maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kuvia ja riehumista


Noel kävi eilen leikkimässä Elmon kanssa.Vauhtia oli vaan enemmän kuin viime kerralla. Noel alkaa ymmärtää toisten koirien kanssa leikkimisen idean. Pikkuinen Elmo vaan ei oikein meinaa pysyä Noelin perässä.



Eilen aamulla otettiin Noelin tokoilusta kuvia. Mitään varsinaista treeniä ei tehty. Ihan vaan kuvia varten tehtiin liikkeitä. 


Noelin perusasento edestä.


Ja sivusta.
 
"maahan"
 
"seuraa"
 
kapulan pitoa

ja noutoa
 Sitten otettiin vielä edustuskuvia. Kuten Noelin hännästä voi päätellä, oli asenne herralla kohdillaan. Saatiinhan sitä lopuksi vielä vähän seesteisempikin kuva :)


Noel 8kk 3vk
Tänä aamuna kokeiltiin paikkamakuuta kissanruoalla. Eipä sillä ollut vaikutusta Noelin päänpyörimiseen, mutta paikallaan pysyi kuitenkin hyvin. Ensin 1min 15sek ja sitten 40 sek. Liikkestä seisomisia otettiin muutama, mutta ei sitten muuta, kun kenttä oli varattu ja jouduttiin treenaaman leikkipuistossa...

Hypyn opettelua on aloitettu sisällä namialustan avulla. Kunhan jostain saan taiottua pystyssä pysyvän esteen, niin voidaan siirtyä ulos tätäkin harjoittelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti