luoksareissa ja antoi myös nollia.
Palkintojen jaossa kommentoi, että jos luoksari menee läpijuoksuksi, täytyy sen
muilta osin olla täydellinen, että voi saada vitosen.
Liikkeestä
seisominen: 9
Olisiko piste voinut lähteä siitä, että Noel haisteli maata seisoessaan.
Nouto: 10 Kerrankin pitkälle
lentänyt heitto ja Noel lähti lujaa. Palauttaessa vähän vilkuili liikkuria ja
irrottaessa idiootti omistaja unohti sanoa irrotuskäskyn. Noel kyllä irrotti
kapulasta nätisti, vaikka periaatteessahan se ei olisi saanut irrottaa ilman
lupaa...
Kauko-ohjaus: 10 Tämä oli hyvistä
pisteistä huolimatta oikea farssi. Tähän asti Noel ei ollut ottanut eriyistesti
häiriötä mistään, mutta kun se näki liikkkurin ottavan kaukojen vaihdot
näyttävän palikan, se ei enää suostunut kääntämään tälle selkäänsä. En saanut
sitä millään perusasentoon. Siinä sitten tuomari alkoi jo voivotella, ettei nyt
menisi liike nollille tämän takia ja ehdotti että, jos Noel kävisi tutustumassa
palikkaan. Tästähän Noel vasta riemastui ja alkoi haukkua ja murista
liikkurille, jolloin oli pakkoa sanoa, että jos vaan liikkuri pysyisi
mahdollisimman kaukana. Niinpä sitten liikkuri luopui palikasta ja meni
nurkkaan seisomaan :P Käskin Noelin maahan rauhoittumaan ja siitä se sitten
suostui siirtymään sivulle, joskin vähän vinoon. Meni ekasta maahan. Liikkuri
näytti vaihdot hyyyvin varovaisesti, ettei häiritsisi koiraa. Noel vilkuili
koko ajan liikkuria sivusilmällä, mutta teki puhtaat vaihdot. Olin ihan varma,
että pisteitä lähtisi alun sähellyksestä, mutta eipä vaan lähtenyt. Tuomari
kommentoi, että kannattaa totuttaa koiraa erilaisiin häiriöihin...
Hyppy: 7,5 Hypättyään jäi
katsomaan pelottavaa liikkuria ja tarvitsi istumiseen tuplakäskyn.
Kokonaisvaikutus: 9 Tuomari ei
kommentoinut tätäkään mitenkään, mutta ihmeen hyvät pisteet.
Yht. 170p. AVO1 sija
5/14.
Suur-Savon kennelpiirin joukkue pm-kultaa. Tuomarina Tuire Marjamäki
Tuomari ja liikkuri
olivat molemmat kyllä todella ymmärtäväisiä ja ystävällisiä Noelia kohtaan.
Varmastikaan kaikki eivät olisi olleet. Tilanne tuntui ihan ikuisuudelta,
vaikka todellisuudessa se kesti ehkä minuutin (joka tosin sekin on pitkä aika).
Itsellä on kyllä kehittynyt hermot Noelin kanssa ihan hirveästi. Pysyin koko
ajan rauhallisena ja yritin saada koiran rauhoittumaan. Myös Noel pystyi
hienosti kokoamaan päänsä tilanteen jälkeen ja jatkamaan suoritusta. Jotenkin
näihin tilanteisiin on jo sillä tavalla tottunut, ettei ne enää tule
yllätyksenä, että "miten se nyt noin reagoi?".
Tuomari oli muuten
oikein mukava, mutta kommentoi kovin vähänlaisesti pistemenetyksiä. Liikkuri
taas liikkuroi pikavauhtia niin, että koe oli reippaasti etuajassa. Toisaalta
hyväkin, että koe sujui sutjakkaasti, niin ei jäänyt koiralle aikaa keksiä omaa
kivaa (jos ei lasketa noita kaukoja). Tällä kertaa Noel vastasi mielestäni
paremmin kehuihin kuin edellisessä kokeessa.
