tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tokoa ja näyttelyturistina

Eilen oli kisaamaan aikovien tokokurssin toinen kerta. Ensin oli luoksepäästävyys ja paikalla makuu. Eka luoksepääsävyys meni hyvin, kun Noeliin ei koskettu. Toisella kertaa ohjaaja vähän silitti, jolloin Noel yritti pakittaa selkäni taa. Se kuitenkin tuli sieltä takaisin sivulle ja söi nameja. Se osaa tehdä tuon selän taa menon sillä tavalla hienovaraisesti, että etutassut ei liiku, mutta yht'äkkiä vaan huomaan, että koko muu koira on kiertyneenä taakseni ;) Paikalla makuu meni loistavasti. Noel oli nyt keskellä riviä. Vieressä ollut koira nousi haistelemaan maata, mutta Noel pysyi silti. Se oli Noeliksi myös aika rauhallinen, eikä vilkuillut jatkuvasti ympärilleen. Ohjaaja kävi kävelemässä koirien takaa, jolloin siirryin lähemmäksi Noelia, eikä se vilkaissutkaan taakseen. Myös paluu koiran viereen sujui hyvin, eikä Noel väistänyt tai noussut ennen lupaa.

Sitten oli vuorossa nouto. Noel noutaa hyvin, mutta ei osaa palauttaa kapulaa oikein. Saatiiin hyviä vinkkejä, miten saada Noel palauttamaan kapula suoraan sivulle. Eilen illalla vähän kokeiltiin vielä kapulan palautusta ja Noel tulikin kapulan kanssa sivulle, mutta jäi aina seisomaan. Tässä asiassa yritetään nyt edistyä pikku hiljaa.

Seuraavaksi ruutu. Noel ei ollut ennen tehnyt ruutua. Sille vietiin namialusta ruutuun, jonne ohjaaja vei namin Noelin nähden. Sitten lähetin Noelin ruutuun. Ihan hyvin se sinne meni, mutta paljon kovempaa se tuli aina takaisin kuin meni ruutuun :D . Kävin treenien jälkeen ostamassa Noelille ruutumerkit, joten tätäkin aletaan nyt harjoitella kotona.

Noel oli treenien aikana irti, mutta se oli nyt hyvin hallinnassa, vaikka kentän ympäristössä liikkui ihmisiä, koiria ja autoja. Kerran se meinasi lähteä läheltä menneen ihmisen perään, mutta kääntyi kutsusta saman tien takaisin :) Se oli nyt myös reipas oma itsensä, eikä jännittänyt ympäristön tapahtumia, kuten viimeeksi, vaan malttoi keskittyä olennaiseen. Toivotaan, että näistä meidän tehohäiriötreeneistä on ollut todellakin apua.

Sunnuntaina oltiin turisteilemassa Kangasniemen näyttelyssä. Noel oli reipas, eikä haukkunut kuin muutaman kerran. Se ei pelännyt yhtäkään koiraa, vaan päin vastoin, olisi halunnut moikata kaikkia. Noel kulki alueella reippaasti mukana, enkä huomannut kertaakaan mitään väistöliikkeitä tai paikallaan jumitusta. Noel suostui jopa muutamaan otteeseen silitettäväksi. Noelin ihana iskä oli hienosti ERI1 SA PU1 ROP ja RYP2.

Tässäpä pikku-Noel 9kk:


Noel 9kk -virallisesti juniori, eikä mikään pentu enää :)

Kokoa Noelilla on nyt omien mittausten mukaan 35cm ja 6,56 kg. Toivotaan, ettei korkeutta tulisi enää yhtään lisää tai että olisin mitannut vähän yläkanttiin, jotta Noel jäisi agilityssä miniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti