lauantai 9. maaliskuuta 2013

Varkauden möllit

Tänään lähdettiin Varkauden tokomölleihin. Mentiin paikalle ajoissa, jotta voitaisiin totutella uuteen paikkaan. Halli olikin ihan mukava, siellä ei kaikunut, eikä ollut muutakaan ihmeellistä. Alkuun Noel oli vähän varuillaan, mutta kierreltiin ympäri hallia ja se rentoutui ihan kivasti. Kovaääninen ilmastointilaitekin meni päälle, eikä Noel reagoinut siihen pahemmin. Leikkimään se ei alkanut kunnolla, mitä nyt velvollisuudesta nouti muutaman kerran palloa. Alokasluokka oli viimeisenä, joten jouduttiin odottelemaan tosi kauan. Hyvin Noelilla kuitenkin vire nousi ennen kehään menoa pienillä tempuilla.

Kehäänmenotarkastus: Noel oli sitä mieltä, ettei TODELLAKAAN mene sen kauhean naisen lääpittäväksi. Päätin, ettei se ole valintakysymys ja otin pannasta kiinni. Siinähän sitten oli lääpittävänä.

Luoksepäästävyys: 0 Pannasta kiinniotto kostautui. Noel meni tuomarista niin kauas kuin hihna antoi myöten. Tuomari pyysi nameja ja teki luoksepäästävyyden uudelleen. Lahjomisen kautta Noel taisi lopulta antaa koskea itseensä.

Paikkamakuu: 10 Painanajaismainen paikkamakuu. Ensin viereinen koira lähti ohjaajansa luo. Noel onneksi vain katseli perään. Sitten ilmastointilaite meni päälle. Noel oli mielestäni todella levoton. Yhdessä kohtaa se säpsähti jotain ja siirtyi sivu suunnassa 10cm nousematta kuitenkaan ylös. Tuomari katsoi sen kuitenkin vain vaihtaneen asentoa lonkalta toiselle. Tuomarin mukaan Noel myös makasi enimmäkseen rauhallisesti, mutta reagoi ilmastointilaitteeseen, minkä se sai anteeksi. Minusta se näytti ihan alusta asti sille, että nousee mikä hetki hyvänsä ylös. Mutta oli tosi hienoa, että se pysyi vaikka oli selvästi todella epävarma ja paikkamakuun aikana sattui kaikenlaista.

Seuraaminen kytkettynä: 7½ Ei ollut kovin kaunista katseltavaa. Siinä oli kaikenlaista haahuilua ja yksi perusasentokin jäi tekemättä.

Seuraaminen vapaana: 0 Seuraaminen alkoi tosi hyvin, mutta kesken kaiken Noel huomasi, että  sihteeripöydän takana istuu IHMINEN ja lähti lipettiin. Se kierteli ja kaarteli, eikä meinannut millään uskaltaa tulla takaisin. Seuruuta se suostui jatkamaan vasta hallin toisella laidalla.

Liikkestä maahanmeno: 9,5 Tämä tehtiin hallin toisella laidalla ja ihme kyllä Noel toipui säikähdyksestään ja pystyi jatkamaan. Tämä oli kyllä ihan superhienoa, ettei se jäänyt siihen paniikkitilaan. Puolikaspiste lähti ilmeisesti vinosta perusasennosta lopussa.

Luoksetulo: 10 Normaalisti tulee lujempaa ja teki pienen kaaren liikkeenohjaajasta pois päin.

Liikkeestä seisominen: 6 Juuri kun liikkuri sanoi käsky, Noel irtosi sivuttaissuunnassa, joten jouduin käskemään sen takaisin sivulle ennen saisomiskäskyä. Itse seisominen oli hyvä. Kun palasin takaisin Noelin luo, se siirtyi poikittain ennen kuin olin edes sen vierellä. Luulen, että se reagoi ennemminkin liikkuriin kuin minun takaisin tulemiseen.

Hyppy: 0 Noelin olisi pitänyt hypätä niitä kamalia sihteereitä kohti, mikä ei tullut kuuloonkaan. Kokeiltiin hyppyä sihteereistä pois päin, mikä sitten onnistui. Hypyn jälkeen Noel halusi vaan ulos koko hallista, eikä halunnut tehdä enää yhtään mitään, vaikka tuomari kehotti meitä tekemään vielä jotain, että Noelille jäisi parempi mieli.

Kokonaisvaikutelma: 6

Yht. 112 pist. ALO3, sija 2/3

Tästä on suunta vain ylöspäin. Paljon pitäisi päästä treenaamaan vieraissa paikoissa, vieraitten ihmisten läsnäollessa. Luoksepäästävyyteen pitää myös panostaa vielä enemmän. Itselleni annan kuitenkin täydet pisteet siitä, että pysyin koko ajan rauhallisena ja jaksoin tsempata Noelia eteenpäin. Ei käynyt kertaakaan mielessäkään, että "voi ei, miksi se tekee noin", vaan ajattelin vaan, että se on saatava yli tästä. Alan ehkä pikku hiljaa oppia suhtautumaan oikealla tavalla sen arkuuteen.

Mölleissä oli tosi kiva ja rento tunnelma. Tuomari antoi hyvin ohjeita koirakoille, eikä kukaan kauhistellut Noelin arkuutta (itse olen se, joka sitä eniten jaksaa kauhistella...). Tuomari uskoi, että Noelille tulee vielä iän myötä lisää itsevarmuutta ja näin todella toivon käyvän.

Seuraavat möllit on sitten oman seuran järjestämät 19.3!

2 kommenttia:

  1. Teillä meni hyvin, onnea! Mä en ehtiny kunnolla kattomaan teiän suoritusta ku kirosin omaa koiraa :D Vaikka viikko sitten käytiin MAHin hallilla treenaamassa ja koira teki liikkeet ihan hyvin niin nyt sillä ei sit ollukaan ihan niin hyvä päivä. Aika pitkä odotteluaika oli tuolla niin varmasti se vaikutti vähän ja oisin alussa voinu kiertää koko hallin läpi koiran kanssa. Nyt vaan pitää treenata lisää ja liikkeet varmemmiks että vielä joskus uskalletaan seuraavan kerran mölleihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tietysti sitä olisi toivinut, että koira tekee yhtä hyvin kuin treeneissä, mutta eihän se ikinä kisoissa mene niin. Ei ne Noelin panikoinnit yllätyksenä tullut, vaikka toivoinkin, ettei niin kävisi. Niin meille kuin teillekin vaan lisää treeniä, niin eiköhän se siitä! ;)

      Poista