Tämän päivän kuulumiset:
Nyt ollaankin sitten kahden viikon treenitauolla. Noelin koirakaverilla on kennelyskä, enkä vielä tiedä onko Noel saanut tartuntaa. Todennäköisesti ei, mutta en voi ottaa sitä riskiä, että se onkin saanut tartunnan ja tartuttaa treeneissä muita. Noelilla on vielä kennelyskärokote voimassa ja päätin käydä sen uusimassa heti tammikuussa, kun voimassaoloaika loppuu, vaikkei kennelyskärokote pakollinen olekkaan. Erityisen harmittavaksi tämän tekee se, että tiistaina olisi ollut Oili Huotarin koulutus, jonka jouduin perumaan, mutta ei voi mitään. Jotta tästäkin nyt olisi jotain hyötyä, niin pidetään nyt totaalitreenitaukoa tämä kaksi viikkoa, kun ei ole tullut muuten taukoiltua. Katsotaan sitten sen jälkeen mennäänkö marraskuun kokeeseen ja onhan tässä sekin mahdollisuus, että Noel oikeasti sairastuu, jolloin tauko tietysti venyy paljon pidemmäksi.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Treenikuulumisia
Tämän viikon ohjatut treenit on jo takana päin.
Maanantaina aloitettiin uudessa agilityryhmässä. Olosuhteiden pakosta Noel treenaa kisaavien maxien ryhmässä... Jännitin treenejä hirveästi, kun pelkäsin Noelin paineistuvan uudessa ryhmässä. Ainut mikä sitä paineisti oli varmaan oma jännitykseni. Noel tuntui vähän tavallista hitaammalta, mutta ei siitä muuten paineistumista huomannut. Rata oli sellainen kohtuullisen helppo, jossa oli pari vaikeampaa kohtaa. Puomilla näkyi ihan uusi ilmiö: Noel alkaa hidastaa alastulolla ennen aikojaan... Kääntyminen oli taas tosi vaikeaa, kun kohtaan ei voinut tehd valssia. Ensimmäisellä kerralla kepeillä jätti viimeisen välin suorittamatta. Toisella kertaa pujotteli loppuun asti. Toisella kierroksella laitoin suosiolla ohjurit viimeiseen väliin, ettei tarvitse varmistella. A:n kontaktit oli hyvät. Radan lopuksi oli pitkä loppusuora, jossa sai tehdä 5 takaaleikkausta peräkkäin. Tässä Noel pääsi loistamaan takaaleikkaustaidoillaan :)
Tiistaina oli ohjatut tokotreenit. Kehäänmenotarkastus oli ok. Seuraavaksi tehtiin 3 minuutin piilopaikkamakuu. Nyt malttoi odottaa omaa käskyä ja toisaalta meni ekasta käskystä maahan. Jätössä palkkasin kerran heti parin askeleen jälkeen. Olin koko ajan piilossa. Alussa oli ollut levoton, mutta sitten oli rauhoittunut. Rivissä oli yksi kokemattomampi koira, joka palkattiin kesken paikkamakuun vinkulelulla. Noel oli vilkuillut tätä, mutta ei ollut näyttänyt sille, että aikoisi nousta. Lelun vingutuksen kuuntelu piilosta aiheutti itselle hieman tuskan hikeä... ½ minuuttia ennen loppua oli taas korjannut jotenkin asentoa. Loppu ok.
Omalla vuorolla tehtiin luoksetuloa. Stopit oli ihan hyviä, mutta olisi ne voineet olla paljon parempiakin. Pääasia kuitenkin, että pysähtyi, eikä ennakoinut. Sitten tehtiin kaukoja häirittynä. Tai no, Noelille on häiriötä jo ihan se, että liikkuri on takana. Palkkasin aina jo ekasta istumisesta ja välillä siitä, että piti kontaktia, vaikka liikkuri heilutteli takana käsiään. Noelin kahden puolen oli myös avustajat seisomassa häiriönä. Nämä oli ok. Sen sijaan oven paukuttelu (hyvin hiljainen) Noelin selän takana ahdisti kovasti. Noel hämääntyi tekemään yhden vaihdonkin palkästä liikkurin käsien heiluttelusta.
Toisella kierroksella harjoiteltiin liikkeiden välejä ja kontaktin pitoa. Liikkeestä maahanmenossa meni maahan vasta toisesta käskystä... yksi meidän varmimmista liikkeistä... Seuraavan liikkeen aloituspaikkaan siirtyminen sujui hyvin ja Noel piti kontaktia "lliikkeen alussa". Tehtiin näitä liikkeen alkuja lähellä ihmisiä, mutta Noel ei tästä häirintyynyt. Lopuksi vielä seurattiin. Alussa Noel edisti, mutta ensimmäsien perusasennon jälkeen tajusi itse korjata. Seuruutettiin taas ihmisten läheltä. Noel seurasi kokonaisuudessaan tosi hyvin, eikä häiriintynyt ihmisistä.
Noel pääsi seuran piirimestaruusjoukkueeseen, joten seuraava koe onkin jo 19.10 Pieksämäellä. Suurin jännityksen aihe on, että koe on Noelin ensimmäinen hallikoe.

| Jasmin syksyisissä maisemissa. |
maanantai 30. syyskuuta 2013
Kuulumisia
Ensinnäkin Noel täytti jo 2v. 9.9 :) Tässä Noelin "viralliset" 2-vuotis kuvat:
On se vaan mahdottoman söpö koira, vaikka itse sanonkin <3 Turkkia saisi kyllä tulla vähän lisää. Sitä kun on vaan lähtenyt huhtikuusta saakka. Alkuun karva alkoi juosta pöksyistä ja siitä karvanlähtö on edennyt aina nenää kohti. Nyt lähtee vielä niskasta tukkoja. On kyllä ollut todella perusteellinen karvanvaihto. Nyt Noel syö biotiinia ja toivotaan, että pikku hiljaa alkaisi tulla uutta karvaa, ettei tarvitse koko talvea viettää bikineissä. Vaikka onhan sillä nyt sen verran karvaa, että tuskin sen palella tarvitsee ;) Ja takkikin on keksitty.
2 viikkoa sitten osallistuttiin agimölleihin. Tuloksena 1.sija 5 virhepisteellä. 5 tuli, kun ohjasin Noelin yhdestä hypystä ohi. Radan sai suorittaa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla Noel lähti vähän lapasesta ja teki omia valintoja, taisi tulla 20 virhepistettä. Välissä se vähän kommentoi radan vierelle jätetylle koiralle... Uusinta meni huomattavasti paremmin ja onneksi parempi tulos jäi voimaan. Noel käsi kisapaikalla aika kovilla kierroksilla, mikä oli ihan uutta. Yleensä agility ei erityisemmin sen kierroksia nostata. Kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle piti rähjätä. Radalla vauhti oli normaalia kovempi ja ihanne aika alittui reilusti yli 10 sekunnilla. Valitettavsti kierrokset näkyi myös kontakteilla, joille ei ollut aikaa pysähtyä. "Ota"-käsky meni ihan kuuroille korville. Siitä huolimatta, että se ei pysähtynyt, se juoksi kuitenkin kontaktit alas asti ja selvittiin ilman kontaktivirheitä. Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen ensimmäisiin mölleihin. Tärkeintä oli, että Noeilla oli kivaa, eikä se paineistunut. Nytpähän tiedän, miten se käytäyttyy kisatilanteessa ja mitä pitää vielä treenata....
Kuvat on mölleistä ja ne on ottanut Ville Lehmusvuori.
Eilen käytiin treenaamassa keinua, keppejä ja kontakteja. Noel teki keinun ensimmäistä kertaa ilman, että hidastin sitä yhtään!!! Palkkana sillä oli kissan märkäruokaa, mikä tuntui motivoivan hyvin. Se ei ehtunyt jäädä pelkäämään, kun oli niin kiire palkalle. Hitaasti se toki menni, mutta ei kuitenkaan ihan ryömimällä. Keinun pamaukseen se ei reagoinut ollenkaan. Ehkä meillä kuitenkin on toivoa keinun suhteen.
Keppejä tehtiin etupalkalla ja se todellakin tuntui toimivan. Palkkana oli kuminen reikäpallo. Aiemmin on tuntunut, ettei Noel oikein syty kuolleesta lelusta, mutta kai se piti palkkaa ihan hyvänä, kun teki keppejä niin innoissaan. Ensin tehtiin 6 keppiä siten, että viimeisessä välissä oli kaksi ohjuria päällekkäin estämässä väärät suoritukset. Noelin ongelmahan on viimeinen väli, keppien hitaus ja se, että olen rytmittänyt sitä omilla askeleilla huomaamattani. Nyt jäin joko paikalleni seisomaan tai juoksin edelle. Pari kertaa Noel jäi selvästi miettimään, mitä sen oikeasti kuuluu tehdä. Sitten alkoi löytyä vauhta ja saatiin hienoja itsenäisiä keppejä. Väliin tehtiin myös 12 keppiä. Sitten poistin eka toisen ohjurin ja lopulta molemmat. Silti saatiin oikeita suorituksia. Noel teki myös hienoja sisäänmenoja kepeillä eri suunnista, mutta ne se onkin osannut aina kuin luonnostaan.
Lopuksi tehtiin vielä kontakeja puomilla. Tässäkin etupalkka. Kuten arvasin ensimmäiset kerrat meni läpijuoksuksi, mutta sitten se tajusi, että palkan saa vain pysähtymällä. Ja puomi suoritettiin laukkaamalla, ei ravaamalla! Näistä treeneistä jäi sellainen olo, että se oikeasti saattoi oppiakin jotain. Aiemmin en ole etupalkkaa suosinut, kun Noel alkaa ryysiä ja kaskittyminen katoaa. Aiemmin se ei olisi kestänyt toistoja niin paljon, että olisi jossain välissä tajunnut jutun juonen. Nyt otin kuitenkin riskin ja äkkiä se sai ajatuksesta kiinni. Näitä pitää nyt ehdottomasti vaan jatkaa. Ensi viikon maanataina me aloitetaan taas uudessa agiryhmässä.
Myös tokossa siirrytään uuteen ryhmään huomisesta alkaen. Tokossa on nyt kokeen jälkeen pidetty vähän taukoa avo-liikkeiden hinkkauksesta ja treenailtu voittajan liikkeitä. Olen nyt naksutellut ruudun paikkaa. Noel menee siis tyhjään ruutuun ja palkka tulee minulta. Noel on todella innokas, mutta jotasin syystä se kerta toisensa jälkeen jaksaa tarjota vasemman puoleista takamerkkiä. Se saattaa tehdä monta onnistunutta ruutua peräjälkeen ja sitten se taas meneekin sinne merkille... Noh, ehkä se harjoituksen myötä lopulta tajuaa, ettei siitä merkiltä saa palkkaa. Lisäksi on palattu tunnari pariin. Uusien tunnarikapuloiden mytöä onnistumisprosentti lähentelee sataa. Nyt lopulta paneudutaan tunnarin palautukseen, Enää ei riitä, että sylkee oikean kapulan eteeni... Kaukoja on jumppailtu joka ilta ties miten kauan. Tällä hetkellä vaihdot onnistuu ilman apuja 10 sentin etäisyydeltä. Tosin ei 100 prosenttisella varmuudella. Olen toki tähänkin edistykseen todella tyytyväinen, mutta siitä huolimatta kaukot edistyy tuskastuttavan hitaasti... Hyppynouto sujuu hyvin, mutta metallista on nyt tullut jostain syystä ällöttävä, vaikkei se sitä ennen ollut. Liikkeestä istumista on aloiteltu ja saatu nopeasti hyviä tuloksia. (Tähän löytyi hirmu hyvä ohje Salme Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjasta. En ollut tullut ajatelleeksi asiaa tältä kantilta ja Noel tajusi idean heti, kun otin ohjeet käyttöön.) Askelsiirtymät Noel osaa ja peruuttaminenkin on ok, välillä meinaa mennä vähän vinoon. Hidaskäynti onnistuu myös hyvin. Lähinnä seuraamiseen pitäisi vaan saada pituutta lisää siten, ettei motivaatio kärsi...siinäpä vasta temppu ja miten se tehdään...
Seuraavaksi avoimen kokeeksi olen kaavaillut 10.11 Kangasniemeä, silllä se on kauden viimeinen ulkokoe ja sitten 30.11 on oman seuran koe omassa hallissa. Näin vältytään vierailta halleilta ja on edes teoreettinen mahdollisuus saada TK2 vielä tänä vuonna. Jos ei onnista, niin omalle seuralle on onneksi tulossa kokeita joka kuukausi ensi keväänä.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013
AVO1
Tänään siis koitti se kauhulla odotettu päivä ja Noel korkkasi avoimen luokan.
Kehäänmenotarkastus meni hyvin miestuomarista huolimatta. Pidin Noelia pannasta, kuten on harjoiteltu, eikä se pahemmin yrittänyt pakoon. Myös kehään meno oli suhteellisen hillitty, sillä tätäkin on viime aikoina harjoiteltu, ei enää höyryveturityyliä...
Paikkamakuu: 10 Jonkin verran oli kuulemma ollut levoton ja jokin ötökkökin oli mahdollisesti kiusannut, mutta pysyi kuitenkin. Tuomarin linja oli kaikille 10, jotka vaan makasi sen 3min ja totteli käskyt.
Seuraaminen: 9 Alussa oli vähän kuutamolla ja ekaa perusasentoa piti vähän pohtia, mutta parani loppua kohden.
Liikkeestö maahanmeno: 9 Melkeinpä vois sanoa, ettei seurannut ollenkaan. Itse maahan meno ja loppupa oli ok.
Luoksetulo: 5 Tuomari laskeskeli, että tuli juuri ja juuri yli 3 omaa mittaansa. Ilmeiseti tuomari laski tämän merkistä, ei antamastani käskystä. Annoin käskyn ehkä liian myöhään. Joka tapauksessa otti mielestäni aika ankarasti pisteitä siihen nähden, mitä olen aiemmissa kokeissa nähnyt luoksareista annettavan. Noelin 3 omaa mittaa ei kuitenkaan ole kovin paljoa...
Liikkeestä seisominen: 9 Loppupa oli vino. Seisahtuminen oli ilmeisesti riittävän nopea ja taisi olla melko suorakin, ei myöskään liikutellut tassuja.
Noutaminen: 10 Loppupa oli vino, en tiedä minne lie tuomari katsellut, kun totesi, ettei tämän parempaa noutoa olisi voinut tehdä... Noel myös nytkähti, kun heitin kapulan ja uudestaan. kun liikkuri sanoi "käsky"... Vauhti oli kyllä hyvä, kapulan nosti vähän varovasti.
Kaukot: 8 Ei mennyt ekalla käskyllä maahan, muuten olisi ollut 10, vaihdot oli tuomarin mielestä erinomaiset.
Hyppy: 10 Hypystä on ehkä tullut Noelin uusi lempiliike ja bravuuri.
Kokonaivaikutus: 9 Noel työskenteli iloisesti, mutta loppua kohden se ei enää oikein ottanut kehuja vastaan. Liikkeiden välillä se taas teki omiaan, haisteli ja juoksenteli...
YHT. 172pist. AVO1 sija 2/5. Tuomarina Mauri Pehkonen
Nyt olisi tavoitteena se koulari. Pitäisi vaan saada itsensä potkittua uudestaan kokeeseen. Kokeen jälkeen on aina mukava hehkuttaa tuloksia, mutta kokeessa kyllä jännitti jostain syystä tänään enemmän kuin ikinä aiemmin. Ennen seuraavaa koetta pitäisi kuitenkin tehdä jotain luoksetulon stopille, itsellä ei vaan ole enää hirveästi ideoita... Lisäksi liikkeestä seisomisen ja noudon loppupa:t suoriksi.
perjantai 6. syyskuuta 2013
Koetta kohti
Koe siis lähestyy uhkaavastu... sunnuntaina. Alunperin olin itseasiassa ajatellut pitää treenit minimissä tämän viikon, mutta aika tiukkaan on sitten tullut kuitenkin treenattua. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoitella meidän treenejä tännekin.
Maanantaina oli ohjatut treenit. Tosin kouluttaja ei päässyt paikalle, mutta ajattelin mennä, kun kerran kenttä ja halli olisi vapaat. Loppujen lopuksi kouluttaja olikin hankkinut itselleen tuuraajan, mutta me oltiin ainoat koulutettavat. Tehtiin avoimen luokan liikkeet läpi:
Kehäänmenotarkastus ok. Paikkamakkuu tehtiin itsekseen. Palkkasin heti jätön jälkeen, ennen kuin Noel ehtii korjata asentoaan. Olin piilossa hetken ja palasin koiran luo. Oli ilmeisesti ollut ihan rauhassa.
Seuraamista lyhyt pätkä. Ei tehty juoksuosuuksia. Kokeilin tehdä täyskäännöksen vasempaan, mutta jostain syystä ne ei ikinä toimi muualla kuin kotona. Tehtiin sitten oikeaan ja nekin hajosi kuten aina. Oikeaan käännökset on ehkä parantuneet, mutta täyskäännökset ei toimi edelleenkään. Seuraamisen aluksi Noelia vähän ahdisti perässä kävellyt liikkuri. Tätä ei olla itseasiassa treenattu pitkään aikaan, mutta tämä meni silti yllättävän hyvin. Aiemminhan Noel olisi saattanut pompata monta metriä eteenpäin, mutta nyt se vain aluksi vilkuili taakse, mutta sitten korjasi itse.
Liikkestä maahan: Juuri ennen liikkurin käskyä Noel taas irtosi sivuttaissuunnassa, mitä ei ole tapahtunut vähään aikaan. Meni maahan vähän hitaasti. Loppu ok.
Luoksetulo meni läpijuoksuksi ekaa kertaa ikinä ja juuri oikeaan aikaan, viikko ennen koetta. Viimeiset viikot on olleet aikamoista taistelua tämän liikkeen kanssa ja nyt näen jo painajaisia tästä. Uudella yrittämällä teki oikein kivan stopin, josta palkkasin suoraan. Mulla ei ole mitään hajua aikooko se pysähtyä kokeessa ja jos, niin miten...
Liikkeestä seisominen. Noel irtosi samassa kohtaa kuin liikkeestä maahan menossakin. Mistä se oikein aavistaa, että kohta tulee käsky. Stoppi ok, jonkin verran vinossa kuten aina. Koin valaistuminen tämän asian suhteen viime viikolla. Noel seisahtuu vinoon, konka se ennakoi palkkaa eli taakseen lentävää namia tai palloa... Nyttemmin en ole enää palkannut taakse, mutta eihän se nyt hetkessä oikene, jos on toista vuotta seisahtunut vinoon... Loppu ok.
Noudossa ollaan nyt keskitytty ennakointiin Varkauden möllien jälkeen. Noel siis nytkäyttää oikeaa etutassuaan, kun heitän kapulan. Mitenkään muuten se ei reagoi. Viime viikolla pohdittiin tätä ja päädyttiin siihen, että Noel istuu perusasennossa siten, että sen paino on enemmän vasemmalla etutassulla ja siksi juuri oikea tassu nytkähtää. Kuitenkin heiton jälkeen, Noel pyytää lupaa noutoon ottamalla katsekontaktin.Asia korjaantuu sillä, jos katson, että se istuu paino tasaisesti molemmilla etutassuilla. En uskalla lähteä kieltämään sitä tassun nytkäyksestä, sillä sen seurauksena se ei luultavasti uskaltaisi lähteä noutamaan ollenkaan. Lisäksi pitää olla melkoisen tiukka tuomari, että tuosta rokottaa pisteitä. Muuten nouto oli ok. Vauhti oli kuulemma juuri sopiva, että koira pystyy tekemään noudon vielä hutiloimatta. Itse olen toivonut vauhtia vähän lisää. Loppuperusasento oli vähän vino. Vanha ongelma tämäkin, mutta laittaisin tämän sattuman piikkiin, useinmiten se tulee ihan suoraan.
Kaukot muuten hyvät, mutta liikkui hieman sivusuunnassa. Tämä on ihan oma moka, kun en ole kiinnittänyt huomiota sivuttaissuunnassa tapahtuvaan liikkeeseen, vaan kytännyt vaan takatassujen liikkumista. Ne kyllä pysyy paikallaan, mutta etutassut liikkuu sivuttaissuunnassa, jolloin koira on lopulta hieman vinossa lähtöasentoon verrattuna. Tätä ei tapahtdu aina, vaan lähinnä jos on jotain häiriötä, kuten nyt liikkuri.
Hyppy oli kuten pitääkin.
Yleisesti ottaen Noel oli vähän pihalla. Kontakti ei meinannut pysyä liikkeiden aluissa ja vire oli ihan alavireinen. Pistän kyllä osan sen piikkiin, että liikkeiden välit oli tosi pitkiä, kun juteltiin ohjaajan kanssa ja Noel makasi ne käskyn alla. Vähemmästäkin vire laskee, kun avoimen luokan suorittamiseen meni yhteensä tunti...
Tiistai-aamuna käytiin treenailemssa taas luoksetulon stoppia jalkapallomaaleja kiertäen. Taisi sinne joku onnistunutkin stoppi tulla.
Illalla mentiin omatoimisen treeniryhmän ohitusharkkoihin, joissa ollaan kerran aiemmin käyty. Tehtiin kontaktitreeniä. Koirat rivissä ja yksitellen pujotellaan toisten välistä. Noel piti hirveän nätisti kontaktia ja jaksoi seurata pujottelut. Ohiteltiin toisia lomittain. Taas seurattiin ja pidettiin kontaktia. Lopuksi treenattiin vielä muita tokojuttuja sivussa. Aikomuksena oli taas tehdä luoksetulon stoppeja, mutta Noel kuumui niin paljon maalin kierrosta, että alkoi räksyttää, joten en kehdannut jatkaa, ettei häiritä liiaksi muita. Muuten tehtiin kaukoja ja seisomassa pysymisiä, kun menen koiran taakse. Nämä alkaa jo olla aika varmoja alun vaikeuksista huolimatta.
Keskiviikkona Noelilla oli vapaapäivä, eikä tehty mitään. Keskiviikkoisinhan meidän pitäisi aina tehdä palkattomuustreenit, mutta taas luistettiin niistä. Minusta on aina niin ahdistavaa olla palkkaamatta koiraa hyvin tehdystä liikkeestä :P
Torstaina käveltiin hallille. Hallin seinille on tullut peilit, joten treenattiin niiden avulla seuraamista. Tein tarkoituksella sellaisia pätkiä, joiden aikana olisi tullut liikkurin käsky, jos olisi tehty jääviä. Nyt ei ollut havaittavissa mitään irtoamista, mutta toisaalta eipä ollut liikkuriakaan. Käännöksiä hiottiin ym.
Sitten tehtiin luoksetulon stoppia siivekettä kiertäen. Muutama, mistä palkkasin suoraan. Kerran ilman palkkaa, missä valui ihan liikaa. Lisäksi läpijuoksuja. Hyppyä pari kertaa. Ekan kerran palkka suoraan hypystä. Toisella kertaa palkka istumisesta. Nyt en uskalla ottaa ollenkaan takaisin hyppyjä, kun se viime viikolla jo teki jojohyppyjä. Noelilla on niin ihanan vahva usko aina hypätessä siihen, että se pallo lentää sen pään yläpuolelta. Vaikkei lentäisikään se silti tähyilee taivaalle <3
Tarkoituksena oli tehdä luoksetulon stoppeja putken kautta. Avonaisen putken takana oli toinen putki päät alhaalla. Noel kävi kerran katsomassa tätä suljettua putkea ja päätteli, ettei siitä voi mennä. Tämän jälkeen se ei käytnyt lähelläkään putkea, vaikka yritin sitä sinne lähettää. Se kävi vuoroin kiertämässä siivekettä ja vuoroin hyppäämässä hyppyestettä... En sitten jaksanut alkaa vääntää sen putken kanssa, vaan annoin olla.
Kapulan palautuksia sivulle peilin edessä. Kaksi toistoa ja kun kumpikin oli suora, jätin siihen.
Mentiin vähän katselemaan agihallin puolelle, mitä siellä olisi tarjolla. Tehtiin radan alkua (9 estettä). Noel oli ihanan innokas ja nyt löytyi taas kivasti vauhtiakin. Se jopa varasti kerran lähdössä, mihin en edes puuttunut. Lopuksi tehtiin vielä keppejä. Ensin siten, että viimeisessä keppivälissä oli ohjuri ja kun tämä sujui, niin kokonaan ilman ohjureita. Noel meni vauhdilla itsevarman oloisesti, eikä jäänyt miettimään, että miten se nyt menikään. En uskaltanut ottaa enemmän toistoja, kun kerrankin onnistui.
Vielä kun lähdettin tokohallin kautta pois, Noel oli täynnä virtaa ja olisi voinut vielä jatkaakin. Tämä paransi huonoa omaatuntoani taas kerran liian pitkiksi venähtäneistä treeneistä... Vaikka en sitten tiedä, onko ne liian pitkät, jos koira kerran jaksaa yhtä innoissaan alusta loppuun. Nämä treenit Noel oli kyllä tosi hyvässä vireessä, kaikki tehtiin täysiä.
Tänä aamuna käytiin treenaamassa *yllätys* luoksetulon stoppia. Nyt tehtiin valmiiksi namialustalle jätetyllä takapalkalla. Tällä tekniikalla tulee kyllä tosi nopeita stoppeja, mutta minua ärsyttää, kun menee niin palon aikaa ennakoinnin kitkemiseen. Vaikka läpijuoksuja tehdään paljon, Noel jaksaa aina kokeilla, että mitä jos pysähdyn jo ensimmäisen metrin jälkeen tai en lähde ollenkaan paikaltani... Tähän perään vielä yksi stoppi pallolla ilman takapalkkaa ja oli muuten tosi nopea murinoitten kera... Ehkä on vaan pakko vaihtaa takapalkkaan ennakoinnin riskistä huolimatta.
Tänään on vielä illalla ohjatut agitreenit. Samaa rataa kuin eilen. Ostin eilen Noelille kissan märkäruokaa palkaksi keinun jälkeen. Alkaa olla keinot aika lopussa keinun suhteen, niin ajattelin että jos superpalkka motivoisi Noelia. Vaikka totta puhuakseni, en ole huomannut Noelin työskentelyinnossa muutoksia, oli palkka sitten omat kuivanappulat, nakit tai keitetty sydän, kunhan tarjolla vaan on ruokaa... Mutta kun mulle on aina sanottu, että kyllä sillä palkalla on merkitystä, niin uskotaan sitten niin. Tälläkin viikolla on ollut aina palkkana nakkia motivaation nostamiseksi.
Huomenna tehdään vielä luoksetulon stoppia ja lyhyttä seuraamispätkää. Sunnuntaina koitetaan sitten selviytyä kokeesta hengissä...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)